Oon kuullu juttua että jonkunnäköisen pahvin yms. laittaminen eteen ilmanottoaukon eteen auttaisi lämmittämisessä ja muussa sellaisessa, onko käytännössä näin?
Onhan siinä perää... Älä kuitenkaan ihan umpeen laita. Tai laita vain umpeen mutta sillä lailla, ettei se pahvi ole jäähdyttimessä kiinni. Jos lämpiää liikaa niin pitää puhaltimen saada jostakin ilmaa, ei välttämättä suoraan edestä.
0Äänestä
Wanhoissa Autoissa:.
.
Wanhoissa autoissa (
0Äänestä
ketjukaihdin
Minun vanhassa mossessani on jäähdyttimen edessä sälekaihdin jota voi kabinetista käsin nostaa ja laskea. Toiseen autooni, juuri volkkariin, aion laittaa samanlaisen. En viitsisi aina pakkasten tultua ajella sillä mossellani. Aina joutuu naapureille selittelemään, miksi en pakkasella ajele volkkarilla.
0Äänestä
ketjukaihdin
ketjukaihdin kirjoitti:

Korjaan edellistä. Ei se ole sälekaihdin, vaan rullaverho.

Kyllä siinä Mossessa oli tehtaan jäljiltä sälekaihdin. Rullakaihtimia jälkiasennettiin moniinkin merkkeihin ja malleihin.
0Äänestä
ketjukaihdin
mar44u kirjoitti:
Kyllä siinä Mossessa oli tehtaan jäljiltä sälekaihdin. Rullakaihtimia jälkiasennettiin moniinkin merkkeihin ja malleihin.
Olet oikeassa. Minulle vaan kävi niin köpelösti etten osannut käyttää niitä mossen valtavia tehoja oikein, joten auto riistäytyi hallinnastani ja keula tärähti karjalan mäntyyn. Siinä meni se sälekaihdin sellaiseen kuntoon ettei sitä saanut korjattua, joten korvasin sen rullaverholla. Toimii hienosti.
0Äänestä
Sälekaihdin turvalli

Moskvitshin sälekaihdin oli sillä tavalla turvallinen valinta ettei se tukkinut kokonaan ilmantuloa jäähdyttimelle kuten rullakaihdin saattoi tehdä
.
0Äänestä
Tuuzzz
Ok, kiitos vastauksista! Tänään tulee varmaan laitettua, pitää laittaa jonnekin muistiin että muistaa ottaa sen pois kelien lämmettyä.
0Äänestä
iggi7gfi7fgi76yft
kokeile myös hajonneen termostaattisi vaihtoa ehjään niin ei tarvi pahvien kanssa pelleillä, pahvista kun on apua lähinnä silloin kun termostaatti on hajalla ja jäähdytysneste kiertää kylmänäkin jäähdyttimen kautta. En ole ikinä nähnyt sellaista autoa missä pahvista olisi apua jos termostaatti on ehjä, monia autoja olen omistanut.
0Äänestä
pahvia nokkaan
No etpä sitten olekaan omistanut kun et tiedä pahvin tarkoitusta, pahvin tarkoituksena nimenomaan on ajoviiiman liian suuren jäähdytystehon eliminoiminen. Minulla ollut autioja noin kolmekymmentä ja kyllä monessa käytin pahvia nokalla vaikka oli termari tämmingissä.
0Äänestä
kartonkipahvi
pahvia nokkaan kirjoitti:
No etpä sitten olekaan omistanut kun et tiedä pahvin tarkoitusta, pahvin tarkoituksena nimenomaan on ajoviiiman liian suuren jäähdytystehon eliminoiminen. Minulla ollut autioja noin kolmekymmentä ja kyllä monessa käytin pahvia nokalla vaikka oli termari tämmingissä.
Näin on. Tulihan kuningaskuluttajassakin ohjelma jossa juuri VW- moottoreissa tapahtui vaurioitumisia juuri pakkasilla. Ohjeena oli pahvin laittaminen eteen.
0Äänestä
vuosiii
Mulla on syylärissä kiinni taysin pahvi,,siis ihan kiinni
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onhan siinä perää... Älä kuitenkaan ihan umpeen laita. Tai laita vain umpeen mutta sillä lailla, ettei se pahvi ole jäähdyttimessä kiinni. Jos lämpiää liikaa niin pitää puhaltimen saada jostakin ilmaa, ei välttämättä suoraan edestä.
.
Wanhoissa autoissa (
Minun vanhassa mossessani on jäähdyttimen edessä sälekaihdin jota voi kabinetista käsin nostaa ja laskea. Toiseen autooni, juuri volkkariin, aion laittaa samanlaisen. En viitsisi aina pakkasten tultua ajella sillä mossellani. Aina joutuu naapureille selittelemään, miksi en pakkasella ajele volkkarilla.
Korjaan edellistä. Ei se ole sälekaihdin, vaan rullaverho.
Kyllä siinä Mossessa oli tehtaan jäljiltä sälekaihdin.
Rullakaihtimia jälkiasennettiin moniinkin merkkeihin ja malleihin.
Olet oikeassa. Minulle vaan kävi niin köpelösti etten osannut käyttää niitä mossen valtavia tehoja oikein, joten auto riistäytyi hallinnastani ja keula tärähti karjalan mäntyyn. Siinä meni se sälekaihdin sellaiseen kuntoon ettei sitä saanut korjattua, joten korvasin sen rullaverholla. Toimii hienosti.
.
Moskvitshin sälekaihdin oli sillä tavalla turvallinen valinta ettei se tukkinut kokonaan ilmantuloa jäähdyttimelle kuten rullakaihdin saattoi tehdä
.
Ok, kiitos vastauksista! Tänään tulee varmaan laitettua, pitää laittaa jonnekin muistiin että muistaa ottaa sen pois kelien lämmettyä.
kokeile myös hajonneen termostaattisi vaihtoa ehjään niin ei tarvi pahvien kanssa pelleillä, pahvista kun on apua lähinnä silloin kun termostaatti on hajalla ja jäähdytysneste kiertää kylmänäkin jäähdyttimen kautta. En ole ikinä nähnyt sellaista autoa missä pahvista olisi apua jos termostaatti on ehjä, monia autoja olen omistanut.
No etpä sitten olekaan omistanut kun et tiedä pahvin tarkoitusta, pahvin tarkoituksena nimenomaan on ajoviiiman liian suuren jäähdytystehon eliminoiminen.
Minulla ollut autioja noin kolmekymmentä ja kyllä monessa käytin pahvia nokalla vaikka oli termari tämmingissä.