Olen lukenut monen ujon kirjoittavan, että ujous kyllä helpottaa kun heihin tutustuu paremmin. Olen nyt kaksi kertaa ollut treffeillä ujon miehen kanssa (ja tavannut hänet kaikkiaan kolme kertaa). Olemme viettäneet yhdessä jo muutamia tunteja kaiken kaikkiaan.Viikonloppuna pitäisi tavata jälleen mutta en tiedä tuleeko tästä mitään, koska hän ei edelleenkään tunnu pystyvän edes puhumaan puhelimessa kanssani. Sähköposteja ja tekstareita on lähettänyt mutta kun ollaan yhdessä tai puhutaan puhelimessa niin toivottomalta tuntuu :-(
Haluaisin viikonloppuna jo edetä varovaisesta pussailusta seksiin mutta noinkohan se onnistuu, jos toinen edelleen ujostelee :-(
Milloin se ujous helpottaa?
9
715
Vastaukset
Muutamien tuntien yhdessäolo ei todellakaan tee ujosta yhtäkkiä rentoa ja ulospäinsuuntautunutta. Jos itse olet kiinnostunut tutustumaan tähän mieheen ja hän sinuun, ole kärsivällisempi! Mahdollisimman usein tapaatte, niin kyllä se pikku hiljaa rentoutuu. Osoita hänelle kiinnostustasi ja hyväksyntääsi aktiivisesti - mutta älä käy kimppuun, jos mies ei ole valmis läheisempään kontaktiin niin sitten täytyy vain odottaa. Jos taas et mitenkään jaksa odottaa, niin sitten kai sinun täytyy hakea haluamaasi jostain muualta, mutta kehottaisin että et nyt vielä heitä hanskoja tiskiin, tiedä millaisen saaliin siinä menetät.
- Varsin koenut "ujo"
Mutta varo ylityrkyttämistä.
- 20+14
Ei se helpota ennenkuin mies ottaa itseään niskasta kiinni, sori vaan. Nää kuvitelmat siitä, että muuttuisi jotenkin taikaiskusta sosiaalisemmaksi ja normaaliksi kunhan vain saisi tyttöystävän on vaan sitä tyypillistä ujostelijoiden itsepetosta, kun ei haluta myöntää että syyllinen siihen omaan ujouteen löytyy ihan sieltä peilistä.
- gvkuyftdj
Ujoutta on monenlaista, jos ihminen ei uskalla puhua kenellekkään mistään, niin taitaa mennä sairaaloisen sos.pelon puolelle, siihen ei tsemppaaminen auta. Tavallisemmat ujot, eivät uskalla sanoa mitään täysin tuntemattomille tai huonosti tunnetuille.
Aloittajan poikaystävä on selvästi ujo huonosti tunnetulle ihmiselle, mutta kuitenkin uskalsi lähteä treffeille. Sanoisin, että ujous aloittajaa kohtaan helpottuu, kun hän alkaa tuntemaan vähän paremmin. - elämää
gvkuyftdj kirjoitti:
Ujoutta on monenlaista, jos ihminen ei uskalla puhua kenellekkään mistään, niin taitaa mennä sairaaloisen sos.pelon puolelle, siihen ei tsemppaaminen auta. Tavallisemmat ujot, eivät uskalla sanoa mitään täysin tuntemattomille tai huonosti tunnetuille.
Aloittajan poikaystävä on selvästi ujo huonosti tunnetulle ihmiselle, mutta kuitenkin uskalsi lähteä treffeille. Sanoisin, että ujous aloittajaa kohtaan helpottuu, kun hän alkaa tuntemaan vähän paremmin.Olin nuorempana sairaalloisen(?) ujo, mutta onnekseni olen nainen. Tapasin aloitteellisia, mukavia miehiä ja itsetuntoni nousi. Itse asiassa, ilman niitä ihania miehiä elämäni olisi aika erilaista, yksinäistä. Nykyisin uskallan jo itsekin lähestyä miehiä.
Ihmisiin voi tutustua missä vaan, kun vain uskaltaa katsoa silmiin ja aloittaa keskustelun jostain. Kaikki aloitteet eivät johda mihinkään, mutta ei tarvitsekaan. Ei kannata ottaa mitään paineita.
Harjoittele juttelemalla vaikka bussipysäkillä/ harrastuksissa/ kaupassa/ töissä tuntemattomille jostain tilanteeseen sopivasta aiheesta. - п
elämää kirjoitti:
Olin nuorempana sairaalloisen(?) ujo, mutta onnekseni olen nainen. Tapasin aloitteellisia, mukavia miehiä ja itsetuntoni nousi. Itse asiassa, ilman niitä ihania miehiä elämäni olisi aika erilaista, yksinäistä. Nykyisin uskallan jo itsekin lähestyä miehiä.
Ihmisiin voi tutustua missä vaan, kun vain uskaltaa katsoa silmiin ja aloittaa keskustelun jostain. Kaikki aloitteet eivät johda mihinkään, mutta ei tarvitsekaan. Ei kannata ottaa mitään paineita.
Harjoittele juttelemalla vaikka bussipysäkillä/ harrastuksissa/ kaupassa/ töissä tuntemattomille jostain tilanteeseen sopivasta aiheesta.myflagcollection.blogspot.com
- ujoilija
yleensähän nainen olisi viimeistään jo toisilla treffeillä luovuttanu noin ujon tapauksen kanssa,mukava tietää ettei kaikki teekkään niin,mistähän minäkin löytäisin sellaisen :)
kannattaa varmaan ensin houkutella ihan vaan nukkumaan yöksi viereesi.jos alat jo nyt vaatiin/painostaan seksiin niin saattaa tulla liian kovat suorituspaineet=ei seiso=jännittää jatkossa entistä enemmän.
itsekkin olen ujo ja jännitän vieraita ihmisiä,varsinkin naisia,mutta olen elämäni aikana törmännyt kahteen tyttöön joiden seurassa en jännitänyt niin paljoa kuin yleensä,syytä en tiedä.jälkimmäisen kanssa olin jopa pari kertaa treffeillä,molemmat kerrottiin olevamme ujoja ja jännitävän kauheesti mutta silti höpötettiin koko ajan :)
semmosia ihmisiä kun tapaa kerran 10 vuodessa niin seuraavan kohdalle sattumista saakin odottaa 8 vuotta.
miten ujous vähenee aloittajan tapauksessa.....no,minua ainakin jännittäs vähemmän jos ne treffit olis semmosia mahollisimman epävirallisia,eli ei mitään kahvilassa pöydän vastakkaisilla puolilla istumista ja toisen tuijottelua,vaikka joku ihan arkinen puuha tai mitä molemmat harrastaa esim. pyörän renkaan paikkaus yhdessä tai lenkillä käynti(jos molemmat urheilullisia) ja yleensäkkin tilanteet jossa voi/joutuu puhua jostain muusta kuin itsestä tai siitä yhdessä olosta,niistä kerkee puhuun myöhemminkin.
älä ainakaan kysele edellisistä suhteista,kokemattomuudesta tai syytä miksi on ujo ja jännittää. - !
On siinäkin aika horo.. Kolme kertaa tavannut miehen ja nyt jo haluais hässimään.
- zxz.
Älä muuta sano.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1584555Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville734317Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.133466Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1313068- 1882782
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391797- 721572
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka591513Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1191270IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181185