Aamulla metrossa vastapäätä oli ikäiseni noin kolmissakymmenissä oleva mies. Hänellä oli kädessään limupulloa muistuttava alkoholijuoma. Hän yritti mielestäni pipiilotella etikettiä, kuten itsekin tein. Olin äärettömän kiitollinen ettei minun tarvinut olla hänen sijassaan, kuten olen ollut.
Muistan ne häpeät kun samalla tavalla muista "välittämättä" join ja käytin muitakin päihteitä milloin missäkin. Usein kuitenkin lukittautuneena itseeni ja neljän seinän sisään. Häpesin liikkua julkisesti ja tuolloin juuri käyttäydyin uhmakkaasti ihmisiä ja yleisiä moraaliuskomuksia kohtaan.
Enää minun ei tarvitse juoda ja käyttää päihteitä selvitäkseni päivästä toiseen. Ajoittain tunnen niin suurta kiitollilsuutta siitä, että tulee kyynel silmään ja tirautankin. Sitäkään en enää kiellä itseltäni, niin kuin ennen.
Elämäni on muuttunut paremmaksi. Ei ihmeelliseksi, mutta paremmaksi. Ei tarvitse lainata, myydä, repiä rahaa jostain. Kohdata ja olla väkivaltainen vain koska vihaan itseäni ja sitä kautta muita. Ei tarvitse pettää lupauksia tai miettiä missä seuraavan yön lämpimässä vietän. Ei tarvitse pelätä potkuja työstä tai tuntea tuskaa siitä miksi en kykene olemaan selvinpäin. Olenko todellakin näin huono ja elämään arvoton.
Pohjan hakeminen kesti minulla 6-vuotta siitä kun ymmärsin olevani alkoholisti. Ei se kaaliin minulla ensi kerralla mennyt, vaan jankkasin sitä niin kauan edestakaisin pullon kanssa ja kokeilin kaiken mahdollisen muun, ennen kuin täytyi myöntää totuus. Se helpotti hieman, mutta vain hieman.
Olin valmis tekemään MITÄ TAHANSA, jotta minun ei tarvitsisi enää käyttää päihteitä. Luovutin ja hakeuduin hoitoihin sekä itseapuryhmiin sitä kautta. Olen kuullut hyvin erilaisten ihmisten selviytyneen OIKEAAN ELÄMÄÄN ja tämä vahvistaa omaa uskoani siihen että minullakin on mahdollisuus.
Olin hengellisesti vajaa, enkä ymmärtänyt, että päihteet olivat oire sairastumisestani. Tänään käyn elämääni ja kokemuksiani läpi ja yritän eheytyä koetuista asioista. Se on minulle mahdollista. Olen huomannut että tällä itseäni varten työskentelyllä on ollut valtava vaikutus muutokseeni. Minun kohdallani se on hidasta, tai siltä se ainakin tuntuu, mutta en valita. JOkainen päivä on lahja minulle, vaikka se olisi kuinka ikävä ja raskas. Muistan että päihteillä saisin senkin päivän täysin katastrofaaliseksi. Kasvattaisin mahdollisuutta että en näkisi enää seuraavaa päivää. Ennen en halunnut elää. TÄNÄÄN HALUAN ELÄÄ. Siitä koen kiitollisuutta.
Muistan ne häpeät kun samalla tavalla muista "välittämättä" join ja käytin muitakin päihteitä milloin missäkin. Usein kuitenkin lukittautuneena itseeni ja neljän seinän sisään. Häpesin liikkua julkisesti ja tuolloin juuri käyttäydyin uhmakkaasti ihmisiä ja yleisiä moraaliuskomuksia kohtaan.
Enää minun ei tarvitse juoda ja käyttää päihteitä selvitäkseni päivästä toiseen. Ajoittain tunnen niin suurta kiitollilsuutta siitä, että tulee kyynel silmään ja tirautankin. Sitäkään en enää kiellä itseltäni, niin kuin ennen.
Elämäni on muuttunut paremmaksi. Ei ihmeelliseksi, mutta paremmaksi. Ei tarvitse lainata, myydä, repiä rahaa jostain. Kohdata ja olla väkivaltainen vain koska vihaan itseäni ja sitä kautta muita. Ei tarvitse pettää lupauksia tai miettiä missä seuraavan yön lämpimässä vietän. Ei tarvitse pelätä potkuja työstä tai tuntea tuskaa siitä miksi en kykene olemaan selvinpäin. Olenko todellakin näin huono ja elämään arvoton.
Pohjan hakeminen kesti minulla 6-vuotta siitä kun ymmärsin olevani alkoholisti. Ei se kaaliin minulla ensi kerralla mennyt, vaan jankkasin sitä niin kauan edestakaisin pullon kanssa ja kokeilin kaiken mahdollisen muun, ennen kuin täytyi myöntää totuus. Se helpotti hieman, mutta vain hieman.
Olin valmis tekemään MITÄ TAHANSA, jotta minun ei tarvitsisi enää käyttää päihteitä. Luovutin ja hakeuduin hoitoihin sekä itseapuryhmiin sitä kautta. Olen kuullut hyvin erilaisten ihmisten selviytyneen OIKEAAN ELÄMÄÄN ja tämä vahvistaa omaa uskoani siihen että minullakin on mahdollisuus.
Olin hengellisesti vajaa, enkä ymmärtänyt, että päihteet olivat oire sairastumisestani. Tänään käyn elämääni ja kokemuksiani läpi ja yritän eheytyä koetuista asioista. Se on minulle mahdollista. Olen huomannut että tällä itseäni varten työskentelyllä on ollut valtava vaikutus muutokseeni. Minun kohdallani se on hidasta, tai siltä se ainakin tuntuu, mutta en valita. JOkainen päivä on lahja minulle, vaikka se olisi kuinka ikävä ja raskas. Muistan että päihteillä saisin senkin päivän täysin katastrofaaliseksi. Kasvattaisin mahdollisuutta että en näkisi enää seuraavaa päivää. Ennen en halunnut elää. TÄNÄÄN HALUAN ELÄÄ. Siitä koen kiitollisuutta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tekstissä ajatusvirheitä ym. mutta voi tarttua tai olla tarttumati
Ja kannattaa aina myös harrastaa luetun ymmärtämistä.
Sesama et näköjään tajunnut pointtia vaan tartuit epäolennaiseen: kirjoitusvirheisiin ja ajatusvirheisiin ym. Onko sesama tyyppi joka ei koskaan päässyt kieltenopettajaksi, poliisiksi, lappuliisaksi, tullivirkailijaksi ym muita korjamaan ja pätemään? Näitä tyyppejä "besservissereitä" on Suomessa aivan törkeesti nykyään ja varsinkin liikenteessä, ei ihme yhteiskunta voi pahoin kun joka kulmassa hengittää niskan joku kontrolleri...! (Tässä viestissä kaikki kirjoitus- ym virheet ovat tarkoituksella!)
Aloittajalle: Kiitos kirjoituksestasi. Samantapaista minäkin aikoinani koin. Tuntuu aluksi ihmeelliselle olla ilman päihteitä. Vuosia kun kuluu, ei asiaa tarvitse enää edes miettiä, sillä päihteetön elämä on parasta mitä tiedän. Itse join n. 30 vuotta, ennen kuin tajusin missä mennään.
Elämä on nyt toisin, paremmin ei voisi olla...
Kiitoksia palautteestanne. Tänään on taas erilainen päivä kuin eilen. Kuitenkin aivan loistava, koskapa tänään ei tarvitse käyttää. jes=).
Lueskelin tätäkin palstaa monia vuosia, mutta en ymmärtänyt mitä ihmiset selittivät siitä että elämä tuntuu aivan erilaiselta ilman päihteitä. Olinhan ollut käyttämättä joitakin kertoja jopa kaksi kertaa 4-5vkoa kerrallaan. Käyttämättä oleminen on kuitenkin aivan eri asia kuin raittiina/puhtaana oleminen. En ehkä nyt tässä hetkessä osaa sitä selittää, mutta täällä palstalla on sitä tunnetta kuvattu varmasti useaan otteeseen.. Hmm.. No kuitenkin: Minulla se on jonkinlaista itsevarmuutta itsestä ja siitä ettei enää tarvitse olla orja. Ei tarvitse mennä silloin kun isäntä käskee, vaan vaikka himo kuiskuttelee, että saat sitten tällä kertaa ison palkinnon kun lähdet siihen kelkkaan, on TIETO siitä mihin se ennen pitkää johtaa, jos siihen harhaan uskoo. Ei tarvitse enää toivoa, että jospa tällä kertaa en joutuisi niin suuriin vaikeuksiin ja toimimaan omaa moraaliani vastaan, koska TIEDÄN että jos huikan otan siitä aloitan mihin lopetinkin. Se olen kokeillut 1100 kertaa. Voi valita itse, koska on vapaa henkisestä orjuudesta. Ennen en todellakaan kyennyt valitsemaan itse, vaan päihteet päättivät että nyt mennään, kaulapanta kaulaan!
Minulle on täysin yhdentekevää miksi kukakin sitä kutsuu. Ihmisillä on omat mielipiteensä asiasta eivätkä ne kosketa minua ellei niistä ole minulle hyötyä.
Kuitenkin olen oppinut että on hyvin tärkeää minun kohdallani pysyä nöyränä itseäni, kanssaihmisiäni ja elämää kohtaan. Kuitenkaan nöyristelemättä (mikä oli myös tapanani), vaan tietäen tekevänsä oikein itseään kohtaan. Minulla helposti nousee myös kusi päähän ja silloin ollaan menty.
Minulla ei kauaa tätä raittiutta vielä ole ja vaikka olisikin, niin valppaana täytyy olla itsensä suhteen, etteivät väärät asiat ala pyörimään mielessä ja sitä kautta hallitsemaan ajatusmaailmaani.
Sen olen oppinut että muille puhuminen ja ajatuksien purkaminen auttaa minua huomattavasti. Ennen en puhunut vaikeuksistani ollenkaan tai varsinkaan tunteistani. Jos puhuin, olin ikään kuin ulkopuolinen henkilö, enkä puhunut oikeastaan itsestäni. Nyt kaikki haudatut tunteet ja siat pompsahtelevat vähän väliä esiin ja aiheuttavat tuskaa ja päänvaivaa, mutta puhumalla pystyn helpommin kestämään näitä tuntemuksia.
Raittiutta harkitseville ja päihteidenkäyttöään pohtiville tsemppiä. Kuten myös muillekin itseni mukaan lukien=)