Mitä ne ollit pullistelee?

Torstain 2.2. Pogostan Sanomissa täkäläinen eläkeläinen Olli Puhakka tulkitsee EU:n liittymisasiakirjoja vanhaan vennamolaiseen tyyliin ja kaataa likasankollisia erityisesti keskustalaisten niskaan.

Olisiko niin, että perussuomalaisia harmittaa Soinin presidenttiyden haaksirikko. Näyttää, että kannatuksen romahdus tekee kipeää.

No, onneksemme kuntavaaleissa uho lopullisesti sammuu.
12149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

likasankollista että paskaa itsensä perusteellisesti kepulaisissa.

Äänestä

tulihan sieltä demarikin ilkkumaan.
odota syksyn vaaleja niin pääset eläkkeelle kun SDP:llä on vain 3 valtuutettua.

Äänestä

Epäileen, että usea vanha jörrikkä pääsee kotiin kun kansa hylkää. Suuri sukukaan ei taida auttaa komentooria.

Nuoret naiset johtoon.

Äänestä

Vennamolla oli tapana lukea vanhoja pöytäkirjoja eduskunnassa ja niin puheet kestivät pitkään. Nämä pikkuollit eivät juuri tiedä mitään politiikasta mutta jotakinhan sitä pitää häskätä kun suksikaan ei luista.

Äänestä

Demarien valtakausi päättyi suureen romahdukseen, eikä Soinin hölötys enää hetkauttanut edes perusvennamolaisia.

Äänestä

PersSujen pullistelut on pullisteltu ja näytöt on näytetty.
Ennen joka kylässä oli rakkikoiria nyttte rakkikoirien sijaan ovat tulleet nää monttuun tipahtaneet pullistelijat.

Äänestä

Kannattaisiko hieman tutkia historiaa?Ennenkuin Olli oli edes syntynyt alkoi Ilomantsin alamäki. Täällä oli silloin noin 15000 asukasta eikä yhtään perussuomalaista, mutta sitäkin enemmän kaunasia perusilomantsilaisia jotka pikkuhiljaa ovat saamassa asukasluvun siihen ennen sotia olleeseen noin 5000;n.
Asian voit tarkistaa ylen areenasta hakusanalla Pressiklubi.

Äänestä
  • Haukkuvat.
    Suomen rakentajia.
    Maalaisliittolaisia,

    Äänestä

SMP:ssä oli sentään joku yhteistyöntekijäkin, mutta mitenkäs se on näiden perussuomalaisten laita. Kovin itseriittoista ja sisäänlämpiävää porukkaa tuntuu olevan ja herkkähipiäisiä myös.
Onneksemme heidän jytkyt on jytkyilty ja kunnat palaavat yhteistyönaikaan.

Äänestä

Rupusakkia koko porukka.

Äänestä

Huh hellettä....sano jänis pakkasella!

Siihen se lopahti Soininkin kouhotus.
Tyhjiin menee myös metallinvaltaus.
Persuilla vain 6 ehdokasta.
Kepullakin enemmän.

Palaa alkuasetelmaan alle 10 % kannatukseen.

Äänestä

Ilman ruotsia.
Ketä se haittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos kansalle kirjoitti:

Torstain 2.2. Pogostan Sanomissa täkäläinen eläkeläinen Olli Puhakka tulkitsee EU:n liittymisasiakirjoja vanhaan vennamolaiseen tyyliin ja kaataa likasankollisia erityisesti keskustalaisten niskaan.

Olisiko niin, että perussuomalaisia harmittaa Soinin presidenttiyden haaksirikko. Näyttää, että kannatuksen romahdus tekee kipeää.

No, onneksemme kuntavaaleissa uho lopullisesti sammuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu