Suomen sisäänpäinkääntynein paikka

Vaasa on ehdottomasti Suomen sisäänpäinkääntynein kaupunki. Paljon pahempi kuin Kokkola. Kerronpa tässä muutaman faktan tuosta paikasta.

Suurin osa vaasalaisista mihin minä olen elämäni aikana törmännyt ovat olleet ylimielisiä, itsekkäitä mulkkuja. Vaasalaiset ovat myös Suomen sisäänpäinkääntynyttä porukkaa. Ei sinne Vaasan sisäänpäinkääntyneisiin piireihin ole kellään ulkopuolisella asiaa. Turha lähteä opiskelemaan vaasaan kun et saa sieltä vaasalaisista kavereita. Niinkuin eräs vaasalainen tuttuni sanoi "vaasalainen on vähän sellanen vaasalaisten kaupunki". Niinpä. Siksi sinne kukaan ulkopuolinen ei halua muuttaakkaan.

Myös tästä johtuu se, että Vaasan väkiluku kasvaa korkeintaan 100 h. per vuosi. Oulu ja Kokkola menevät kovaa kyytiä Vaasan ohi väkiluvussa.
13351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävin Vaasassa 80-luvulla muutaman kerran viettelemässä iltaa. En naisia, koska en saanut hyvää kontaktia. Olivat jotenkin niin erilaisia luonteeltaan mitä olin tottunut tapaamaan. Itsekkäitä paskantärkeitä. Taasen Oulusta on mukavia muistoja...

Äänestä

Totta puhut, moni on sanonut että kun ovat muuttaneet muualle Vaasasta niin eivät ikinä enää palaa sinne, en minäkään, oksettaa koko paikka ja porukka luulee asuvansa jossakin isossakin kaupungissa, ei sieltä löydy parkkipaikkoja, kaupunki on karu ja kylmä, ihmiset sisäänpäin kääntyviä ja muutenkin siellä ei ole paljon muuta kuin Wärtsilä, ilman sitä ja kouluja Vaasa olisi kuollut jo aikoja sitten !

Äänestä

Olen aivan samaa mieltä muutaman vuoden kokemuksella ja sitte lisäksi tämä bättre folk. Onneksi sieltä pääsee pois autolla, junalla, lentokoneella ja...

Äänestä

Autotiet ovat surkeassa kunnossa, junalla kun menee pitää vaihtaa seinäjoella ja lentokenttä on tuhannen korvessa, laivat romuja ja talot rumia, siinä Vaasan summa yhteenlaskettuna !

Äänestä

Täällä Suvilahdessa yli 20v asunut ja n 3v sitten poimuuttanut ex-Vaasalainen.Muistoina erittäin sisäänpäinsulkeutuneet ihmiset joihin mahdoton tutustua,ruottalaisia joka paikka täynnä ja kaikkea tarvii olla 2=toinen suomenkieliselle,toinen ruotsinkieliselle ja se mieluusti ensin.Kunnallispolitiikka tämän johdosta yhtä sotaa kieliryhmien välillä kun kaikesta pitää vuositolkulla vääntää!!
Kaupoissa palvellaan ruotsinkielisiä ruotsinkielellä mieluusti paremmin=rahaa!
Laivaliikenteen(tax free)loppu oli Vaasankin turismin loppu!
Rabben pitsalaivoija tuettiin tietty kavereiden voimin verorahoilla kunnes rahat loppui ja ruostekasat upposi tai muuten hajosi... myytiin Intiaan salaa.
Kukaan ulkopaikkakuntalainen EI kotiudu Vaasaan ja asuvat siellä työn vuoksi lähinnä.
Todella surkeat yhteydet junalla,laivaliikenne stop(oli hirmukallis Rabbe linja),linja-autot kait jotenkin kulkee sattumalta ei tuonne kukaan autoilija/junailija eksy kun meri tulee vastaan.
Ravintolaelämä keski-ikäiselle vanhemmalle on nolla!Entinen Kanttarellis ainoa ja artistina joko Allan and Astronauts , Nicke Sebbas tai Gubbrockarna...Siinä koko homma tiivistettynä Vaasasta.Ei ole Ikävä ja kaiken kruunasi Suvilahden asuntomessualue johon tuhottiin hieno luonto ajettiin kuukausitolkulla soraa mutaisen rantavellin päälle ettei luxustalot heti painu lontolle ja se matalan lahden mätänevien kaislojen haju näky ällöttävä kun eivät älynneet ruopata koko lahtea jonka syvyys n1-2metriä vesimutaa eli ei voi venettä tms käyttää koska isoja kiviäkin lahti puolillaan.

Äänestä
  • Kirjoitatte kaikki täyttä asiaa.
    Jouduin ammattini ja lakkautusten vuoksi käymään töissä Vaasassa lähes 8 vuotta. Ei ole kamalampaa paikkakuntaa ja työilmapiiriä kuin mitä on Vaasa. Eläkkeelle jäätyäni en ole kuss..kaan Vaasaan päin. Muka Suomen aurinkoisin kaupunki. Ja passkat. Tapahtui yllättävän usein, että Kokkolassa ja vielä Koivulahdessakin paistoi aurinko, kun taas Vaasan yllä olivat synkät ukkospilvet ja mielettömät raekuurot keskellä kesää.
    Siis eihän Vaasassa ole kuin vanhan kaupungin rauniot ja vankila!

    Äänestä

No takuulla on ollut huono työilmapiiri sinun työpaikkallasi, syynä sinä!

Äänestä

Vaasasta voisi luulla, että se on isokin kaupunki.

Äänestä
  • Ja paskat. Vaasa on pieni "ruotsalaisrantakielimurresönkköinen" käpykylä...
    Vaasassa ei ole muuta kuin muutama ikivanha tiilirotisko kuten vanhan Vaasan rauniot ja vittumaisen näköinen punatiilinen vankila...
    Ruotsin vallan aikana kaikki epäsopivat ja "vittumaiset" virkamiehet karkoitettiin Vaasaan. Ja näyttää siltä, että ne samat perimät (geenit) ovat siirtyneet tuleville sukupolville...
    Siis ei ole vittu-maisenta kaupunkia kuin Vaasa...

    Äänestä

  • TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:

    Ja paskat. Vaasa on pieni "ruotsalaisrantakielimurresönkköinen" käpykylä...
    Vaasassa ei ole muuta kuin muutama ikivanha tiilirotisko kuten vanhan Vaasan rauniot ja vittumaisen näköinen punatiilinen vankila...
    Ruotsin vallan aikana kaikki epäsopivat ja "vittumaiset" virkamiehet karkoitettiin Vaasaan. Ja näyttää siltä, että ne samat perimät (geenit) ovat siirtyneet tuleville sukupolville...
    Siis ei ole vittu-maisenta kaupunkia kuin Vaasa...

    Käykääpä joskus Mona nimisessä kylässä Oravaisten pohjoispuolella. On muuten kyläläiset kuin Syvä Joki elokuvasta...

    Äänestä

  • nöf-nöf-qiiig-qiiiig kirjoitti:

    Käykääpä joskus Mona nimisessä kylässä Oravaisten pohjoispuolella. On muuten kyläläiset kuin Syvä Joki elokuvasta...

    On sielä täytynyt ilmapiirin parantua kun TOSIrealisti jäi eläkkeelle!

    Äänestä

Et sitte Porvoossa koskaan ole asunu. Sieltä ne mulkut löytyy ja varsinainen bättrefolk.

Äänestä

Käyppä joskus jeppiksessä, siellä vasta sisäsiittoisuus saa lestaadiolaisten myötä ihmisen todella hulluksi.
Eihän hullumpaa paikkaa olekkaan kuin pietarsaari/jeppis!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oulunmies256 kirjoitti:

Vaasa on ehdottomasti Suomen sisäänpäinkääntynein kaupunki. Paljon pahempi kuin Kokkola. Kerronpa tässä muutaman faktan tuosta paikasta.

Suurin osa vaasalaisista mihin minä olen elämäni aikana törmännyt ovat olleet ylimielisiä, itsekkäitä mulkkuja. Vaasalaiset ovat myös Suomen sisäänpäinkääntynyttä porukkaa. Ei sinne Vaasan sisäänpäinkääntyneisiin piireihin ole kellään ulkopuolisella asiaa. Turha lähteä opiskelemaan vaasaan kun et saa sieltä vaasalaisista kavereita. Niinkuin eräs vaasalainen tuttuni sanoi "vaasalainen on vähän sellanen vaasalaisten kaupunki". Niinpä. Siksi sinne kukaan ulkopuolinen ei halua muuttaakkaan.

Myös tästä johtuu se, että Vaasan väkiluku kasvaa korkeintaan 100 h. per vuosi. Oulu ja Kokkola menevät kovaa kyytiä Vaasan ohi väkiluvussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu