Onko jollain kokemusta, kohtaamisesta ns. sielunveljen kanssa?
Mä en ole minkään sortin hörhö enkä uskovainen tms., pikemminkin hyvin pitkälle teoreetikko, enkä haluaisi uskoa "yliluonnolliseen". Mutta kuinka ollakaan, oma kokemani tilanne/tunne on aiheuttanut niin suurta hämmennystä. Haluaisin asettaa kaiken sattuman tiliin, joskin, epäilyksen siemen sattumaakin kohtaan on, yhtä lailla kuin kohtaloakin kohtaan.
sielunveljistä/-sisarista/-kumppaneista
4
374
Vastaukset
- * Q *
Minä uskon/uskoin löytäneeni sielunveljeni. Törmäsimme netissä parisen vuotta sitten. Olimme henkisesti täysin samanlaisia (ulkoisesti olimmekin taudet vastakohdat). On uskomatonta ajatella että maailmassa on ihminen joka voi ajatella täsmälleen kuten minä.
Kuitenkin, asumme 700 kilometrin päässä toisistamme. Tapahtumat elämissämme ovat erit ja vain harvoin kohtaavat. Parin vuoden aikana mielipiteemme asioista ovat muuttuneet, emmekä loppujen lopuksi enää kovasti muistuta toisiamme. Hän on silti kovin rakas minulle.
Ainiin... Gandhi (etunimeä en kirjoita koska en ole varma menisikö se oikein) ajatteli pitkälti samaan malliin kuin minä. Ehkä hän olisi minun sielunveljeni... tai jospa minä olin herra Gandhi edellisessä elämässä =)- Maagikko
Uskikset käyttää nimitystä, henkiystävä.
Minulla on sielunkumppani. Omies itse olen nainen. Olllut jo kauan ja meillä on yhteisiä elämiä takanapäin. Me olemme aivan eriluontoisia ja tapaisia, silti meillä on paljon yhteistä, niin vaatetuksessa, ei tusinatavaraa kuin kodin sisustuksessakin. Vanhempiemmekin nimet ovat samat.
Mutta hän ei ole kiinnostunut näistä asioista on uskis ja arvostan uskoaan. sillä kenenkään sielunmuistia ei saa väkisellä herättää.
Minulla on joitakin sielun siskoja, veljiä pitkän elämäni aikana. joten kaikki on mahdollista.
Että näin om sakti - ...
Maagikko kirjoitti:
Uskikset käyttää nimitystä, henkiystävä.
Minulla on sielunkumppani. Omies itse olen nainen. Olllut jo kauan ja meillä on yhteisiä elämiä takanapäin. Me olemme aivan eriluontoisia ja tapaisia, silti meillä on paljon yhteistä, niin vaatetuksessa, ei tusinatavaraa kuin kodin sisustuksessakin. Vanhempiemmekin nimet ovat samat.
Mutta hän ei ole kiinnostunut näistä asioista on uskis ja arvostan uskoaan. sillä kenenkään sielunmuistia ei saa väkisellä herättää.
Minulla on joitakin sielun siskoja, veljiä pitkän elämäni aikana. joten kaikki on mahdollista.
Että näin om saktiMinulla on vähän sama tilanne..
Tiedän nykyiseni olleen entisessä elämässäni, muuta en tiedä..
Haluaisin niin kovasti hänen muistavan, mutta en voi puhua hänelle näistä asioista..
Hän pitäisi minua hulluna. En muista juuri paljoa itsekään..
Olen aina tiennyt laivojen liittyvän menneisyyteeni, juurikin vanhat purjeveneet. Nykyiseni tuntee kovasti vetoa myös niihin..
Olen elämäni aikana nähnyt kaksi kunnollista näkyä. Toisessa Oli yö, laivoja, kalliota ja kuva oli ylöalaisin..
Se on myöskin ainoa kuva mitä nykyiseni piirtää..
Laivoja ja kallioita..
Ja auringonlaskuja.. Niihin meillä molemmilla oon jonkilainen fiksaato, heh :)
hassua onkin että kun tutustumisemme jälkeen (emme siis vielä seurustelleet)
Kerran suutelin entistäni leffa-illan päätteeksi, hän näki ainoan näyn elämänsä aikana :auringonlaskun..
En osa tulkita tätä aikkea, mutta minulle on nmyös kerrottu "kotkan tulemisesta" Yksi nykyiseni suuri rakkauden kohde , kotkat... Niiden kuvia ja pienoismmalleja joka puolella...
Enpä minä sitten juuri muuta.. hassua silti..
- Reanne
Tapasin vuosia sitten ihmisen, jonka kanssa olemme aina ymmärtäneet toisiamme puolesta sanasta. Tapasimme yli kymmenen vuoden tauon jälkeen vain todetaksemme, että sama sanaton ymmärrys on edelleen olemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1395174
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253426Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1142700- 472388
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2611807Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471739- 321587
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201556- 281520
- 201386