Ihan ensiksi, käyty jo lääkärissä 2 kertaa ja ensi viikolla ihotautilääkäri,mutta ihan vain uteliaisuuttani kyselen. 2 kertaa CRP ollut aivan normaali, ei kuumetta,
Eli minulla on tehty nilkan jäykistysleikkaus joulukuussa. 3 viikkoa oli tavallinen kipsi ja kaikki meni hyvin. Tikit poistettiin ja sain tilalle Walker-kipsin ja sillä on nyt köpötelty 3 viikkoa.
N reilu viikko sitten jalkapohjasta löytyi 3 pientä (n. 5 sentin kolikon kokoista) kellertävää pattia, joissa oli kova "päällinen". Menin näyttämään lääkärille. Lääkäri määräsi viikon antibioottikuurin ja suihkuttelemaan jalkaa pari kertaa päivässä ja rasvaamaan muuten, mutta ei haavakohtia.
Tein työtä käskettyä ja lopulta näistä kolmesta keltaisesta patista tuli kuin yksi punertava alue jalkapohjaan. Keskeltä alkoi kuoriutua nahka ja se tietysti alkoi kirvellä. No ei kun uudestaan lääkäriin.
Sain uuden antibioottikuurin ja lähetteen ihotautilääkärille. Olen rasvannut sitä reikäkohtaa Bepanthenella ja se vähän rauhoittaa ihoa ja pehmentää. Muuta muutosta ei ole, jalkapohja on hieman arka ja kutiseva yhä. Mitään eritteitä haavasta ei tule. Onko kokemuksia mitä tämmöinen voisi olla?
Walker-kipsikenkä toi tullessaan ihopulmia, mikä neuvoksi?
Kipsikoipi
1
726
Vastaukset
- Anonyymi
Tulin lukemaan iho-ongelmista Walkerin kanssa miten muut ovat toimineet, mutta tässä on minun oma käyttötapani:
- Yöllä: sideharso murtuma kohdan ympärille ja Walker erittäin löysästi jalkaan ilman vahviketta. Kiristys vessakäynneille.
- Aamulla suihku ja jalan pesu ilman sitä
- Päivällä pois kun et kävele
Käytän sukkaa ja pitkiä alushousuja Walkerin sisällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude12512465Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21011622Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1599687Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t718860Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h758766Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht167515Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k117022Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk276311Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915885Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus605360