Suomalaiset menettävät joka euron.

Luki.

HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta.





Suomella ei ole Kreikan kanssa allekirjoitettua sopimusta vakuudesta, vaikka sopu asiassa saavutettiin jo syksyllä, Helsingin Sanomat .



Suomi ja Kreikka eivät ole allekirjoittaneet oikeudellisesti sitovaa sopimusta, jolla Suomi saisi vakuuden takausosuudelleen Kreikan lainaohjelmassa, Helsingin Sanomat kirjoittaa. Vakuuksista päästiin sopuun pitkien neuvotteluiden jälkeen lokakuussa, ja ne olivat hallituspuolue sosialidemokraattien ehto sille, että Suomi takaa Kreikan lainoja.

– Sopimusta ei ole voitu allekirjoittaa, koska neuvottelut Kreikan uudesta lainaohjelmasta ovat kesken. Sen takia meillä ei ole tiedossa Suomen takausosuutta, eikä sille vaadittavan vakuuden tarkkaa määrää, valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki sanoo HS:lle.

Kreikan uusi laina myönnetään Euroopan rahoitusvakausväline ERVV:n kautta, ja Suomen osuus on alustavien laskelmien mukaan 2,2 miljardia euroa Kreikan 130 miljardin euron tukipaketista. Kreikan lainaneuvotteluiden pidentyessä viime viikkoina on kuitenkin puhuttu, ettei 130 miljardiakaan ole riittävä summa maan maksukyvyn takaamiseksi.

Valtiovarainministeriön Hetemäki korostaa, että Suomi ei hyväksy Kreikan lainaohjelmaa ilman vakuussopimusta. Myöskään ERVV ei voi päättää lainaohjelmasta ilman Suomen suostumusta. Vakuuden perusidea on, että Kreikka maksaa Suomelle tietyn summan vastineeksi Suomen takaamasta Kreikan lainasta. Vakuus sijoitetaan ja sen odotetaan kasvavan pitkällä aikavälillä Suomen lainaamaa summaa vastaavaksi siltä varalta, että Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan.

1

95

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eli ne isot

      leikkaukset, joista sailas puhui, voidaan suoraan tuplata ? Mistä ihmeestä aiotaan repiä 10.000e lisää vuotuista verotettavaa per suomalainen ? Taitaa asuntojen hinnat vähän rommata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe