joillakin vanhoilla ihmisillä täällä maaseudulla, eivät äänestä toisella kierroksella ja perustelevat sillä että kumpikaan ehdokkaista ei ole täältä maalta ja "mehän jäämme tänne ihan orvoiksi kun ne molemmat on niinkuin sieltä etelästä ja eivätkä huomaa meitä maalaisia".
Entäpäs jos ehdokkaat olisi täältä maalta, silloinhan kaikki eteläsuomalaiset sun muut voisivat samalla perusteella jättää äänestämättä..nythän valitaan koko suomen presidentti eikä vain eteläsuomen presidenttiä!
Konservatiiviset ihmiset saisivat pikkuhiljaa myös muuttaa kantaansa sillä homoja ja lesboja on ollut suomessakin niin kauan kun on ollut ihmisiäkin, olisi aivan sama jos konservatiivit syrjisivät ihmistä jolla on esimerkiksi tummat hiukset, "suomalaisella täytyy olla vaaleat hiukset", ei ihminen voi sille mitään mikä on.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Saman ilmiön olen huomannut oman lähisukuni "vanhuksissa" (ikähaarukalla 45-85-vuotta).
"En minä viitsi sitten äänestää ollenkaan, kun ei niistä kumpikaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta..."
Haloo!!! Olisiko ainoastaan Timo Soini tai Paavo Väyrynen saaneet Ääneseudun juntit äänestyskoppiin myös toisella kierroksella?
Joops, se tosiaan ihmetyttää kun sanotaan perusteluksi että kun se ehdokas tai ehdokkaat ei ole täältä päin.no haloo eihän ehdokkaat voi olla joka paikasta! Jos on pohjanmaalta niin sitten itäsuomalaiset taas ei tykkää ja jos on lapista niin sitten ei etelä tykkää..ei voi olla totta että ihmiset noin ajattelee ja nimenomaan vanhemmat ihmiset, toiselle kun kumartaa niin toiselle pyllistää, näin se vaan on.
Ja homokauhuisille vanhoille ja nuorille sen verran että mistäs tiedätte vaikka itselle läheinen ihminen on juuri homo tai lesbo mutta ei vain ole ääneen sitä sanonut, epäilen että jokaisella on läheisissään tai tutuissaan näitä vähemistöön kuuluvia tai mistä sitä tietää vaikka ovat enemmistöön kuuluvia.
Jospa oliskin Timppa tai Paavo V. mukana, jaksaisin lähteää uurnille.
Miksi nyt pitäisi lähteä, en keksi syytä ?