...tässä lähiaikoina.
Lapsi alle 2-v on alkanut saamaan yöllisiä kauhukohtauksia. Olemme väsyneitä, näitä kohtauksia on yössä 1-2 ja kestoltaan puolesta tunnista tuntiin ja kohtauksen jälkeen menee puolesta tunnista tuntiin, että lapsi taas rauhoittuu (kiljuminen siis loppuu, mutta levoton pyöriskely jää). Eli öisin valvotaan pahimmillaan neljä, helpoimmillaan yössä vain puolisentoista tuntia. Molemmat käymme töissä.
Minä kestän yölliset kohtaukset, ajatuksella, että lapsi ei sille mitään voi, mutta minua väsyneenä korpeaa aivan äärettömästi mieheni vihaisuus, hänestä kun öisin ei saa irtoamaan yhtään lohdullsita sanaa, vaan pelkästään kiroamista ja raivostunutta huokailua. Tilanne välillämme on kärjistynyt niin rankaksi, että harkitsen ihan tosisani eroa, oma psyyke kestäisi väsymystä ja yöllistä kiljumista paremmin, jos ei olisi rasittamassa vielä toisen vihaa.
Mutta mietin sitä, että miestäni en saa varmasti tajuamaan, että hän voisi lähteä kodistamme ja ainut vaihtoehto olisi muuttaa itse lapsen kanssa pois omakotitalosta. Rivitalo, kerrostalo, toisten nurkkiin olisi nyt ne vaihtoehdot, joista viimeinen jää automattisesti pois laskuista, koska yöllinen meteli on paha, se on paha, uskokaa (lapsi ei lähde vaeltamaan, vaan karjuu/kirkuu, hakkaa ja potkii paikoillaan vuoteessa).
Kysymys kuuluu siis, onko muut asuneet tällaisen lapsen kanssa rivi- tai kerrostalossa ja miten olette naapureille selittäneet (oletteko?) joka öisen metelin, jota ei saa mitenkään loppumaan ennenkuin kohtaus menee ohi? Onko lastensuojelusta otettu yhteyttä, onko isännöitsijä ottanut yhteyttä? Noista se isännöistijän yhteydenotto olisi se pelottava vaihtoehto, lastensuojeluhan varmasti ymmärtää kauhukohtaukset...
Lapsi alle 2-v on alkanut saamaan yöllisiä kauhukohtauksia. Olemme väsyneitä, näitä kohtauksia on yössä 1-2 ja kestoltaan puolesta tunnista tuntiin ja kohtauksen jälkeen menee puolesta tunnista tuntiin, että lapsi taas rauhoittuu (kiljuminen siis loppuu, mutta levoton pyöriskely jää). Eli öisin valvotaan pahimmillaan neljä, helpoimmillaan yössä vain puolisentoista tuntia. Molemmat käymme töissä.
Minä kestän yölliset kohtaukset, ajatuksella, että lapsi ei sille mitään voi, mutta minua väsyneenä korpeaa aivan äärettömästi mieheni vihaisuus, hänestä kun öisin ei saa irtoamaan yhtään lohdullsita sanaa, vaan pelkästään kiroamista ja raivostunutta huokailua. Tilanne välillämme on kärjistynyt niin rankaksi, että harkitsen ihan tosisani eroa, oma psyyke kestäisi väsymystä ja yöllistä kiljumista paremmin, jos ei olisi rasittamassa vielä toisen vihaa.
Mutta mietin sitä, että miestäni en saa varmasti tajuamaan, että hän voisi lähteä kodistamme ja ainut vaihtoehto olisi muuttaa itse lapsen kanssa pois omakotitalosta. Rivitalo, kerrostalo, toisten nurkkiin olisi nyt ne vaihtoehdot, joista viimeinen jää automattisesti pois laskuista, koska yöllinen meteli on paha, se on paha, uskokaa (lapsi ei lähde vaeltamaan, vaan karjuu/kirkuu, hakkaa ja potkii paikoillaan vuoteessa).
Kysymys kuuluu siis, onko muut asuneet tällaisen lapsen kanssa rivi- tai kerrostalossa ja miten olette naapureille selittäneet (oletteko?) joka öisen metelin, jota ei saa mitenkään loppumaan ennenkuin kohtaus menee ohi? Onko lastensuojelusta otettu yhteyttä, onko isännöitsijä ottanut yhteyttä? Noista se isännöistijän yhteydenotto olisi se pelottava vaihtoehto, lastensuojeluhan varmasti ymmärtää kauhukohtaukset...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meidän 2v.poika saa vastaavia kauhukohtauksia satunnaisesti öisin, nykyään enää n.1-2krt/kk, ennen useammin. Me asumme kerrostalossa, eikä kukaan ole ainakaan meille suoraan valittanut asiasta. Meillä kohtaukset ovat olleet hieman helpompia, suoraa huutoa on vain noin1-30min, jonka jälkeen lapsi yleensä nukahtaa huutoonsa. Minä en ole huolissani naapureita, vaikka eihän se kivaa ole heillekään, eniten säälittää lasta kun mitään ei voi asialle tehdä. Meillä potkiva ja rimpuileva lapsi otetaan yleensä vanhempien väliin rauhoittumaan, joskus annan vielä lämmintä maitoa, johon rauhoittuu kunhan suostuu sitä ensin juomaan.
Minä sinuna miettisin vielä poismuuttamista, jos ongelmanne on pelkästään tämä kauhukohtausten aiheuttama erimielisyys. Ehdota miehelle korvatulppia tms. jotta hänen hermonsa kestäisi paremmin, mikäli itse jaksat hoitaa lasta joka yö. Kohtaukset helppotavat ajan kanssa, ainakin meillä tilanne on paljon pahempi vielä syksyllä, nyt vastaavaa harmia öisin on vain harvakseltaan.
Ei tämä nyt todellakaan ole ainut syy miettiä eroa, vaan tämä on se viimeinen tikki mitä ilmeisimmin.
Mieheni nukkuu earit päässä jokatapauksessa, nukkunut aina, ne eivät kuitenkaan tätä meteliä kykene pitämään poissa. Hän myös nukkuu eri huoneessa, nukkunut visusti siitä lähtien kun huomattiin tämän olevan joka öinen ongelma. Mutta silti hänestä jsotain kummallisesta syystä on oleellista tulla aina makuuhuoneeseen näyttämään, että hän on hereillä ja vihainen, ehkä luulee lapsen siitä oppivan olemaan hiljemmin tai kunhan esittää marttyyria, vaikka olen kyllä hänelle joka yö kertonut, että voisi pysyä raivoamassa jossain helvetin pitkällä, sillä siitä ei apua aivan taatusti ole...
Et siis ole selittänyt naapureille jos teillä saatetaan karjua puolikin tuntia yöllä putkeen? Eikä kukaan ole tullut kysymään?
Kerrot vain naapureille asian niin kuin se on, jos kyselevät. Itse olen huomannut, että oma 2v9kk ikäinen tyttöni saa jonkinasteisia kauhukohtauksia, siis huutaa unissaan pitkään ja ei reagoi mitenkään kun puhun hänelle (ei tosin usein, vaan silloin tällöin vaan) jos on jättänyt päikkärit pois tai on ollut erittäin väsynyt (ei ole saanut tarpeeksi unta), silloin siis käy jotenkin "ylikierroksilla" ja se näkyy unissa. En ole tosin mikään asiantuntija, mutta pari muuta äitiä on sanonut saman. Pitkälti tuon takia päikkärit on nyt meillä taas käytössä (yhdessä vaiheessa en aina saanut päikkäreille).
Olen asunut kerrostalossa ja rivitalossakin. Ja siksi tiedän, että siellä äänet kuuluvat. Ymmärrän kyllä sen, että selittämällähän naapureille asia hoidetaan, mutta kun juttu on niin, että ihan lähihuoneistoissa ei siis myöskään nukuta silloin kun kohtaus on menossa.
On varmasti selkeää, että naapurit ovat ymmärtäväisiä, mutta mietin lähinnä sitä, kun elämämme kerrostalossa estäisi auttamatta myös naapuriasunnoissa nukkumisen, niin miten kauan voisi olla mahdollista asua? Siis miten paljon naapureiden voisi olettaa vain sietävän, miehenikäänhän ei siedä vaikka kyse on omasta lapsesta? Ja voiko oikeastaan edes naapureilta odottaa moista ymmärtävyyttä, eli että joutuvat valvomaan muutamia tuntejakin pahimmillaan yössä?
Minä itse nimittäin olisin sitä mieltä, jos miettisin itseni naapurini asemaan, että kauaa en sietäisi, jos olisin vaikka oman lapsen kanssa juuri saavuttanut hyvän iän ja rauhalliset yöt ja sitten valvoisin naapurin lapsen takia... Kuuluukohan siis lapsen yöllinen kirkuminen niihin "elämisen normaaleihin ääniin", joita kerrostaloon muuttaneiden tulee vain kestää?
Periaatteessa kuuluu, koska et voi itse tilanteelle mitään, eikä lapsikaan. Ja tilannehan on ohimenevä. Ymmärtääkseni kauhukohtausket liittyvät juuri tuohon ikään ja ainakin tässä meidän tapauksessa ovat vähentyneet merkittävästi kun lapsi on nyt 2v2kk.
Kyllä minäkin ymmärrän, että naapurin äänet, varsinkin öisin häiritsevät. Minä en henk.koht. ole kauhukohtauksia mitenkään selitellyt koska kukaan ei ole mitään kysynyt. Itkeehän pienet vauvatkin välillä koko yön eikä silloinkaan tilanteelle voi mitään, koliikkivauvoista puhumattakaan. Meillä on etuna se, että makuuhuone on ulkoseinässä, joten vain ylä- ja alakerta häiriintyvät. Vaikea sanoa, onko lapsen öinen huuto edes vuokrasopimuksen purun peruste jos naapurit siitä valittavat.
Ite huutaisin ukolle takaisin ja näyttäisin kaapin paikan. Kyllä isän tarvii nyt sen verran kestää että oman lapsensa huutokohtaukset, varsinkin jos ei edes hänen tartte ite mennä rauhoittelemaan lasta. Palauta ukko maan pinnalle.