Hei kaikki! Raskaana olevat ja haaveilijat. Minä kuulun vielä toistaiseksi haaveileviin. Haluaisin kysyä seuraavaa asiaa, Teiltä jo kokeneimmilta.
Lapsi on meille siis tervetullut, olemme lähelle 30v. pari. Meillä asuntolainaa, ym.. Huolestuttaa tuo taloudellinen tilanne jos rupeaisimme yrittämään saisimmeko lapsen. Tänä vuonna synnyttäville nuo tulot lasketaan vissiin 2002 tulojen mukaan, joten jos laitan tähän vähän tuloja, antaisitteko suurinpiirtein vastauksen paljonko saan tukia, jos saisin lapsen. esim 2004, 2005 vuonna.
Vuonna 2002 vuosittaiset työtuloni ovat olleet 15000€, vuonna 2003 15900€, Tänä vuonna 17200€. Yritin kelan sivuilla laskea, mutta ne oli jotenkin sekavat, kun ei ole kokemus vielä neuvomassa, olen hyvin kiitollinen yksityiskohtaisesta, auttavasta ja asiallisesta palautteesta ja kiitänkin siis jo etukäteen. Totuushan on että lastaa ei rahalla kasvateta, mutta silmät pitää pitää auki asuntolainan takia, eikä heittäytyä aivan huolettomaksi rahan takia, että pienokaisella pysyy vakaa elintaso. Minulla ja miehelläni on molemmilla vakipaikat. Kertokaa kokemuksianne. Elämme nyt jo kuitenkin ns. nuukasti =c), ettemme laita rahojamme turhaan. Miehelle saman suuruisen tulot aikalailla, n. parisataa euroa isommat.

Vastaukset 6
Vanhimmat
www.kela.fi -löytyy laskuri moiseen.
Kannattaisi Mirkun lukea teksti hieman tarkempaa seuraavalla kerralla, koska kysyjä on jo "taistellut" kelan laskurin kanssa!
Itse taistelin myös kelan laskurin kanssa enkä saanut siitä mitään tolkkua, joten tein niin, että kävin hakemasta kelasta kirjasen, olikohan sen nimi joku lapsiperheen tuet tms. ja sitten kotona rauhassa laskeskelin ja kävin sitten lopulta jonottamassa ihan kelan toimistossa ja tarkistuttamassa olinko laskenut lähellekään oikein. Kirjanen pikkasen valotti laskentatapaa, mutta minäkin olen hukannut jo sen kirjasen eli en voi auttaa laskennassa tällä kertaa...
Eli kävin laskemassa laskurilla tuolla kelan sivuilla ja 15000 tuki olisi 33,30€ per päivä, 15900 35,30€ ja 17200 olis 38,19€. Siitä en ole sitten varma, että lasketaanko lauantaikin arkipäiväksi, mutta kerro tuo päivä summa ainakin 20 päivällä kuussa niin saat jotain käsitystä paljonko se voisi olla!
lauantait lasketaan mutta mitään pyhiä ei vaikka osus maanantaille. eli 6pv/viikko miinus pyhät.
Kiitos avusta! Nyt valotti jo pikkusen =c. Jos nyt ajattelee että päivää kohden saan esim. 35,50€ eli kuussa n.847€, niin otetaanko siitä sama vero vielä pois kuin esim. maksan nyt palkastani? Kysyin asiaa toiselta palstalta ensin, niin sain siellä vastauksen, että tuet ovat. n. 60% keskimäärin tämän hetkisestä palkastani. Mutta otetaanko se 60% palkastani niin että se otetaan kerralla, vain ensin 30 ja sitten 30%, vaiko ensin tämä minun tällä hetkellä maksamani vero eli 16% ja sen jälkeen 30% kun olen kuullut tämänkin version =c), tuli vähän sekavasti, ajatus liikkuu päässä kirjoitus osaamista nopeammin. Toivottavasti en ole ainut joka näiden asioiden kanssa pohdiskelee. Hyvien vastausten johdosta toivon, että tästä on apua muillekin, kiitos siis Teille!