Ajassamme yhä useampi on vailla sellaisia ystäviä, joihin voisi tukeutua apua tarvitessaan. Ongelma on korostunut, kun myös yhteiskunnan tarjoama turvaverkko on ohentunut. Ihmisten odotetaan itse kantavan yhä enemmän vastuuta elämästään. Myös koveneva työelämä imee monista kaikki mehut, niin ettei itsestä ja omasta perheestä huolehtimiseen tunnu riittävän voimavaroja.
Ennen maassamme elettiin pääosin pienehköissä kyläyhteisöissä. Ihmiset tunsivat toisensa ja tiesivät, jos jollakin oli avun tarvetta. Vaikka tiiviiseen yhteisöllisyyteen liittyi myös omat ongelmansa, siitä oli paljon apua monille elämän vaikeuksien keskellä eläville perheille. Apua tarjottiin luontevasti mahdollisuuksien mukaan ja sitä otettiin vastaan. Niukasta toimeentulosta huolimatta elämänlaatu saattoi silti olla parempi kuin nykyisin.
Yhteisöllisyydessä on nähty monia myönteisesti elämän hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja sen merkitys on kasvanut. Moni haluaisi nauttia yhteisöllisyyden eduista, mutta ei olisi kuitenkaan valmis tinkimään omasta yksilöllisyydestään. Yksilöstä ei kuitenkaan synny yhteisöä. Yhteisö toimii vain silloin, kun ihmiset pääsevät riittävän lähelle toisiaan. Sopivan tasapainon löytäminen ääripäiden välille on yksi aikamme haasteista.
Toimiva yhteisö rakentuu siitä, että ihmiset tuntevat toisensa, välittävät toisistaan ja haluavat myös pitää huolta toisistaan. Tämä edellyttää, että tiedetään, mitä toiselle oikeasti kuuluu. Jos joku pystyttää ympärilleen tiukat kulissit, ei yhteisöllä ole edellytyksiä auttaa, vaikka siihen olisikin halua. Oikean avunsaamisen esteenä voi olla yhtä lailla hukassa oleva auttamisen halu kuin valmius ottaa apua vastaan.
Käynnistymässä olevan rauhanyhdistysten perhe- ja diakoniatyön keskeinen tavoite on herätellä lähimmäisenvastuuseen ja apua tarvitsevista huolehtimiseen. Lähimmäisemme saattavat olla monenlaisen käytännön avun ja myös henkisen avun tarpeessa. Meillä on mahdollisuus auttaa heitä, jos tingimme edes vähän omista toiveistamme. Usein tarvitaan ennen kaikkea auttavan käden ojentamista.
Vaikka lähimmäisiä palvelemalla ei voi hankkia ansioita Jumalan silmissä, käytännön huolenpito lähimmäisistä on elävän uskon tuntomerkki. Apostoli Jaakob painotti, että ilman tekoja usko on kuollut. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta kehottaa pitämään valikoimatta huolta kaikista apua tarvitsevista.
Kaiken auttamisen lähtökohtana on se, että itse saamme nauttia Jumalan huolenpidosta. Hän tuntee meidän tarpeemme, tietää hätämme ja auttaa meitä. Hän kykenee auttamaan sellaisissakin tilanteissa, jotka ylittävät inhimillisen avun mahdollisuudet. Jumala on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun saakka. Tämä lupaus antaa meille turvallisen mielen silloinkin, kun kohtaamme elämässä vaikeita asioita.
Ennen maassamme elettiin pääosin pienehköissä kyläyhteisöissä. Ihmiset tunsivat toisensa ja tiesivät, jos jollakin oli avun tarvetta. Vaikka tiiviiseen yhteisöllisyyteen liittyi myös omat ongelmansa, siitä oli paljon apua monille elämän vaikeuksien keskellä eläville perheille. Apua tarjottiin luontevasti mahdollisuuksien mukaan ja sitä otettiin vastaan. Niukasta toimeentulosta huolimatta elämänlaatu saattoi silti olla parempi kuin nykyisin.
Yhteisöllisyydessä on nähty monia myönteisesti elämän hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja sen merkitys on kasvanut. Moni haluaisi nauttia yhteisöllisyyden eduista, mutta ei olisi kuitenkaan valmis tinkimään omasta yksilöllisyydestään. Yksilöstä ei kuitenkaan synny yhteisöä. Yhteisö toimii vain silloin, kun ihmiset pääsevät riittävän lähelle toisiaan. Sopivan tasapainon löytäminen ääripäiden välille on yksi aikamme haasteista.
Toimiva yhteisö rakentuu siitä, että ihmiset tuntevat toisensa, välittävät toisistaan ja haluavat myös pitää huolta toisistaan. Tämä edellyttää, että tiedetään, mitä toiselle oikeasti kuuluu. Jos joku pystyttää ympärilleen tiukat kulissit, ei yhteisöllä ole edellytyksiä auttaa, vaikka siihen olisikin halua. Oikean avunsaamisen esteenä voi olla yhtä lailla hukassa oleva auttamisen halu kuin valmius ottaa apua vastaan.
Käynnistymässä olevan rauhanyhdistysten perhe- ja diakoniatyön keskeinen tavoite on herätellä lähimmäisenvastuuseen ja apua tarvitsevista huolehtimiseen. Lähimmäisemme saattavat olla monenlaisen käytännön avun ja myös henkisen avun tarpeessa. Meillä on mahdollisuus auttaa heitä, jos tingimme edes vähän omista toiveistamme. Usein tarvitaan ennen kaikkea auttavan käden ojentamista.
Vaikka lähimmäisiä palvelemalla ei voi hankkia ansioita Jumalan silmissä, käytännön huolenpito lähimmäisistä on elävän uskon tuntomerkki. Apostoli Jaakob painotti, että ilman tekoja usko on kuollut. Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta kehottaa pitämään valikoimatta huolta kaikista apua tarvitsevista.
Kaiken auttamisen lähtökohtana on se, että itse saamme nauttia Jumalan huolenpidosta. Hän tuntee meidän tarpeemme, tietää hätämme ja auttaa meitä. Hän kykenee auttamaan sellaisissakin tilanteissa, jotka ylittävät inhimillisen avun mahdollisuudet. Jumala on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä maailman loppuun saakka. Tämä lupaus antaa meille turvallisen mielen silloinkin, kun kohtaamme elämässä vaikeita asioita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yhdyn kokosydämisesti sanoihisi.
Jaksa rohkeasti ottaa kantaa asioihin.
BK