Vaihtariksi AMK:sta tai yliopistosta

jokuvaaaaan

voiko ammattikorkeasta tai yliopistosta päästä vaihtoon ollenkaan ekana vuonna???

1

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -0-

      Koskaan en halua sanoa, että "ei ollenkaan", koska nuo on aina tapauskohtaisiakin juttuja. Yleensä kuitenkin se vaihtoon lähtö suositellaan tehtäväksi toisen tai kolmannen opiskeluvuoden aikana. Riippuu tietysti paljon siitä, millainen oma opiskelutilanteesi on. Jos esimerkiksi saat paljon hyvityksiä aiempien opintojen takia, niin tilanne on tietysti eri kuin sellaisella, joka tulee suoraan esim. lukiopohjalta. Vaihto-ohjelmissakin on eroja, joku saattaa sopia suht. alkuvaiheessa olevalle, toiset taas pidemmälle opiskelleille.

      Syy miksi eka vuosi ei yleensä vaihtoon sovellu on se, että sinulla ei vielä (siis yleensä) ole mitään opintoja takana, joten on hankalaa perustella ja suunnitella miten vaihtoonlähtö hyödyttäisi opintojasi Suomessa. Myöskään opettajillasi ei välttämättä ole vielä kunnon kuvaa siitä, millainen opiskelija olet joten he eivät voi kirjoittaa sinulle suosituskirjettä (jos sellainen vaihtokohteeseen vaadittaisiin). Kohdeyliopisto tai korkeakoulu saattaa myös haluta hakemuksen liitteenä oman opinto-otteesi, josta selviää mitä kursseja ja millaisin arvosanoin olet suorittanut. Jos sinulla ei ole sellaista tarjota tai siinä on vain muutama hassu kurssi, niin luultavasti sinua ei tulla valitsemaan.

      En siis tosiaankaan sano, että ekana vuotena vaihtoon lähtö olisi mahdotonta, mutta kovin todennäköistä sen onnistuminen tuskin on. Olen ollut vaihtarina yliopistoaikoinani ja niihin kokemuksiin pohjautuen kirjoittelen. Aina kannattaa kääntyä sen oman oppilaitoksen KV-vastaavan puoleen, he tietää kyllä mikä on mahdollista ja millaisin edellytyksin. Se, että haluaa vaihtoon, kannattaa toki tuoda esiin, koska silloin voi opinnot ja kurssivalinnat suunnitella sitä tukevaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe