Monessa maassa homoseksuaalisuus luokitellaan rikokseksi ja sairaudeksi. Suomessa vallalle taas on salakavalasti päässyt sairaalloinen ylisuvaitsevaisuus joka tällä kertaa ilmenee ikävällä tavalla presidentti-instituution uskottavuuden sekä arvovallan murentumisena homopresidentti-ehdokkaan muodossa.
Mitä järkeä lukumäärältään valtaväestöä edustavien heteronaisten ja -miesten olisi äänestää homoseksuaalia ruskeanreijän ritaria Suomen presidentiksi?
Ei mitään järkeä sillä homopresidentti ajaisi ja painottaisi valtaan päästyään takuuvarmasti homojen asiaa heteroiden sekä lapsiperheiden kustannuksella.
Homomies ei seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi myöskään kykene aidosti myötäeläytymään normaalien heteroiden ja lapsiperheiden asemaan sekä arkeen koska sellaisestahan hänellä ei homouden vuoksi voi olla omakohtaista kokemusta. Miehen rakkaus naiseen ja naisen rakkaus mieheen taasen on tervettä, ja siltä pohjalta voi Suomeakin johtaa kohti parempaa huomista.
Älkäämme siis antako ruskeasta reijjästä arvomaailmansa ammentavien homojen ja homomyötämielisten hämätä meitä Sodoman sekä Gomorran teille vaan luottakaa näissä vaaleissa siihen että heteroseksuaalisuus on ja tulee olemaan tämän maan valtaväestön etu.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Junttiääliö !
Kirjoituksesta päätellen mies.... hmmmmm
Tykkäätkö peppuseksistä kumppanisi kanssa? Samanlainen reikeli se on.. :D
On se eriasia jos reiän alla roikkuu varsipillu!!
Moniko jäbä sitä anusta on vinkunut puolisoiltaan , olkaa paskapäät rehellisiä . Eikait se suuntauneisuus vie älyä mihinkään. Homon ja bedofiilin raja on marginaalinen, eikö?
Olipa homo, tai mikä tahansa....se ei ole järjenjuoksusta kiinni.
Pedofiili on ihan eri asia, ei hyväksyntää!
tuo on sitä perinteistä sairautta, jos koet että pedofiili ja homous on sama asia.....kenenkähän pitäisi mennä lääkärii!?!
Hyi sinua, oletpa vanhanaikainen!
ompa tosi hyvä aloitus!
http://www.hs.fi/ulkomaat/Pietarin kuvernööri ei sakottaisi Pekka Haavistoa/a1305554478114
Lähinaapurissa on pieni kaupunki jossa on enemmän asukkaita kuin koko suomessa. Siellä ollaan oikealla tiellä.
Propagoiminen rangaistavaksi myös suomessa. Menolippu siperiaan annetaan ilmaiseksi.
Pöljin aloitus koskaan ei ole ollu noin pöljää aloitusta,ethän vaan ole Pöljänkylästä sehän on siellä Iisalmen ja Siilinjärven paikkeilla.
Monessa maassa, mutta ei suomessa ja tuo kaikki on sinun omaa kuvittelua.
Tiedän tapauksen, kyseessä on mies, niin hän ei käy mieshierojalla, koska olettaa sen olevan jo homoutta.........se on sairautta ja kuvittelua.
Niinistö ajaa porvarien etuja tähän maahan, muutenkin tuo työelämä on mennyt työnantajien mukaan pomppiessa,esim. Haavisto ehdotti optioiden pienentämistä tai kokonaan lakkauttamista, Niinistön tullessa presidentiksi eletään vielä pahemmassa optioiden pörssikurssien maailmassa.
Yksi aamu ajettuani töihin luettelivat pörssikursseja....eipä ennen päivä alkanut pörssikurssitiedotteella.
Haavisto olisi parempi vaihtoehta
Ihan äskettäin kuulin ihan omilla korvilla kun kaksi laitapuolenkulkijaa
tuossa viinakaupan aulassa juttelivat pörssisuhdanteissa. Toisella oli
Niinistön rullaluistin-pinssi kauluksessa. Alkon muovipusseissa näky olevan kummallakin herralla täydet lastit. Kyllä maailman meno on mennyt ihmeelliseksi.
Homot on JESS. Jokainen homo jättää yhden naisen käyttämättä, ,, enämpi niitä riittää niille, joilla on käyttöä.
"Homoseksualisuuden huonot puolet
Vanhemmat heittävät ulos kotoa
Kaverit haukkuvat homoksi, saa kuulla useita "Vitun homo!" -huutoja
Pomo haukkuu homoksi
Sukulaiset haukkuvat homoksi
Kaikki muutkin haukkuvat homoksi
Ruotsalaiset roikkuvat perässä jatkuvasti
Homoilu ruotsalaisten kanssa vaikeutuu jos motivaatio ei ollut paras mahdollinen pakkoruotsitunneilla
Peräsuolen varsinainen tehtävä ei ole toimia yhdyntävälineenä. Siinä voi olla jälkiä sen varsinaisesta tehtävästä.
Nahkahousut ja koppalakki maksavat paljon
Joudut helvettiin (3 Moos. 18:22)
HIV
HIV:n jälkeen AIDS
Ai samperi, onhan kortsua sittenkin käytettävä
Ai samperi, ei pääse inttiin pokamaan peppuja
Et saa lapsia
Jos olet nainen, seksielämäsi kuihtuu nopeasti
Jos olet nainen, miehet eivät enää kohtele sinua kuin kukkaa kämmenellä
Et saa töitä Alma Mediasta "
http://hiki.pedia.ws/wiki/Homoseksuaali
Homot on ällöttäviä niljakkeita! HYI!
Ns. 'normi' miehiin verrattuna homot ovat paljon kivempia ja suvaitsevampia ihmisiä.
Ihmisiä isolla IILLÄ !