Hei!
Olen nelikymppinen ja vasta lahiaikoina alkanut etsia vastauksia siihen etta lahes aina esiintynyt jannitys esiintymiseen, keskusteluun ihmisten kanssa joita pidan "parempina tai ylempina" kuin itseani, asioimiseen virastoissa ym. jos asiat eivat suju niinkuin pitaisi jne. on voimistunut niin etta jo normaali keskustelu jos se vahankin nostaa tunteita (jos puhun vaikka lapsistani tai vastapuoli on empaattinen tai hyvin ystavallinen) aiheuttaa kyyneleita, punastelua tai ihon menemista kananlihalle..viimeksi kun asioin lasten koululla sopimassa maksuista (asun ulkomailla) koska en voinut maksaa kaikkea kerralla ja kanslisti kritisoi sita lievasti, tarisin siella niin etten meinannut saada rahoja laskettua ja lopulta itkin taytta kurkkua.
En myoskaan osaa rentoutua vaan minulla on jatkuvasti tunne etta asioita on tekematta ja pelkaan saavni kritiikkia tekemisistani puolisoltani (mita han ei toki anna). En pysty enaa nauttimaan tasta hetkesta vaan mietin ja murehdin tulevaa.
Uskon etta olisi aika varata aikaa laakarilta..onko muilla lukijoilla antaa kommenttia kirjoitukseeni? Kiitos!
Olen nelikymppinen ja vasta lahiaikoina alkanut etsia vastauksia siihen etta lahes aina esiintynyt jannitys esiintymiseen, keskusteluun ihmisten kanssa joita pidan "parempina tai ylempina" kuin itseani, asioimiseen virastoissa ym. jos asiat eivat suju niinkuin pitaisi jne. on voimistunut niin etta jo normaali keskustelu jos se vahankin nostaa tunteita (jos puhun vaikka lapsistani tai vastapuoli on empaattinen tai hyvin ystavallinen) aiheuttaa kyyneleita, punastelua tai ihon menemista kananlihalle..viimeksi kun asioin lasten koululla sopimassa maksuista (asun ulkomailla) koska en voinut maksaa kaikkea kerralla ja kanslisti kritisoi sita lievasti, tarisin siella niin etten meinannut saada rahoja laskettua ja lopulta itkin taytta kurkkua.
En myoskaan osaa rentoutua vaan minulla on jatkuvasti tunne etta asioita on tekematta ja pelkaan saavni kritiikkia tekemisistani puolisoltani (mita han ei toki anna). En pysty enaa nauttimaan tasta hetkesta vaan mietin ja murehdin tulevaa.
Uskon etta olisi aika varata aikaa laakarilta..onko muilla lukijoilla antaa kommenttia kirjoitukseeni? Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todellakin varaat ajan lääkärille joka osaa tarvittaessa neuvoa sinua eteenpäin. Miksi tuollaista pitäisi edes jaksaa? Varmasti häiritsee arkeasi paljonkin. Sinulla on nyt jokin solmu jossain syvällä ja sitä pitäisi lähteä selvittelemään. Jaksamista!
Kiitos!
Olen tosiaankin vasta herannyt siihen etta jotain on vialla, pitkan stressikauden jalkeen. Olen ollut aina ujo ja koska asiat ovat pikkuhiljaa ja huomaamatta tulleet tahan pisteeseen, en ole osannut pitaa niita "liian" erikoisina. Nyt kun huomaan valttelevani mukavia naapureita lisattyna noihin itkukohtauksiin olen siina pisteessa etta apua on haettava.
Oireet ovat samankaltaisia kuin itselläni mutta lisättynä agressiolla (piilotetulla).
Kesti 30 vuotta tajuta ettei tuo mieletön tunneherkkyys ollutkaan vain persoonaan
liittyvä ominaisuus vaan psyykkisen sairauden oire.
Diagnoosiksi on tulemassa epävakaa persoonallisuus ja sisäänpäin suuntautu-
neena. Tunteet ovat olleet niin voimakkaita että olen vältellyt koko aikuisiän tilan-
teita jotka niitä aiheuttavat. Kaikki toimii hyvin niin kauan kun tilanteeseen ei liity
tunteita tai mahdollisuuksia niihin. Ulospäin pystyn kätkemään kaiken muun paitsi tuon liikuttuneisuuden.
Tuo tunnekuohujen vältteminen on kehittänyt sitten mahtavat neuvottelijan lahjat
kun kokoajan pitää tarkkailla omia ja vastapuolen tunteita ettei vain synny risti-
riitoja ja pääse helvetti irti päänsisällä. No tuostahan on seurannut se että mei-
käläistä pidetään niin fiksuna ja coolina että työntöä on ollut kaikkeen mahdolli-
seen luottamustehtävään ja johtoon. Sitten ovat ihmetelleet kun en ole ottanut
vastaan jotakin pikkupomon pestiä.
Tämä persoonallishäiriö poiki tietenkin kaikkia muita häiriöitä joista ei oikein
tiedä ovatko ne erillisiä sairauksia vai meneekö niitä tuon epävakauden piikkiin.
Eli laita lapulle ylös valmiiksi kun menet lekurille oireiden lisäksi kuvausta
omasta persoonallisuudestasi ja kuinka oireet ilmenee. Herkkyyshän ei ole
normaalisti sairaus mutta jos se aiheuttaa kärsimystä ja ongelmia pärjätä nor-
maalielämässä niin kannattaahan se tutkia.
Wau! Olipa mahtavaa lukea postisi koska kuullostaa niin tutulta ja tuo lause "Kaikki toimii hyvin niin kauan kun tilanteeseen ei liity
tunteita tai mahdollisuuksia niihin" on juuri se oikealla tavalla ilmaistu!
Ja kylla itsellani mukaan kuuluu myos tuota agressiota (ei onneksi kuitenkaan ilmene vakivaltana).
Mina tosin ennemminkin myotailen muita kun neuvottelen koska kun mielessani kayn keskusteluja ihmisten kanssa, loytyy sanat hienosti mutta kun olen tilanteessa missa pitaisi neuvotella tai perustella oma mielipide, ei loydykaan mitaan nasevaa tai jarkevaa sanottavaa..
Kiitos viela vastauksestasi!
minulla on ongelmana juuri se että välttelen ihmisiä, myös niitä mukvia tuttuja ja pakenen helposti tilanteita jotka voisivat aiheuttaa muutosta elämässäni. jännitän etukäteen jotain tapaamista hirveästi vaikka järjen tasolla tiedän että kyseessä on vain toinen henkilö tunteethan hälläkin ja jätän menemättä. enkä ilmoita.
tämä on tosi ongelmallista, ole nyt ollut pitkään työtön ja kynnys mennä mihinkään kasvaa ja kasvaa kun on tätä jännitämistä... ole parikymppinen jä kärsinyt tästä niin pitkään kuin muistan
mulla tuppaa tunteet ja mielialat vaihteleman useaaman kerran päivässä myös. tää on niin hankalaa :(
Kuin myos, Katinka, jatan myos tapaamatta myos niita mukavia ihmisia ja nyt olenkin tilanteessa etta ystavia ei enaa ole yhtaan. Onneksi minulla on perhe mutta esim. miehen sukulaisia on vaikea tavata (anoppi on ok).
Tunteet vaihtelevat minullakin ja suutun helposti pojilleni aivan mitattomista asioista ja kadun sita sitten heti. Tuntuu todella epakypsalta ja karsin siita. Mieheni on onnekseni erittain vahva persoona ja oikeasti luotan siihen etta olen hanen valittunsa jonka kanssa haluaa loppuelamansa viettaa, muuten en ymmartaisi miten han on ailahteluani jaksanut! Jos han olisi yhtana heikompi, uskon etta olisin jo "kyllastynyt" ja keksinyt syyn jattaa hanet kuten nuoruuden lyhyissa suhteissa aina kavi. Ni. Yli nelikymppisen viestin perusteella lueskelin epavakaasta persoonallisuudesta ja kuullosti hyvin tutulta. Olen lapsena menettanyt parhaan ystavani seka aitini sairauksiin ja elanyt alkoholisoituneen isani kanssa jonka menetin myos myohemmin eli niista taustoista olen lahtoisin. Olen mielissani vastauksista!