Hotel Riga Latviassa vaihtoi omistajaa
Tuesday, 27 December 2011
Riian yksi vanhimmista ja tunnetuimmista hotelleista, Hotel Riga siirtyy armenialaisen The Multi Group -konsernin omistukseen. Riian Kansallisoopperan vieressä sijaitsevassa hotellissa on 232 huonetta.
Historiallinen Hotel Riga on toiminut yhtenä Riian maamerkeistä jo vuodesta 1878. Alunperin hotelli avattiin nimellä Hotel Rome, mutta se tuhoutui käytännöllisesti toisen maailmansodan aikana. Perusteellisen kunnostuksen jälkeen hotelli avattiin uudelleen ja nimettiin maan pääkaupungin mukaan.
Hotelli siirtyy armenialaisen Multi Group -konsernin omistukseen. Konsernin omistuksessa on läehs 30 eri alan yritystä, muun muassa Ararat -alkoholijuomia valmistava tehdäs, kivialan yritys, oluttehdas, vähittäiskauppaketju ja Tbilisissä toimiva matkailualan yritys. Yhtiön omistaja on armenialainen liikemies Gagik Tsarukyan.
Hotel Rigan kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Hotellin myi vuodesta 2004 sen omistanut Mira-G -yhtiö, jonka omistaja puolestaan on liikemies Venjamins Gurevics.
Hotel Riga sijaitsee keskeisellä paikalla Riian keskustassa Kansallisteatterin vieressä ja lähellä Vapaudenpatsasta. Lentokentäbussi pysähtyy hotellin edessä.
HOTEL RIGA ARMENIALAISOMISTUKSEEN
sputnik44
0
201
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372688- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753