Bongasinpa jostain tälläisen harjoituksen, jonka toteutin ja täytyy sanoa että avasi silmiäni yksinäisyyteni syistä, omista vioistani kuin miksi ansaitsisin kunnon kavereitakin.
Onko kukaan muu miettinyt tälläisiä asioita/ käynyt yksinäisyyttään näin lävitse?
Millaisin tuloksin?
Tehtävä:
Määrittele epävarmuutesi ja yksinäisyytesi syyt, käsittele siihen liittyvät asiat!
Mikä johti yksinäisyyteesi? Miksi käyttäydyt kuten käyttäydyt? Miksi ja mikä laukaisee epävarmuutesi? Miksi ja millaisissa tilanteissa rooli tulee päälle? Entä millaisissa tilanteissa olet ollut rento ja onnistunut saaman ystäviä? Mistä ihmiset ovat pitäneet sinussa?
Tee lista huonoista käytösmalleistasi ja luo niiden tilalle uusia positiivisia käytösmalleja!
Mieti myös positiivisia asioita!
Tule näin sinuiksi yksinäisyytesi kanssa, ja aloita alusta.
Onko kukaan muu miettinyt tälläisiä asioita/ käynyt yksinäisyyttään näin lävitse?
Millaisin tuloksin?
Tehtävä:
Määrittele epävarmuutesi ja yksinäisyytesi syyt, käsittele siihen liittyvät asiat!
Mikä johti yksinäisyyteesi? Miksi käyttäydyt kuten käyttäydyt? Miksi ja mikä laukaisee epävarmuutesi? Miksi ja millaisissa tilanteissa rooli tulee päälle? Entä millaisissa tilanteissa olet ollut rento ja onnistunut saaman ystäviä? Mistä ihmiset ovat pitäneet sinussa?
Tee lista huonoista käytösmalleistasi ja luo niiden tilalle uusia positiivisia käytösmalleja!
Mieti myös positiivisia asioita!
Tule näin sinuiksi yksinäisyytesi kanssa, ja aloita alusta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Niinpä niin... Eli yksinäisyys on aina yksinäisen oma vika?
Mistähän tuon tekstistäni keksiit? Ja tehtävähän ei ole minun omani, joten jos asian tulkitsee noin niin voi syyttää sen keksinyttä psykologia tms.. Tarkoitukseni oli hyvä.
Itselleni selvisi tehtävän avulla ainakin se että miten olen onnistunut tutustumaan ihmisiin ja mistä piirteistä ne ihmiset ovat minussa pitäneet, ja huomasin sen olevan aina ne samat asiat. yksinäisyyden johtuvan lähinnä muiden kateudesta, ja siitä että olen persoonana mielipiteitä jakava ihminen. Oikeesti mä olin jo luovuttanu ja syyttäny kaikesta itseäni.
No riippuu varmaan miten tuon tehtävn tekee, miten toimii ja minkälaisen kuvan antaa...
Itse otin ja kirjoitin aivan alusta alkaen millaisia ihmissuhteeni ovat olleet missäkin elämän vaiheessa, miten joku suhde päättyi entä jokin alkoi. Ja näistä tein sit huomioita jälkeenpäin.
Yksinäinen on yksinäinen siksi kun ei tunne täällä ketään, kaikki ovat vieraita.
Miksi ne ovat vieraita? Jos pannaan kaksi henkilöä johonkin uuteen paikkaan tai tilanteeseen, niin miksi toinen niistä hetken kuluttua on jo saanut uusia tuttavia mutta toinen on yksin?
Ihan varmasti kyse on yksinäisen omista kyvyistä ottaa kontaktia muihin ihmisiin!
Siksipä juuri yksinäinen ei tunne täällä ketään.
Omasta syystään.
Rakas taivaanisä, anna Jeesuksen tyyneyttä ja rauhaa skitsofreniaan sekä johdatusta. Pelasta sielu pahuudelta ja anna oikeaa hoitoa sekä todellisia ystäviä yksinäisille. Anna tämän palstan olla johdatusta sinun sanasi äärelle ja olla lohduksi monille skitsofreniaa sairastaville. Johdata seurakuntaan...puhu sinä sydämiimme ja ole lohdutuksesksi meille syntisille. Auta tekemään parannus ja ole armollinen sekä anna rakkauttasi myös lähimmäisiltämme. Opeta skitsofreniaa sairastavia myös rakastamaan ja anna sydämeen pyhä henki, jotta paraneminen voisi alkaa.
Mitähän positiivisia asioita tässä elämässä on? Ei yhtään mitään. Kaikki on samaa paskaa päivästä toiseen ja joka päivä vaan odotan sitä päivää että kuolen. Pois tästä kärsimyksesta, ehkä seuraavassa elämässä kaikki on sitten paremmin.
Yksinäisyys ei ainakaan minun tapauksessani johdu minusta. En minä sille mitään voi, että jo teini-iässä kun kaikki alkoivat polttaa ja ryypätä, minua ei kiinnostanut ja jo sillon jäin aikalailla yksin, koulussa nyt oli pari tyyppiä mutta eipä amiksessa enää ollut, muutaman tyypin kanssa sielläkin koulussa hengailin mutta enpä vapaa-ajalla. Yksin oon ollut siitä asti.
Että mistähän tää vois johtua? Masentunut kyllä oon, kavereita ei juurikaan. Mistähän tällainen, masentunut yksinäinen, voisi sitten saada kavereita? Masennus on vienyt kaikki mielenkiinto harrastuksiin, elämään, kavereihin, oikeestaan kaikkeen. Haluaisin vain kuolla.
Pohtisitko ensin että mitä sinä kirjoitat vai mistä ihmeestä tuon "harjoituksen" tempaisit? Toisaalta, ihme jos jaksat edes lukea tätä viestiä loppuun asti.
Jaksoin lukea joka sanan tekstistäsi, ja ikävää että tilanteesi on tuollainen.
Mutta en vaivaudu sen kummemmin kommentoimaan sinun tekstiäsi täällä tai kenenkään muunkaan enää, koska ilmi selvästi en voi vastata sinullekaan kuin väärin ja olla väärässä kaikessa, kuten ilmeisesti kaikkien kohdalla täällä palstalla ovat kaikki, joiden mielipiteet eriää. Missä järkevä keskustelu?
Toin vain julki harjoituksen josta koin itse saavani selvyyttä ja apua tilanteeseeni, koska ajattelin että ehkä joku muukin voisi siitä hyötyä. Teille vastanneille siitä ei ilmeisesti ole hyötyä tai teistä siinä ei ole järkeä, mutta entä sitten jos jollekkin muulle olisi, täyttä paskaako vain koska on sitä teille?
Enhän minä kehoittanut kaikkia yksinäisiä tekemään kyseistä tehtävää, mikäli kokee ettei siitä ole apua tai harjoitus on täyttä paskaa, niin yksinäinen joka ei ole yksinäinen oman käytöksensä vuoksi olisi vain ohittanut keskustelun enempää piittaamatta.
Mielestäni ihan hyvä, että toit testin tänne. Turha ottaa nokkiinsa näistä elämäntapavalittajista joita täynnä tämä osio valitettavasti on.
Leikin itse idealla, että tekisin tuon kunnolla, mutta en ole kovin kummonen pohdiskelija joten epäilen, että saisin siitä mitään irti. Ihan hyviä pohdiskelun aiheita kyllä.
Olen 53,v kokenut kaiken kiusaamisen koulussa. sekä työttömyyden. Ennen oli kiva mennä työharjoitteluun, nykyisin ei sielläkin joutuit kiusatuksi. Minun mielestäni yksinäisyys ja kiusaaminen johtuu siitä kun ihminen on erilainen. On erilaiset kokemukset, jotka muokkaa ihmistä. Sekä kun on alhainen itsetunto, jo lapsuudesta asti. Olet kokenut kovia, ja sellainen ihminen jolla ei ole samoja kokemuksia ei ymmärrä sinua. Terveys on myös sellainen asia joka vaikuttaa, Terveet ei ymmärä sairaita, ennen kuin omalle kohtalle tulee krooninen sairaus.Pahoinvointi ja yksinäisyys vain kasvaa nykyaikana, kun ei enään välitetä lähimmäisestä oma napa vain on tärkein. Päättäjät pystyis muuttamaan suuntaa, kun tulis ennemmän vertaistuki paikkoja, jossa saman ongelman ihmiset vois jutella keskenään asioista. Yksinäisyydeen tottuu, sekin estää muuttumasta että sais uusia ystäviä. Hyvää helmikuuta yksinäisille, tsemppiä jatkoon!!!!!!!!!!!!!!
Luulen että kaikkein yksinäisin ikäryhmä on n.50-62 vuotiaat. Kun on lapset kasvatettu pois kotoa, moni jo eronnut, voi joutua työttömäksi eikä enää tahdo saada uutta työpaikkaa yli viisikymppinen. Alkaa tuntua yksinäiseltä eikä ole paikkaa missä saisi kontaktia toisiin samassa tilanteessa oleviin ja suunnilleen saman ikäisiä. Lapsiperheille, nuorille, eläkelläisille on monenlaista tapahtumaa ja menovinkkejä jossa voivat kokoontua ja tavata toisiaan. Jos menet johonkin seniorien tapahtumaan, katsovat että mitäs tuo täällä tekee, minultakin kysyttiin että jokos olet eläkkeellä, et taida kuulua vielä tähän porukkaan. Jos menet nuorempien joukkoon, olet sinne jo liian vanha. Onko toiset samaa mieltä.
Jos mm. yksinäisyyden peittoaminen olisi noin helppoa, niin nälänhätää ei maailmassa olisi. Jotkut ongelmat vaativat yksilökohtaista vuosia kestävää ongelmien purkamista ja analysointia. Ite en ole tarpeeksi ammattitaitoinen syventyäkseni omien ongelmieni alkuperään.
Mikä johti minut yksinäisyyteen oli suuri elämänmuutos, joka teki sosiaalisista tilanteista vaikeita useiksi vuosiksi. Samoihin aikoihin myös opiskeluista tuli katkonaista, kun yritin löytää sopivaa ammattia. Eli en juureutunut minnekään kiinni, ja sitä kautta alkoi olla aina vain hankalampaa päästä ryhmän sisään. Olin periaatteessa "syrjäytynyt nuori" jonkin aikaa.
Lopulta kun opiskelin "pitkiä" aikoja samassa paikassa, huomasinkin ylittäneeni luokkalaisten ikäkynnyksen, eli olin se vanha tyyppi, vaikka olinkin vasta yli 20-vuotta. Ja kun vähistä kavereista suurin osa muutti tai muuten vain lähti omille teilleen, niin vuosien sinnittelyn jälkeen jäin siihen tilanteeseen, että olin yksin. Ja olen jo tottunut siihen, vaikka en vieläkään täysin ymmärrä sitä, että miten näin pääsi käymään. Kukaan ei ottanut minua porukkaansa mukaan, ja jos sain kutsun jonnekin, niin sosiaalisesta tilanteesta tuli yllättäen todella haastava tilanne. Etenkin kun en ollut varma oliko minut kutsuttu pelkästä kohteliaisuudesta vai haluttiinko minut oikeasti paikalle. Tilannetta ei helpottanut parin tyypin asenne, jotka tulkitsin torjunnaksi. Jos saisin vielä kerran yrittää, niin yrittäisin mennä mukaan.
Olen jo sen verran pitkään omissa oloissani ollut, että olen "hitaasti lämpenevä", eikä muiden kärsivällisyys riitä. Mutta olin kuitenkin todistanut kahden hiljaisen ihmisen pääsyn sisälle ryhmään, joten ei minulla ole muuta kuin kysymyksiä. Tuntuu siltä, että miehille tämä on paljon vaikeampaa kuin naisille. Se ryhmän sisälle pääseminen, hyväksytyksi tuleminen ja uusien ihmissuhteiden aloittaminen ja solmiminen. Helppo tilannehan se olisi, jos joku selkeästi osottaisi haluavansa tutustua, niin ettei minun tarvitsisi arvailla onko kyseessä pelkkä kohteliaisuus vai oikea mielenkiinto tutustua paremmin.
Kai se omissa oloissa oleminen on myös vaikeuttanut spontaania keskustelua. Pystyn kyllä puhumaan small-talkkia, mutta sosiaalisista tilanteista on tullut taitolaji, jota en hallitse. En aina tiedä miten toimia ja mitä sanoa. Netin kautta on ollut helpointa löytää seuraa, mutta pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että löytäisi seuraa oikeasta elämästä, ettei tässä jäisi mahdollinen ystävyys tai muu satojen kilometrien välisäteen takia toteutumatta täysin.
Epävarma en ole kuin ainoastaan naisten kanssa joita kohtaan tunnen vetoa. Silloin minusta tulee entistä jäisempi puupökkelö, joka ei osaa millään ilmaista kiinnostustaan. Etenkin jos en ole sellaisen henkilön kanssa tekemisissä esim. opiskelujen kautta. Ja tietysti alan epävarmaksi siinä, että kelpaanko naiselle vai en, kun ei ole ollut mitään syytä saada parempaa itsetuntoa. On ollut vähän huonoja kokemuksia siinä hommassa.
Rento olen yksin ollessani tai hyvien kavereiden seurassa. Ja ne hyvät kaverit olivat lähestyneet minua silloin joskus, eli itse en ole solminut yhtään kaveruutta. Netin kautta olen myös saanut viestin ensin keskustelukumppanilta. Itse jos jotain lähetin, niin sitten se keskustelu tyrehtyi lopulta kun tyyppi jätti kirjoittamatta syystä tai toisesta. Eli kun ihmiset ottavat minuun yhteyttä tiedän heidän olevan kiinnostuneita sen perusteella mitä esim. joku profiili sanoo. Mutta jos ite otan yhteyttä, niin harvat vaivautuvat mulle vastaamaan.
Olen oikeasti hyvä kuuntelija ja ystävällinen ihminen. Menisin vaikka kiven läpi läheisteni takia, että kyllä minä uskoisin olevani ihan hyvä ystävä. Onpahan noita vanhoja kavereita vuosien takaa vielä kuvioissa mukana, että tuskin kamala kaveri oon :)
Tuo kirjoittamasi kohta alkaa mennä vähän naurettavuuksiin:
Tee lista huonoista käytösmalleistasi ja luo niiden tilalle uusia positiivisia käytösmalleja!
Huono käytösmalli: olen huono sosiaalisissa tilanteissa. En osaa jatkaa keskustelua kun jään pohtimaan sitä, että haluaako henkilö jutella pelkkää small-talkkia. Ja vaikkei haluaisi, niin mitä sanoisin ihmiselle, jota en tunne, ja joka ei välttämättä ole edes kiinnostunut tuntemaan minua, mutta halusi olla vain ystävällinen. En voi sitä mitenkään tietää. Voin vain reagoida samanlaisella ystävällisella mutta pintapuolisella puheen pätkällä.
Koetas sitten keksiä siihen "positiivinen käytösmalli".
elämä on kovin masentavaa ,oon 23 ja joka ikinen päivä odotan millon tulee viimenen päivä . Miks kukaan haluaa olla yksin kun on ollu jo monta monta vuotta, niin vielä vanhaksi elää YKSIN? nii enpä tiiä ei varmaan kukaan . On niillä vaan helppoo jakaa surut kun on joku sellanen tai useempia ..
mä tunnen itteni nii surulliseks, ku o yksinäisiä tuollaisia :(
oommä itekki vois sanoo, mut mä tykkään ol yksi, tehä yksi asioit ja vieraitte ihmiste kaa, ni mitä niitte kaa pitää höpöttää? "ompa kaunis päivä tänää, vaikka sataaki!" naurettavaa :D
Kyl seki, mä osaan nauraa ittelleni. oon itteni viihdyttäjä. vähä niiko!
Mut kyl seo joo ittestää kiinni... se masentaa joo, ku oma poikakaveriki sanoo, et ei ihme ettei sul oo kavereit ku oot tommone. Nii eli mimmone? ei sit osaa paremmi selittää, et tommone.
Semmä voin myöntää, oon ilkee, mut mä vaa sanon mitä ajattelen. Ja mua oikeest inhottaa immeiset jokka ei muut osaa ku vaa esittää jotai muu ku oikeest o!! ja puhutaa selä takan pashaa... vois tul suoraa sanoo! suuri osa o toho kuuluvii, ni Joo, etippä kavereit sit täs näi, ku naamaka ei miellyt! :D mut asiaan tottuu vain!
P.S. tää helpottaa oloo tääl netis huutamine :D "huono maailmani, lukekaa kaikki!"
naurettavaa, vois niiko jotaki tehä sil joka keksi tän neti...
huono trolli
eipä o mu elämä :D
ooks ikän aatellu, et ehkäpä tarttisit ammattiapua? täält sitä saa, et an tul vaa koko ahdistuneisuus pois kehostas!
ja mä uskon suhu, kyl kykenet jotai fiksuuki höpöttää!
Olen ajatellut tarvitsevani ammattiapua. Olen saanut ammattiapua. Se oli hyödytöntä, enkä aio sille tielle enää palata. Täältä S24 sitä ammattiapua ei todellakaan saa.
Joskus muinoin tulin tänne ja ajattelin löytäväni jotain hyödyllistä ja helpottavaa, ja aluksi siltä tuntuikin. Kuitenkin mitä pidempään täällä pyöri, sitä enemmän alkoi v*tuttaa. Ehkä tämä paikka käynnisti minun elämässäni sen vihonviimeisen syöksykierteen, ehkä ei. En tiedä. Ihan sama. Toivottavasti olette ensi kesään mennessä päässeet minusta, kun olen tappanut itseni.
Mitä hyötyy ittens tappamisest o? eiks ol niiko vähä sit, ettei ota vastuut omist teoistaa ja kykene elämää elämääns loppuu, ku semmone o kaikil elävil annettu..?
Olen nytten 23- vuotias mies. Minua kiusattiin ala-asteen toiselta luokalta asti, ja se kesti jopa lukioon ja ammattikouluun asti, alempina vuosina oli fyysisempää kiusaamista, mutta sitten tuli henkiset kiusaamis tilanteet, ja muut kokoontuivat puhumaan minusta pskaa jatkuvasti. Koin erilaisuuteni, ujouteni ja hiljaisuuteni vaikuttavan yksinäisyyteeni, en tahtonut mennä niihin porukoihin edes. Vaan tahdoin löytää jonkin samanlaisen tyypin jonka kanssa voisi hengailla välitunneilla.
Nykypäivänä tuntuu että tosi ystäviä ei olisi yhtäkään. Naamakirjassakaan ei kavereita ole kuin kolmisen kymmentä, joista kaksi ihmistä on sellaisia joille voi jutella, hekin ovat kiireisiä koska ovat parisuhteessa ja eivät kestä kuulla toisen melankolista elämänkertomusta. Maailma on täynnä tekopyhiä ystäviä ja kaksinaamaisia selänpuukottajia. Jokainen ansaitsisi edes yhden todellisen ystävän. Uskon kumminkin, ettei yksinäisyys tule vain siitä että on ujohko tai hiljainen pohdiskelija, vaan siitä ettei tahdo kuulua porukoihin joissa ei kokisi olevan hyväksytty sellaisenaan kuin on.