Täältä pääkaupungista. Busseissakin on lattialla melkein yhtä paljon lunta kuin ulkona. Töistä kaupan kautta kotiin menossa. Taas viikonloppu edessä. Leffailta tv: n ja netin ääressä, huomenna taas töihin, su vapaa. Mites muilla?
terveisiä :)
Lumisia
592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kohta töistä pois, kaupan kautta kotiin, sitten on lauantai ja sitten sunnuntai, maanantaina pääsee taas töihin. Lauantai-iltana olen päisälläni kuten niin aina ennenkin.
täältä maalta. Kohta voisin mennä ottamaan pitkän kuuman kylvyn ja sitten käpertyä peiton alle sohvannurkkaan katsomaan jotain leffaa. Huomenna teen koiralle tänään aloittamani talvimanttelin loppuun ja sen jälkeen leivon jotain. Ulkona on niin kylmät kelit nyt ollut ettei paljoa huvita pihalle mennä. Vasta keskiviikkona jatkuu taas koulu että siihen asti on liikaakin aikaa puuhailla käsillään.
mä kuljen fillarilla joka paikkaan.
Miten onnistut? Itsekin kuljen pyörällä joka paikkaan, muttei ihan näillä keleillä. Varsinkin aamuisin on täyttä helvettiä, kun lumet siivotaan autotieltä pyöräteille.
No olen samaa mieltä. Lumet työnnetään pyörätielle ja sit se onkin yhtä tetsaamista. Kyllä näillä pakkasilla on tosi raskas polkee vaikka mullakin on maastopyörä niin ei kovin lujaa pääse kun fillari jäätyy