EI päästetty baariin

"Täysi-ikäinen" mies

Täytin viimeviikolla kahdeksantoista ja piti tätä lähteä muutaman kaverin kanssa baariin sitten juhlistamaan. No siinä baarijonossa poke katteli muhunpäin jo kaukaa ja hymyili v-mäistä hymyä. Kun kohdalle päästiin ja näytin henkkareita, niin ei kelvannut. Kuvaa ei kuulemma voinut tunnistaa tarpeeksi hyvin (3 vuoden takainen mopokortti), ja olen kuulemma aivan liian nuoren näköinen ollakseni täysi-ikäinen. Siinä alkoi nolottaa ja hermostuttaa niin näytin sitten pokelle vielä kela-korttia ja visa electronia eikä silti päästänyt sisään.
Ai sitä vitutuksen määrään kun nolona joutui kääntymään baarin suulta pois, ei tehnyt enää mieli lähteä kaupungin muihin baareihin yrittämään, vaan tyydyin suuntaamaan kotiinpäin ja suuntasin yksin kotini vieressä sijaitsevaan pikkubaariin, johon kyllä henkkarit kelpasivat.

Onko pokella mahdollisesti huono päivä, vai pitääkö vain tyytyä kohtaloon ja jättää baarireissut pois kokonaan? Itsetunto ei kyllä kestä enää montaa samanlaista nöyryytystä ettei täysi-ikäisenäkään pääse baariin vaikka useat kaverit ovat siellä jo rampanneet 15-vuotiaasta asti.

Vielä kun näytin kelakorttia ja pankkikorttianikin pokelle, kuvitteliko että tämä hänen mielestään näyttävä pikkupoika on ryöstänyt tämän lompakon? Tämäkin tuntuu erittäin typerältä koska kuvassa ei ole juuri eroavaisuuksia, vaikka väkisin on ehkä vähän ulkonäkö kerennyt muuttua kolmessa vuodessa vaikka edelleen nuoren näköinen olenkin.

15

2944

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Täysi-ikäinen" mies

      Jatkoa aloitukseen: eli mitä pitäisi tehdä että sinne baariin pääsisi kun sitä ikää nyt vain sattuu vaadittava määrä olemaan? -.-

    • tarkka poke

      Alkon sivuilta:

      Mitkä paperit kelpaavat?

      Nämä kelpaavat
      Iän voit todistaa poliisiviranomaisen myöntämällä voimassaolevalla

      ajokortilla
      passilla
      kuvallisella henkilökortilla.

      --------------------------------

      Nämä eivät kelpaa

      Mitkään kortit, joita viranomaiset eivät hyväksy henkilöllisyystodistuksiksi, eivät kelpaa Alkossakaan.

      Tällaisia ei-hyväksyttäviä kortteja ovat esimerkiksi

      Kela-kortti
      opiskelijakortit
      kuvallinen pankkikortti
      sotilaspassi.

      -----------------------------------

      Esimerkkitapaus:

      Mikäli muilla kuin poliisin myöntämillä papereilla liikkuva ala-ikäinen on päästetty sisälle, ja hän juopuu ja jää vaikka kotonaan kiinni, tilittää vanhemmilleen että on päässyt näillä sisään ravintola x:n ja vanhemmat ottavat yhteyttä virkavaltaan tai alkoholilupatarkastajaan, voidaan ravintola x:ä rangaista esimerkiksi sulkemalla ovet. Siksi monet eivät päästä muilla kuin poliisin myöntämillä sisään.

      Eli vielä kerran: Hommaa ajokortti, passi tai kuvallinen henkilökortti, niin ei ole ongelmia eikä tarvi nolostella.

    • hohhoijaa

      Hommaa ajokortti? Mitä ihmettä, ihan sama ajokortti se mopokortti on siinä missä autokorttikin siinä on vaan vähemmän kirjaimia! Ei se tarkota et jos ei saa ajaa autoo ni ei myöskään pääse baariin... Tarkka poke=daiju...

    • Henkilökortti

      Kannattaa hommata se kuvallinen henkilökortti tai sitten ajokortti taikka passi ja pitää sitä aina mukana ja näyttää niistä jotakin.

      • hallooo

        mopokorttiko ei mielestäsi ole ajokortti?


    • Henkilökortti

      Kuuleppas nimimerkki halloo tuo aloittajahan mainitsi ettei mopokorttikaan kelvannut,niin syystä kehoitin hankkimaan sen ajokortin tai kuvallisen henkilökortin taikka passin ja näyttää sitten niistä jotakin,kun menee sinne baariin.Et tainnut ymmärtää lukemaasi,niin että halloo vaan itsellesi.

      • boikottiin

        Mopokortti = ajokortti eli kelpaa. On vaan tainnut pokella nousta kuuluisa kusi päähän, joten kannattaa vaihtaa suosiolla paikkaa.


    • Warden5

      Ah, aina niin herkkä ja loukattu nuoren miehen ego, täällä on annettu ihan asiallinen neuvo hankkia kuvallinen henkilökortti, ja silti kakarat meuhkaatte siitä että, kyllä se mopokortti vaan on ajokortti. Luuletteko että teidän paikan vaihtamisella on mitään merkitystä ravintoloitsialle, siihen verrattuna, että paikalle ilmestyy alkoholi tarkastaja, ja asiakkaitten sekaan on lipsahtanut alaikäisiä. Katsokaas kun siinä tapauksessa, herra tai rouva alkoholitarkastaja laittaa pahimmassa tapauksessa lapun luukulle, mikä tarkoittaa että ei tule myyntiä, eli tehdään hitosti ns. persnettoa. Siinä vaakakupissa ei äitin antamat taskurahat juurikaan paina. Eli hoitakaa ne paperit kuntoon.

    • miäskömuka

      Aloittajan nimimerkistä sen verran, että 18-vuotias ei ole vielä mikään mies. Poikanen vasta.

      Ei muuta.

    • pärreecd

      Ei kaikki ravintolat halua asiakkaikseen 18-vuotiaita, ainakaan kaikkina iltoina. Tarkasta ikäraja.

      • jepjepjepjep12345

        Ihan sama oli sitten kyse passista tai ajokortista vaikka onkin virallinen henkkarin niin kuvasta pitää olla TUNNISTETTAVISSA.

        Mopokortin kuvassa 15v ja nyt 18v jos olet lisäksi muuttanut tyyliäsi niin käännytys on perustelu.

        Laki antaa JV:lle viimekädessä päättää onko asiakas tunnistettavissa vai ei.
        Tuon lisäksi ravintola saa valita asiakkaansa ja siihen ei tarvita mitään perusteluja miksi ei pääse sisään... Pidemmän päälle tietty huonoa bisnestä...=)


    • check9

      sul oli salee joku HÅÅIIÄFFKÅÅ-kaulaliina.. 8-1!

    • Tarjoiliva

      Virallisesti ajokortti ei ole tarkoitettu iän osoittamiseen. Ainoat viralliset kortit ovat passi tai henkilökortti.

    • tässäkaupungissa

      Paikallisen yökerhon käytäntö on että mopokorttia ei hyväksytä. Perustelu on se että kuva on yleensä otettu 15-vuotiaana eikä siitä välttämättä tunnista henkilöä.

      Jos on 9-vuotiaana saanut 10-vuoden passin ja yrittää käyttää sitä 18-vuotiaana niin esim. pankilla on oikeus ja velvollisuus olla hyväksymättä sitä.

      • Anonyymi

        Kiinnittäköön ne poket huomiota että onko sillä juuri täysi-ikäistyneellä nuorella jokseenkin samanmuotoinen nenä, silmät, leuka, suu ym. kuin siinä vanhassa kuvassa. Ja kantsii kysyä esim. pankkikorttia, opiskelijakorttia, kela-korttia jos ei kuvasta saa selvää. Ei se "alkoholin välittäminen alaikäiselle" mikään suuri rikos täällä Suomessa ole ja siitä saa yleensä tyyliin 15 päiväsakkoa. Ammattilaisvälittäjätkin selviävät yleensä ehdollisella vankeudella. Maailma ei kaadu. Onneks nykyään ei enää 10 vuoden passeja ole, on vaan 5 vuoden passit. Mutta se on asia erikseen että oliko passikuvassa oleva nykyinen 18-vuotias miten samannäköinen kuin mitä hän oli 13-vuotiaana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      29
      1206
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      58
      995
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      873
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      771
    6. 65
      748
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      706
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      672
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      668
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      615
    Aihe