stella

No onks kukaan käyny tässä stella yökerhossa mikä avattin perjantaina? Onko se normaalia iisalmen baari elämää vai onko jopa saaneet jotain uutta ja hienokin aikaiseksi.
689457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Kyllä on parasta tarjontaa, mitä Iisalmessa tällä hetkellä on.

Äänestä

Muuten ok, mutta välillä vois soittaa tanssittavaa iskelmää. Nuoriso valtaa paikan, niille on jo bilepaikkoja ihan tarpeeksi.

Äänestä

Joo kuulin kaverilta myös että vähäsen on liikaa ollut tätä disco jumputusta,ikävä homma jos näin menee. Nuorille on jo paikkoja mutta meille vanhemmille ei oikein ole täällä Iisalmessa hyvää paikkaa :( Kiitos vastauksista. Pitää koettaa kävästä itsekkin katsomassa paikka joku viikonloppu.

Äänestä
  • Jossakin vaiheessa näytti, että tarjoilijoita ym. henkilökuntaa on enempi kun asiakkaita. Palvelu kyllä oli nopeeta ja ystävällistä.

    Äänestä

  • paikkaan tutustunut kirjoitti:

    Jossakin vaiheessa näytti, että tarjoilijoita ym. henkilökuntaa on enempi kun asiakkaita. Palvelu kyllä oli nopeeta ja ystävällistä.

    Todella törkeää kohtelua. Eritittäin huono paikka. Rasistista kohtehtelua järkkäreiltä. Ikävää.

    Äänestä

Niin henkilökunta oli yllättävän nuorta ja sekin kertoi että musiikkimaku oli heidän tyyliä. Iskelmämusiikkia ei kuulunut lainkaan. Odotin että paikka olisi suunnattu vanhemmalle, mut nuorisoa oli... niitä paikkojahan on täällä vara valita. Yli nelikymppiset ihmiset ei kuuntele discon jumputusta.

Äänestä
  • Ai ei vai yli neljäkymppiset discoo tanssi, no mä oon 55 ja nimenomaan discoo tanssin mieluiten, myös kunnon rock meininki käy, räpit, hopit sun muut paskat voi jättää pois.

    Äänestä

Ihan syvältä koko paikka, nuoriso musiikkia soi vaan,disco rämpytystä ja ei muutenkaan mikään erikoinen paikka ole.

Äänestä
  • Sinne pitäs suaha enemmän maksullisia naesia.

    Äänestä

  • Palautteesta päätellen eivät uudet yrittäjät ottaneet opiksi asiakas-
    palautteista! Iisalmessa pitää olla paikka "varttuneemmalle väelle",
    ja musiikki sen mukaista.
    Stellan alaikäraja tulisi olla 24-25 v, Iisalmessa on tarpeeksi nuoriso-
    paikkoja.
    Toivottavasti joku ostaa Seurahuoneen ja laittaa sinne kunnon tanssi-
    ravintolan entiseen malliin. Kyllä kävijöitä riittää!

    Äänestä

  • Tarvetta olis. kirjoitti:

    Sinne pitäs suaha enemmän maksullisia naesia.

    voit mennä linjaauto asemalle siellä niitä nuokkuu sinulle raukka mies.

    Äänestä

  • Tarvetta olis. kirjoitti:

    Sinne pitäs suaha enemmän maksullisia naesia.

    sonnista suat ilimasex. Ja kunnon jäläkilöölyt!! Tumma- ja vualeekarvasilta.

    Äänestä

  • Tarvetta olis. kirjoitti:

    Sinne pitäs suaha enemmän maksullisia naesia.

    Ihan oikein, Iisalmeen pitäs suaha oikeita aitoja huoria muutamia kymmeniä, sitten se ruppees yöelämä pyörimään. Siinä sitä olis liikeideaa kerrakseen. Nämä kahen tuiltikun piällä seesovat pottusäkit alakaa jo tympimään.

    Äänestä

  • tankomies kirjoitti:

    Palautteesta päätellen eivät uudet yrittäjät ottaneet opiksi asiakas-
    palautteista! Iisalmessa pitää olla paikka "varttuneemmalle väelle",
    ja musiikki sen mukaista.
    Stellan alaikäraja tulisi olla 24-25 v, Iisalmessa on tarpeeksi nuoriso-
    paikkoja.
    Toivottavasti joku ostaa Seurahuoneen ja laittaa sinne kunnon tanssi-
    ravintolan entiseen malliin. Kyllä kävijöitä riittää!

    MIKÄ ON VARTTUNEEMMAN VÄEN MUSIIKKI ? riki sorsa, kirka, kaija koo, katri helena???Siis mitä tapio rautavaaraa siellä pitäs soida????? suomalaista varttuneemman väen paula koivuniemeä kuuluu joka räkälässä ( tuoppi, härkä yms ) joten mänkee sinne. Vai jotain 50 luvun iskelmä musaako kaipaat :D

    Stella on juuri näin hyvä. t . 35vee nuorikko naikkonen

    Äänestä

  • tankomies kirjoitti:

    Palautteesta päätellen eivät uudet yrittäjät ottaneet opiksi asiakas-
    palautteista! Iisalmessa pitää olla paikka "varttuneemmalle väelle",
    ja musiikki sen mukaista.
    Stellan alaikäraja tulisi olla 24-25 v, Iisalmessa on tarpeeksi nuoriso-
    paikkoja.
    Toivottavasti joku ostaa Seurahuoneen ja laittaa sinne kunnon tanssi-
    ravintolan entiseen malliin. Kyllä kävijöitä riittää!

    Pyöräele piäkaapuntiin sieläon maksullisia iha tuluvaks asti hotelit pullollaan...on vaekka minkä mualaesta!

    Äänestä

Tankomies totta turiset,Seurahuone oli hyvä paikka aikoinaan käydä.

Äänestä
  • Miks, että käyny, tyhjyyttään ammotti joka ilta paitsi lauantaina oli jokunen. Kuka se jääveen juojille ravintolaa pitää... ee kukkaan!

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä seurahuone oli hyvä tanssipaikka,naistentanssit oli hyviä sekä viikonl. myös Sellaista kaipaa nyt 59v. nainen

    Äänestä

  • onneton nainen kirjoitti:

    Olen samaa mieltä seurahuone oli hyvä tanssipaikka,naistentanssit oli hyviä sekä viikonl. myös Sellaista kaipaa nyt 59v. nainen

    Kyllä. Oikea serahuoneen tanssit, tangoo, humppaa, valssia...

    Äänestä

Ois saanu Charlie soida useemmin. Ja pari muuta Iisalamen hittiä, jolloin koko kansa hyökkää tanssilattialle!

Halavatun papat lattialla päristelemässä klo 01.00.

Ensi viikonloppuna Hunks Stellassa!

Seuraava yleisöhyökkays Olusien aikaan, onnea ja menestystä!

1Äänestä
  • JOO KYL SE ON NIIN ETTÄ TUOPPI ON PARAS OLEN IKÄNI KÄYNNYT SIELLÄ JA AINA ON OLLUT HAUSKAA ETTÄ TERKUT VAAN TUOPPIIN

    Äänestä

Ihme valittajia täällä! Ennen kun se oli humppapaikka niin joutuivat laittamaan lapun luukulle kun asiakkaita ei kiinnostanut käydä siellä. Nyt kun on avattu uusi paikka uudella konseptilla, niin ihmiset valittaa ettei siellä soiteta humppaa.

Äänestä
  • kun ei ne bändit soita ilmaseks 6t sitä humppaa ja ne tanssijat valittaa pääsylipuista ja veden-/kahvinmyynnillä ei sitä touhua pidetä yllä..

    Äänestä

Nuoret jaksaa juhlia joka viikonloppu ja kummasti niillä rahaakin on.Kyllä maksavat asiakkaat ratkaisevat,mitä musiikkia ja ohjelmaa kannattaa järjestää.Meille vanhoille ei kannata räätälöidä ohjelmaa,kuin ehkä kerran kuussa ja mielellään jonkun tapahtuman yhteyteen.

Äänestä
  • nyky huoret eivät ymmärrä oikean tanssimusiikin päälle hevon ...settä.
    Enempi vaan ,omous renkutuksia, siitä se pää särkyy lopullisesti.

    Tästä ajasta puuttuu tunteet eseammasta asiasta, etenkin tanssista..

    Äänestä

itseasiassa olen 29v. ja en pidä tanssimusiikista pätkääkään. Pitä olen huomannut iisalmelaisissa nuorissa 18-30v kuuntelee porukka mielellään vähän popahtavampaa iskelmää esim. jotain yölintua, neljänsuoraa... Itse en välitä ko. musasta ja voin sanoa että monta kertaa jätin väliin tanssilattian kun iskelmää tuli, mutta myös sopivampaa "nuorisomussiikkia" ja pääsi tanssimaan. Minusta oli sopivasti molempia. Ja dj:lle voi esittää kappale toiveita, toteutti kyllä ystäväni toiveenjoka halusi "tanssimusiikkai" henkilökunta on kyllä nuorta ja portsari ovellä oli varmaan just intistä päässy, mutta erittäin asiallinen. voittaa Sahan portsarit asiakaspalvelussa mennen tullen. Tarjoilija puolelle oli saatu kaapattua parhaat muista iisalmen baareista. Odotin kyllä Sahan lopetettua että olisi heistä tullut töihin Ossi ja tyttö jolla ylähuulessa lävistys henna tai hanna. Hinta oli korkea iisalmelaiseksi, mutta sillä saadaan pidettyä linja siistimpänä.

Vähän odotin kyllä isompaa ilmeen muodostusta.

Äänestä

Hmm,,vaan täytyyy sanoa että olihan siellä ihan asiallinen ja piiiitkä Järjestyksenvalvoja:=) Silmät plussaa;=)

Äänestä

ei minusta tuolla kuitenkaan ihan pipopäitä ja tennisukka teinejä näkyny. Niin taitaa vaan olla että pitää soittaa nhykyajan musiikkiakii kun ollaan 2012 vuodessa eikä ihanalla 70-luvulla. Itse 55vuotiaana en valita ettei ollu niitä "meijän ajan " nuorisomussiikkia, ossoon tanssia uuvempaakii. Kyse on siis aikuiseenmakuun tehdystä yökerhosta eikä humppatanssipaikasta. Tansseissa käydään sitten muualla. Ja tosiaan itse kävin toivomassa myös "meijänajan nuoriso mussiikkia" ja kyllä kultainen ja asiakaspalvelun osaava nuorukainen soitti ja hymyn kera. Vessat oli siistit, mutta piilossa ei heti löytyny. Narikka ratkaisu on paras, ei loppu illasta tarvinnu pienessä tilassa jonottaa. Mukavahan tuo olisi jos silloin tällöin olisi joku nykyaikanen tanssittavakin artisti soittamassa. Mutta voin sanoa että tervetullut oli tälläinen siistimpi yökerho, saha ei toiminut koska oli niin ääripää alakerta iskelmää ja yläkerta rokkia ja sitten kun ei kumpikaan toiminut tehtiin alakerrasta 90-luvun tanssijunttipaikka ja yläkerrassa soitettiin vastaavaa mutta rokimpaa.

Äänestä
  • Kohtalaisen hyväpaikka tänne.

    Äänestä

Laatua kerrankiin tänne iisalmeen, Dj oli mukava ja soitti toiveet. Tarjoilu oli nopeaa ja laadukasta! Ei ollut tennissukka teinit hyppimässä edessä ja kirkumassa korvaan! 10

Äänestä

Stella on ihan normijuottola mitä Iisalmessa on aina ollut. Ei sen ihmeempi kuin Olohuone mikä oli tuolla paikalla ennen. Iisalmessa ei pärjää kuin Peeässä - yksityiset tullee häviämään aina ja uusia yrittäjiä tullee tilalle.

Äänestä

Eiköhän ne "vanhemman väen tanssipaikat" ole tässä kylässä nähty ja yrittäjät oppirahansa maksaneet... kun ei kannata niin ei kannata.

Äänestä

Pystys viel muutaman kuukauden sit uus nimi ovessa......

Äänestä

jospa joskus stellaan saisi neljänsuoran esiintymään ;) niin varmasti porukkaa olisi katsomassa ;)

Äänestä

Paska paikka.. Tuli taas todistettua. Joutas suohon koko juottola

Äänestä
  • Eekö tärpännä, pitkö turvaatua saavaan? Ei se ravintolan vika ole, yritä ensviikonloppuna uuvestaan.

    Äänestä

  • Kotipalvelija. kirjoitti:

    Eekö tärpännä, pitkö turvaatua saavaan? Ei se ravintolan vika ole, yritä ensviikonloppuna uuvestaan.

    Ei Iisalmesta löydy kunnollista naista kainaloon, vaikka suurennuslasin kanssa etsisi.

    Äänestä

  • Kotipalvelija. kirjoitti:

    Eekö tärpännä, pitkö turvaatua saavaan? Ei se ravintolan vika ole, yritä ensviikonloppuna uuvestaan.

    Ei, en puhunut mistään naisista. Se ite ravintola on huono paikka. Monta kertaa yrittäny käydä mutta aina jääny yhtä huono maku. nuoria likkoja suurin osa töissä. ei se näytä toimivan... pittää suosiolla vaihtaa juottolaa

    Äänestä

  • Kotipalvelija. kirjoitti:

    Eekö tärpännä, pitkö turvaatua saavaan? Ei se ravintolan vika ole, yritä ensviikonloppuna uuvestaan.

    Se ite ravintola on huono paikka. Monta kertaa yrittäny käydä mutta aina jääny yhtä huono maku. nuoria likkoja suurin osa töissä. ei se näytä toimivan... pittää suosiolla vaihtaa juottolaa

    Äänestä

  • Kotipalvelija. kirjoitti:

    Eekö tärpännä, pitkö turvaatua saavaan? Ei se ravintolan vika ole, yritä ensviikonloppuna uuvestaan.

    Joulukuussa käytiin pyörähtämässä Stellassa yhtenä viikonloppuna noin 15 minuuttia ja se riitti, koska jäi niin surkea maku suuhun siitä paikasta ettei toiste mennä.

    Äänestä

Eikös siellä ollut justiinsa parina edellisenä viikonloppuna juhlimassa koko Ylä-Savon Kepulaisten "kerho" ja IS:n porukat, ellen ole väärässä.

Äänestä

Tuli viime lomalla käytyä Stellassa. Pentuja täynnä ja hirvee jumputus soi. En ole huonompaa paikkaa nähnyt, kiitos ja näkemiin.

Äänestä
  • Stella on erinomainen paikka, kansa tykkää käydä siellä, on iso tanssilattia ja hyvä musiikki. Huomio kaikenikäiset. Ainut paikka täällä nuorilleaikuisille ja keski-ikäisille, siinä se menee joku vanhempikin.

    Äänestä

Ennen Vr veturin lainaan saa,
kun Stellasta pimppiä ;=)

Äänestä

piäs saada stellaan sana et kaivattas tanssimusikkia myös vaikka joka toinen la sitä ja sitten toinen nuorisolle

Äänestä
  • jos sitä humppoo laetettaan niin kukkaan ee tule. ja immeiset nurisseet aena että jossei oo mittään jäännään. onhan siel joka kuukaus teemailtoja jotka yrittää piristää iisalamen yöelämee, mut ee kettään ee kiinnosta. siellä ainaki on ammattitaitosia työntekijöitä, vaikka ovattii nuoria mut ossoovat tehhä hommasa.

    Äänestä

Ihan hyvä paikka. Siellä pimperoa niin paljon kuin vain haluaa 40 vuotiailta naisilta, jos iällä ja ulkonäöllä ei ole niin paljoa merkitystä.

Äänestä

Kyllä se on ihan hanurista se paikka. Lyhyesti ja ytimekkäästi. En suosittele kenellekkään. Vanhemmat kannattaa mennä muualle oikeille tanssi lavoille ja nuoriso, heille on omat baarinsa iisalmessa, menkää niihin.

Äänestä
  • Iisalmen yöelämään pitäis saada oikeita aitoja tyttöjä, ei pihtareita. Silloin se homma alkas pyörimään. Ei sinne kukaan viinan, eikä musiikin takia mene, hommiin pitää päästä, sitä se sielu kaipaa.

    Äänestä

Antavia miehiä iisalmeen pitäisi saada. En ole koskaan saanut iisalmesta munaa, muualta kyllä. Millon jollain luuserilla ei seiso, ja millon joku ei halua panna vielä ekoilla treffeillä.. Sitten kun on vielä jotain kriteereitä naamalle ja juttujen tasolle, niin peli on menetetty ja iisalmessa on turha seksistä haaveilla!! Sori vaan miehet, jos ei antavia naisia löydy tai ne näyttää perssilmälle, kantsii katsoa ensin oisko omassa naamataulussa joku vialla

Äänestä

Lähetäänpä ens vkl:na stellaan, voi muuttua tuo sinun käsitys ;)

Äänestä

Kallis, Kalliimpi, Stella! ei mitään lisättävää muuta ku että kallis mesta. Mielummin bepoppiin.

Äänestä

Köyhästä kaikki tuntuu kalliilta :)

Äänestä
  • Pesitkö auton?

    Äänestä

onks ketään tänään tulossa stellaa?

Äänestä
  • Iisalmen perjantai = kuollut paikkakunta, ei ketään missään baarissa. Joka paikassa pääsee biljardiakin pelaamaan ilman minkäänlaista jonotusta. Samoin karaoken laulantaan ei mitään jonoa. Korkeintaan jokunen vakio spurgu saattaa olla eksynyt paikalle, mutta siinä kaikki. Lauantaina Iisalmen yöelämä voi joskus nippanappa yltää siihen ihmismäärään mitä saattaa olla jossain ei niin ykköspaikassa maanantaina muulla paikkakunnalla, esimerkiksi Helsinki, Tampere, Oulu, Kuopio, jne.

    Äänestä

  • Kuollut ei maha kirjoitti:

    Iisalmen perjantai = kuollut paikkakunta, ei ketään missään baarissa. Joka paikassa pääsee biljardiakin pelaamaan ilman minkäänlaista jonotusta. Samoin karaoken laulantaan ei mitään jonoa. Korkeintaan jokunen vakio spurgu saattaa olla eksynyt paikalle, mutta siinä kaikki. Lauantaina Iisalmen yöelämä voi joskus nippanappa yltää siihen ihmismäärään mitä saattaa olla jossain ei niin ykköspaikassa maanantaina muulla paikkakunnalla, esimerkiksi Helsinki, Tampere, Oulu, Kuopio, jne.

    Eikös se ole hyvä juttu kun ei tarvitse mihinkään jonottaa.
    Menis koko ilta ja yö jonossa seisten olisiko se parempi?
    Eikös se olisi sitten parempi jäädä nukkumaan...
    itsellä ei ole tapana pakkautua sinne missä on ruuhkaa mm.kaupat. Annan niitten jonottaa jotka siitä jonotuksesta nauttii ja sitä kaipaavat.

    Äänestä

  • Kuollut ei maha kirjoitti:

    Iisalmen perjantai = kuollut paikkakunta, ei ketään missään baarissa. Joka paikassa pääsee biljardiakin pelaamaan ilman minkäänlaista jonotusta. Samoin karaoken laulantaan ei mitään jonoa. Korkeintaan jokunen vakio spurgu saattaa olla eksynyt paikalle, mutta siinä kaikki. Lauantaina Iisalmen yöelämä voi joskus nippanappa yltää siihen ihmismäärään mitä saattaa olla jossain ei niin ykköspaikassa maanantaina muulla paikkakunnalla, esimerkiksi Helsinki, Tampere, Oulu, Kuopio, jne.

    Halooo onko Iisalmi lähellälkään H;sinkiä? Hyvä että edes Jotain elämää? Vertaa H:kiä NY;hyn ? Häh?????? Piiri pieni pyöärii???? Voi suuren Maailman Ihanuutta? EVVK nähty on.

    Äänestä

  • Kuollut ei maha kirjoitti:

    Iisalmen perjantai = kuollut paikkakunta, ei ketään missään baarissa. Joka paikassa pääsee biljardiakin pelaamaan ilman minkäänlaista jonotusta. Samoin karaoken laulantaan ei mitään jonoa. Korkeintaan jokunen vakio spurgu saattaa olla eksynyt paikalle, mutta siinä kaikki. Lauantaina Iisalmen yöelämä voi joskus nippanappa yltää siihen ihmismäärään mitä saattaa olla jossain ei niin ykköspaikassa maanantaina muulla paikkakunnalla, esimerkiksi Helsinki, Tampere, Oulu, Kuopio, jne.

    No tää ei oo varmaan baarien vaan asukkaiden vika. alkakaa juoda enempi

    Äänestä

kyllä mun mielestä eilen perjantaina oli ihan kivasti porukkaa liikenteessä. Mutta onhan sitä vilkkaampaakin ollut.

Äänestä

Onko tietoo mistä pölkkylästä on karannut se Stellassa käyvä nainen jolla on tatuoituna m*ulkku käsivarteen? Pari kertaa olen nähnyt sen Stellassa ja vähässä on ollut etten olisi soittanut samantien pölkkylään, että tulevat hakemaan sen pois.

Äänestä

kertokaas kesäturistille, missä - 25v ihmiset juhlii Iisalmessa ? Kaveri kertoi, että Stella on vanhempien ihmisten paikka, onko totta ? Omasta mielestäni kun poppi on taas aivan teinimesta. Voin olla väärässä.

Lomalla Iisalmessa ja lauantaina pitäis päästä tuulettumaan.

Äänestä

Mikäs tää Rutakko All*Stars on ? Tarkootus olis käydä viihteellä, mitä porukkaa tämä vetää paikalle vai onko tyhjää täynnä?

Äänestä

Millanen oli All Starsien keikka? Ite en päässy kun olin reissussa, harmittaa kovasti. :/ Oliko porukkaa lähtenyt mestoille?

Äänestä
  • Kävijämäärät on tippuneet samalla tavalla kuin niiden pitämään chapliiniinkin😊Menee omat ja muut rahat sekasin😂😂😂😂😂

    Äänestä

Surkee paikka, kun joku homehalli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


6696996969 kirjoitti:

No onks kukaan käyny tässä stella yökerhossa mikä avattin perjantaina? Onko se normaalia iisalmen baari elämää vai onko jopa saaneet jotain uutta ja hienokin aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu