Kertokaapa minkä voimalla olette jaksaneet eteenpäin elämänne pahimpien koettelemusten läpi, olipa ongelma sitten ollut mikä hyvänsä?
Silloin kun kaikki menee pieleen ja henkinen/fyysinen/taloudellinen ahdinko kasvaa sietämättömäksi, kun vastoinkäymisiä todella on enemmän kuin muilla tuntuu olevan.
Silloin kun kaikki menee pieleen ja henkinen/fyysinen/taloudellinen ahdinko kasvaa sietämättömäksi, kun vastoinkäymisiä todella on enemmän kuin muilla tuntuu olevan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=0RAlPqq1Pjg
Minulla on tämä.
Keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. Kokonaisuuden ajattelu vain lannistaa ja pahan olon vastineeksi pitää ottaa uusia harrastuksia, kuten liikunta, ja tärkeintä on puhua! Ei pidä padota sitä pahaa oloaan vaan puhua, kirjoittaa, urheilla, maalata, askarrella - mitä tahansa.
Ahdingossa ongelmat näyttävät usein suuremmilta kuin ne ovat, mutta kyllä ne ovat voitettavissa, maltilla, päättäväisyydellä, päivä kerrallaan. Usko pois. Kyllä sitä pääsee pinnalle, mutta ensin sitä tulee itse haluta hyvin, hyvin vahvasti. Keskittyä juurikin siihen ajatukseen, että kyllä mä tän selätän.
Pelkkää hölynpölyä.
Ei kaikilla ole mahdollista keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Voi olla sellainen tilanne et joutuu tekemään kaikkea yhtä aikaa ja olemaan vähän kaikkena kaikessa.
Mut se siitä. Toiset tajuaa tuon.. Toiset ei.
Lisättäköön et..
Ja oikeastaan se vaikeneminen on vain kultaa. Olen senkin todennut.
Ja siinä olen näköjään todella hyvä, onneksi.
Kaikkein vaikeimpinakin aikoina, minulla on ollut onneksi omat vanhempani, sisarukseni ja kaikkein tärkeimpänä, ihanat ystäväni henkisenä tukenani, nostamassa ja kantamassa. Ilman heitä... en tiedä missä nyt olisin. Ja taas vuorostani, olen ollut heidän tukenaan.
Jokaisella on oma tapansa selviytyä -elämä menee eteenpäin. Joskus vaan on tilanteita, jolloin ei vain usko selviävänsä.
Voisitko vaikka puhua jollekin? Yleensä se auttaa, vaikka vain sitä pahaa oloa, vihaa, kiukkua katkeruutta, epätoivoa. Tai vain itkeä pahaa oloa. AIna ei ole edes sanoja kertoa tai kuvailla jos kyse on pahan olon tunteesta. Epätietoisuuskin voi olla hyvin kalvavaa, joten siitäkin puhuminen yleensä helpottaa tai ainakin lievittää sisäsitä tuskaa. Yleensä ihminen ei tarvitse kuin toisen ihmisen, jolle voi puhua. Sillä muut asiat ovat loppujenlopuksi vain asioita, jotka tapahtuu.
Soita vaikka auttavaan puhelimeen tai ystävälle jos sellainen on.
Voimia.
Kai se on vaan pakko jaksaa vaikka ei jaksaisikaan. Yksin se on pärjättävä, ei ole muuta vaihtoehtoa. Pääseehän täältä pois, jos ei enää jaksa. Onhan monet muutkin sen ratkaisun tehneet, niin miksen sitten mäkin vois sitä tehdä. Ei mulla ole syytäkään vanhaks elää. Ei mun elämä paina missään vaakakupissa minkään vertaa, ei maailma yhtä ihmistä kaipaa.
Kyllä kaikki selviää jotenkin. Apua kannattaa hakea jos tuntuu ettei jaksa.
Kriisikeskuksesta saa neuvoja selviytymiseen. Seurakunnista saa
myös keskusteluapua ja taloudellista tukea ahdinkoon joutuneille.
Jokainen ihminen on yhtä tärkeä olemaan olemassa. Myös sinä olet.
Mä en ole tärkeä ihminen ja on aivan se ja sama olenko olemassa vai en. Mä merkkaa yhdellekään ihmiselle minkään vertaa. Sitten kun vanhemmat ovat pois nukkuneet, on ihan sama vaikka lähdenkin, ei mua yksikään ihminen jää kaipaamaan.
Olen oppiunnt elämäni varella että kaikesta selviää.Se mikä ei tapa niin vahvistaa.Asioita ei kannata murehtia liikaa kun niille ei kuitenkaan voi mitään.kannattaa kuitenkin otta opiksi.Usko itseseesi että voitat vaikeudet !
Itse aloin ajattelemaan hetkeksi vain omaa elämää ja omaa jaksamista. Eli kylmästi otin omaa aikaa ja sanoin suoraan että nyt en "jaksa" tai tatritsen aikaa.
Aika auttaa ja parantaa, se antaa voimia. Ajattelemalla asioita ja selviytymiskeinoja, sekä ajatus "voisiko huonommin mennä?" kannattaa myös ottaa esille, koska usein voi mennä vieläkin huonommin.
Näillä ajatuksilla olen itse ylös noussut, en tietenkään pelkstään, mutta nämä auttoi..
Niinpä justiinsa.. Kirjoita vielä siihen et terveisin Jukka.
Ei taida toimia tuokaan. Sorry..
Mielikuvaharjoittelu, unelmointi ja usko itseensä. Jos on ollut tosi surkeasti asiat, olen unelmoinut silmät kiinni tai leikannut sydäntäni lämmittävän kuvan, joka liityyy unelmiin ja tulevaisuuteen, esim. lompakkoon tai jääkaapin oveen. Koska ahdistus, suru ja pelko ovat tunnetiloina musertavia ja vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn, niin täytyisi omaa olotilaa keinolla millä hyvänsä parantaa. Sitten kun unelma tai päämäärä ovat olleet selvillä, olen alkanut muuttamaan toimintaani ja tapojani.
Mulla ei ole enää edes unelmia, eikä haaveita. Elämä opetti ettei mun kaltasen kannata turhia kuvitella ja haaveksia. Olen vain sellasen seinän edessä jota en voi enää ylittää tai kiertää. Tulevaisuutta ei ole, on vain pelkkää mustaa ja pimeää, ei mitään valoa missään. Kaikki on yhdentekevää, millään ei oikeastaan ole enää mitään väliä. Ihan sama olenko olemassa vai en, silläkään ei ole kenellekään mitään merkitystä.
Oletko masentunut, auttaisiko ehkä jokin pieni mielialalääke? Ihan oikeasti ja vilpottömästi sun kannattaa käydä puhumassa psykiatrilla, niin saisit hieman apua tuohon tarpeettomaan itsesi vähättelyyn. SUlla on suunta vain ylöspäin tuosta. VAikuttaa siltä että olet nyt pohjalla ja sieltä on suunta vain ylöspäin.
Voi mennä vuosi-kaksikin, ennenkuin alkaa sumu kirkastua ja valo pilkahdella.
Mutta yksin se voi olla tosi raskasta. Ole kiltti ja käy puhumassa sinua panavista asioista. Ne eivät ole merkityksettömiä. Soita heti aamulla johonkin. Lupaa se.
Ei mun elämä lääkkeillä parane. Olen vain ymmärtänyt ettei mun elämällä ja olemassa ololla ollutkaan mitään merkitystä. Elämä täynnä vääriä valintoja, väärä uravalinta ja roikuin väärissä ystävissä/tuttavissa. Nyt ikää on liikaa ruveta aloittamaan kaikkea alusta, enkä enää edes jaksa, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Mihin tällänen sutta, paskaa ja sekundaa työssään tehnyt enää kelpaa. Ei mihinkään. Enkä enää edes halua tutustua uusiin ihmisiin, kun aikasemmin on tullut luotettua vääränlaisiin ihmisiin ja tuli rankasti takkiin. Jospa mua ei enää parin vuoden päästä olis edes olemassakaan :)
No, joo..en mä nyt tiedä. Olin kans yhdessä vaiheessa masiksessa, kun tuli ero ja sitten rakastamani tyyppi jätti mut mitään sanomatta eli oli kaksi eroa peräkkäin ja vaikka olin töissä, niin en osannut nähdä elämässä positiivista. Oli yksi kaveri, joka uhkaili itsemurhilla ja kiristi rahan lainaamisella ja pari muuta läheistä, joista ei ollut paljon iloista sanottavaa. Sitten kun kävin ulkomailla ja näin yli 70-vuotiaita senioreita, jotka olivat tosi myönteisiä ja iloisia pienistä asioista, niin ajattelin, että olisi parasta katsoa peiliin ja tehdä joku asennemuutos. Joka päivästä pitää nauttia täällä, kun ei sitä koskaan tiedä, milloin on se viimeinen päivä. Kyllä sain reseptin, mutta mitä järkeä turruttaa aivojaan, kun pitää elää.
Mitä sä sitten olet halunnut elämältäsi? Näitä tekstejäsi lukiessasi jää mielikuva, että et ole halunnut muuta kuin parisuhteen. Keille kaikille sun elämälläsi pitäisi olla merkitystä?
Ehkä kaipasin ystävyyttä eniten, sitä en saanut, olin liian tavallinen, hiljanen ja ulkonäköni sellanen ettei muut kehdanneet mun näkösen kans missään kulkea. Jopa työnsaantikin on ulkonäön takia ollut vaikeaa, ainoasta pitempiaikasesta paikasta sain työnantajan vaihtumisen jälkeen potkut, kun uuden pomon mielestä mun naama oli kuin petolinnunperse eli olin liian ruma heille töihin. Ilman töitä ihminen tuntee olevansa merkityksetön. Ainoa työ johon pärstän ja vähäsen älyni puolesta kelpaisin, on sellanen työ, jota mun terveys ei enää kestä. Harmittaa, kun en sitä työtä ruvennut tekemään heti peruskoulun jälkeen niin kauan kuin terveys olis riittänyt ja jäänyt sitten sairaseläkkeelle terveyden petettyä. Kai jokainen ihminen kaipaa parisuhdetta elämäänsä, tuskin sellasta ihmistä onkaan, joka haluais koko elämänsä ajan elää ja olla täysin yksinänsä, ulkopuolella kaikesta. On naiselle kova paikka tajuta ettei kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle vaan joutuu olemaan yksin. Ehkä miehille sillä ei ole niin suurta merkitystä kuin naisille. Mua on luultu jopa lesboksi, kun ei ole miestä tai epäilty liian krantuksi. Tyhjästä on vaikea nyhjästä. Mä vaan olen liian ruma kelvatakseni miehille. Ehkä olen liian paljon saanut muilta ihmisiltä kuulla mitä vikoja mussa on, mitä olen missäkin paikassa tehnyt väärin tai että olen väärässä paikassa väärään aikaan tai joku sanoo, ett pitääkö TUON tulla pilaamaan tämäkin päivä. Tunnen olevani ulkopuolinen, joka ei kelvannut mihinkään tässä elämässä. Olen joku ylimääränen pala palapelissä, joka ei sovi mihinkään kohtaan. Viimeaikoina on tullut liian paljon vastoinkäymisiä kohdalle, alkaa olla liian väsynyt kaikkeen. Tulevat päivät tuo vaan lisää pettymyksiä kohdalle, ei muuta. Mitä sillä muuten on edes kellekään väliä mitä mäkin tunnen tai mietin, ei mitään. Mitä silläkään on väliä vaikka jonakin päivänä lähden pois, kun aika on sopiva. Ei mun perään silloin kukaan itke tai sure. Yks ylimääränen palapelin pala vaan poistuu kuvioista ei siinä sen kummempaa.
Kuule, nyt sun pitää käydä jossakin muualla juttelemassa kuin täällä. Mene jollekin ammatti-ihmiselle, joka osaa edes yrittää tarjota jotain apua tuohon arvottomuuden tunteeseen.
Sitäpaitsi, miksi et hankkisi vaikka koiraa tai lemmikkiä? Ne ovat ihmisen parhaita ystäviä.
Surullista mutta totta, elämä on liian kovaa joillekin herkille ja kilteille ihmisille. Ihan tavalliseltakin ihmiseltä vaatii aika paljon, että haluaa puhtaasta hyvästä sydämestä olla ystävä sellaiselle hieman vieraamalle hyvän päivän tutulle, joka on vaan masentunut.Ystävien kanssa halutaan pitää hauskaa. Työkaverin pitää olla työkykyinen. Syvät ystäväsuhteet luodaan jo nuorena/lapsina. Aikuisena se on aina vaikeampaa. Siksi sun pitää hakea se jokin elämääsi jotakin muuta kautta kuin surkuttelemalla omaa surkeuttasi. Ystävällisyydellä.
En mene jauhamaan mun joutavia juttuja kellekään. Enää en hanki lemmikkiä. Pentuna olin koulukiusattu, joten sellaselle ei ystäviä ollut tyrkyllä. Lukiossa porukka oli rikkaitten perheitten lapsia ja mä taas köyhästä perheestä, joten en kelvannut heillekään ystäväksi. Tuttavia oli, mutt kun musta ei enää ollut heille hyötyä, he lemppas mut yli laidan. En mä kellekään heistä omia huolia kertonut, koska he kertoivat mulle omia huoliaan, eivät halunneet mua kuunnella. En mä enempää itseäni surkuttele vaan aion tehdä sen parhaimman teon maailmalle sitten aika on täys. Ei siinä sen kummempaa ratkaisua tähän ongelmaan löydy enää. Sittenhän se ongelma on pois.
Mitä asioitat te muut olette kokeneet vaikeina, sellaisina jotka ovat arjessa jaksamistanne veroittaneet alussa kyselemälläni tavalla? Kauanko sitä teidän tapauksessanne kesti?
Missä ne on ne muut jotka käy läpi samoja asiota kun minä?
Yksi oli vaikeimmista, kun piti löytää työpaikka opiskelun jälkeen. Oli kaikenlaisia pätkätöitä ja olin valinnut riskialttiin alan, josta oli vaikea saada töitä. Minulla oli avopuoliso, joka tsemppasi paljon, että se oli hänen tukensa ansiota, että sain työpaikan. Olin 4 kk työttömänä, että se oli raskasta. Toinen isompi kriisi oli, kun tuli perhe-ja lapsikriisi ja sen kautta ero ja en ole edelleenkään siitä täysin toipunut. Haluaisin tosi paljon perheen ja vielä se ei ole myöhäistä, mutta tämän exän kanssa se on tavallaan mahdotonta, kun siinä on paljon ongelmia, joita en tässä ala erittelemään. Kärsin tästä tilanteesta. Ollaan vielä tekemisissä eikä osata päättää, erotaanko lopullisesti vai ei. Tätä kriisiä on kestänyt nelisen vuotta. Sitten minulla on ollut läheisiä ihmissuhteita, jotka ovat vieneet aika paljon voimia. Olen muuttanut omaa suhtautumistani, että en mene niin syvälle ihmisten ongelmiin. Jossain vaiheessa tunsin, että minun pitäisi auttaa ja tukea ja varsinkin erään läheisen ihmisen suhteen meinasin itsekin luhistua, kun mikään ei meinannut auttaa. Kun näkee toisen kärsimyksen, se on raskasta. Nyt olen opetellut positiivisempaa ajattelua ja yritän joka päivä keksiä jotain kivaa. Olen aika analyyttinen, että olen lapsuusajan traumojen ja niistä johtuvien vahingollisen käytöksen takia käynyt läpi keskivaikean masennuksen ja sen kautta terapian, että osaan erittäin hyvin analysoida asioita, mutta nykyään olen opetellut elämään tässä hetkessä, koska jatkuva ongelmien vatvominen ei auta. Sitten on se, että vetäydyn hyvin helposti kuoreeni ja se on se paha juttu. Pitäisi uskaltaa elää ja tarttua hetkeen kiinni.:)
Mitä kokenut vaikeana? Olin pari viikkoa sitten peräkkäisinä päivinä kokeissa jotka ei kumpikaan mennyt hyvin. Suoraan sanottuna tällä hetkellä pahimmillaan kehossa kaksi eri syöpää, mutta vielä en sitä tahdo ajatella. Asiat käsitellään sen mukaan kuin ne kokeiden tulosten jälkeen eteen tulevat. Ei voi elää kuin yhden hetken ja asian kerrallaan. Toivon sydämestäni jaksamista aloittajalle, sillä vaikka päällimmäiset vaikeudet ovat meillä tällä hetkellä erilaiset niin tiedän myös miltä tuo loputon tyhjyys elämässä tuntuu. Voimia sinulle!
rauha maassa ja muut, kiitos. Osataan elää hetkessä kun ollaan nähty tämän kaiken kääntöpuolikin.
Hämmästyisitte kun näkisitte minut, itsehän olen nk. mallikansalainen päältä päin katsottuna, kaikki hyvin ja elämä mallillaan, mutta..
..niinhän ne ihmiset ajattelevat. Se ei ole koko totuus. Samanaikaisesti elämässäni tapahtuu muutakin, se vaikeampi osuus mitä ei kuin tarkkaavainen ulospäin huomaa.
Imoittautuuko vielä muita kokemuksensa jakavia?
Suo kuokka ja Jussi Erskeles
Periksi ei anneta vaikka sielu märkänis34