Joo, kyllä, on on on, ikävä ja se ottaa päähän. Ei pitäis olla enää. Eikä pitäis olla enää näitä tunteita, mut ei niistä näytä pääsevän eroon vaikka kuinka yrittää järjellä ajatella. Sillä on ajateltu ainakin viimeiset puoltoista vuotta, kauemminkin ja "selvitty" tähän asti, mutta pahalta on tuntunut ja en tiedä miksi. Sen tiedostan etten todellakaan halua törmätä missään muodossa "suhun" toinen nainen kädestä pitämässä, se mielipide ei ole mihinkään muuttunut. Niiden muutaman vuoden kestäneiden ihastuksessa kärvistelyjen (= katselut, moikkailut, lyhyet muutamat sananvaihdot, ne pari "hetkeä" jne.) jälkeen olisi todellakin pitänyt katsoa mitä siitä olis voinut tulla. Turhaahan sitä enää on vikistä, itsehän omasta elämästäni ja hölmöistä ratkaisuistani päätin. Nyt kuitenkin jostain syystä kaikki vanha nousee esiin ja entistä vahvempana. Syvä ihastus? Vai onko tää hullua rakastumista? Siinä tapauksessa en olekaan koskaan oikeasti rakastunut, vaan tuntenut pelkkää kiintymystä ja sehän ei oliskaan mikään yllätys. Halu laittaa oma elämä järjestykseen ja käytännössä uusiksi on viime kuukausina voimistunut liikaa ja nyt alkaa vanhat asiat kaatua päälle. Mistä seuraa tietenkin sen huomaaminen, mitä virheitä tein ja mitä jätin tekemättä.
Tuntuu idiootilta näpyttää tätä tekstiä tänne muiden hullujen sekaan. En oleta, enkä luule, enkä todellakaan odota oikean ihmisen missään nimessä tätä lukevan. En ehkä haluaisikaan. Silti tähän kirjotan ja hups se katoaa bittiavaruuteen.
Tuntuu idiootilta näpyttää tätä tekstiä tänne muiden hullujen sekaan. En oleta, enkä luule, enkä todellakaan odota oikean ihmisen missään nimessä tätä lukevan. En ehkä haluaisikaan. Silti tähän kirjotan ja hups se katoaa bittiavaruuteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä tänne näpytä vaan pyydä se M käymään vaikka kahvilla tai jossain missä saatte jutella rauhassa. :)
Asiat voidaan fiksata ja ei kannata turhaa aikailailla ettei se M kävele sua vastaan joku kerta toinen nainen kainalossa ja sormus kädessä.
Tsemppiä nainen. :)
Mulle kävi juurikin noin eli mies tuli kaupassa vastaan uuden naisensa kanssa ja sormus sormessa. Tunteita häntä kohtaan oli ja kaupasta kotiin päästyäni itkin. Itkin useina iltoina sen jälkeenkin, mutta nyt olen väkisin yrittänyt ymmärtää etten häntä ikinä saa.
Hei sinulle. Luin kirjoituksesi ja löysin siitä yllättävän paljon sellaista joka sopii minun ja erään kauniin naisen "tarinaan". Minä koin kaiken tuon samoin kuin sinäkin ja vieläkin ajattelen sen kaiken merkitystä. Minä ilmaisin kyllä minun tapauksessa olleelle naiselle vahvan haluni ja tahtoni tavata hänet ja katsoa mitä oli sen kaiken vahvan vetovoiman takana jonka koin häneen. Uskon myös että hänelläkin oli kiinnostus ja vetovoima minuun, näin sen koin. Minä kyllä olisin valmis vielä hänet tapaamaan, koska vieläkin häntä kaipaan. Sanon sen tässä jos kyseinen nainen lukee tämän, että hän voi ottaa minuun yhteyttä vieläkin ja olen valmis tapaamaan hänet. En minäkään varmaan koskaan häntä unohda, aina hän kulkee sydämessäni ja häntä ajattelen. terv: M jossain täällä
Totean heti alkuun, etten usko hänen täällä koskaan käyvän. Sellainen mielikuva mulla hänestä on muutenkin, että ei turhia hömppöjuttuja harrasta vaan enemmänkin on "kulttuurista kiinnostunut".. :) Ollaan kyllä tavattu useampaankin otteeseen mutta siitä on aikaa. Kaikki meni vähän solmuun omien asioideni takia, ehkä hän olisikin halunnut ottaa kaiken sen pelleilynkin (jos sitä sellaiseksi viitsii kutsua) jälkeen selvää olisko meistä pariksi. Kyllä hän ensimmäisinä kertoina vitsillä heitti että varataan kirkko, mutta itse olen melko pidättyväinen ja sekin harmittaa näin jälkikäteen. En pahemmin tunteitani ihan alussa näytä. Me kyllä törmäillään silloin tällöin, mutta puheissa ei olla oltu aikoihin. Siksi tuntuukin hassulta, miksi taas / vieläkin kaipailen.
Kaipaat koska et ole käsitellyt asiaa, todellisuudessa sillä ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Sun pitää vain päästää irti ja satsata tulevaisuuteen. Mikä on ollu on mennyttä, mennyt ei saa vaikuttaa tulevaan tai se tuhoaa nykyiset mahdollisuudet.
Tuokin on kyllä totta, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että se kemia vaan tuntuu erilaiselta sen tietyn ihmisen läsnäollessa tai häntä ajatellessa. Eihän ihminen aina voi omaa kehoaan pakottaa olemaan menemättä veteläksi, jos se tietty ihminen edelleen vuosien jälkeen saa sen aikaan. Tai asia on jäänyt kesken ja se vaivaa, kunnes sen käsittelee asianosaisen ihmisen kanssa yhdessä.