Miten voi

Miten toinen voi lopettaa kanssakäymisen yhtäkkiä ilman mitään erityistä syytä?
Tai ainakaan mitään erimielisyyttä ei ollut, varmasti oli syynsä häipyä.
Kunhan ihmettelen. Tuntuu niin tyhjältä kun huomaa ettei se toinen kaivannut lainkaan, en sitten varmaan edes ollut olemassa hänelle mitenkään kun ei yhtydenpito kiinnostanut.
Oltiin kuitenkin aika pitkään tekemisissä.
19297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miksi et ite ota yhteyttä?

Äänestä

Yksipuolinen yhteydenpito tuntuu seuransa tyrkyttämiseltä. Jossain vaiheessa on luovutettava ja pidettävä tunteet tietonansa. Muuta syytä ei tarvitse edes olla.

Äänestä
  • Ehkä hän on tietoinen tunteistasi, eikä tunnu hyvältä että yrität muka neutraalisti pitää yhteyttä, vaikka oikeasti haluat saada tilaisuuksia ihan muussa tarkoituksessa.

    Äänestä

Kyseinen henkilö sanoi että olen hänen mielestään mukava ja oli itse myös aktiivisesti pitämässä yhteyttä. Eräänä päivänä hän häipyi. Sitä tässä ihmettelen että miksi näin kävi. Jos olisin tylsä ja turha niin miksi hän olisi ollut sitten tekemisissä aiemmin kanssani kun kaikki oli ihan vapaehtoista.
Eli mietin vain sitä että kuinka voi lopettaa kanssakäymisen noin vain.
Missään nimessä kyse ei ollut mistään yksipuolisesta.

Äänestä
  • ainakaan sinun käsityksesi mukaan mutta liekö toinen eri mieltä?

    Äänestä

  • Kyllä ihminen voi pienehkössäkin ajassa tulla toisiin aatoksiin. Ei siihen paljon tarvita.

    Äänestä

  • Ehkä hän koki tilanteen painostavaksi, koska ei halunnut sinusta koskaan mitään enempiä.

    Äänestä

No siinä tapauksessa en merkinnyt hänelle mitään. Siltä se vähän vaikuttaa kun noin vain häipyi.

Äänestä
  • Kysy siltä henkilöltä joka häipyi, hän osaa vastata parhaiten. Jos et saa häneen yhteyttä, niin sitten ei tietenkään voi kysyä. Paha sitä on kenenkään muun kyllä sanoa.

    Äänestä

  • Niin, itsekäs ihminen jatkaa matkaa ilmoittamatta, koska ei edes tiedosta/kiinnosta, että toinen voi jäädä vaille vastausta muuttuvan tilanteen suhteen,

    Äänestä

  • rauha maassa kirjoitti:

    Niin, itsekäs ihminen jatkaa matkaa ilmoittamatta, koska ei edes tiedosta/kiinnosta, että toinen voi jäädä vaille vastausta muuttuvan tilanteen suhteen,

    Kaikki ei aina edes kysy syytä eikä kaikki osaa kertoa syytä, sitten valitetaan kun ei tiedä miksi. En itsekään ole aina kysellyt syiden perään jos seurani ei ole kiinnostanut. Mutta ennen kuin aloittaa yleisen valituksen suosittelen kysymään henkilöltä joka on lähtenyt, että miksi lähti.

    Tai toinen voi jopa olettaa että toinen tietää syyn tai syyt.

    Äänestä

  • niinn kirjoitti:

    Määrittele yleinen valitus? Mielestäni tämä palsta on otsikoitu sanalla ikävä ja siihen on kaikilla oikeus ikävästään kirjoittaa, aloittajallaki. Vai älähtikö koira ;)

    Äänestä

  • rauha maassa kirjoitti:

    Määrittele yleinen valitus? Mielestäni tämä palsta on otsikoitu sanalla ikävä ja siihen on kaikilla oikeus ikävästään kirjoittaa, aloittajallaki. Vai älähtikö koira ;)

    Minusta olisi fiksua sanoa jos ei enää toivo toiselta yhteydenottoja, siis tarkoitan tilannetta jossa on tunnettu jonkin aikaa.
    Epätietoisuus on ikävää, mutta en minä ottaisi kuin pari kertaa yhteyttä jos en saisi vastausta. Ehkä kerran sähköpostilla ja kerran kännykällä.

    Äänestä

  • mielipide. kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, kerta molempia riittää. Kaikki muu sen jälkeen on jo merkki epätoivoisuudesta ja pois omasta itsekunnioituksestani.

    Äänestä

harrastitteko seksiä?

Äänestä

ette tietenkään :P

Äänestä

Koska olet ollut niin tylsä minun mielipiteistäni ja sinulla kelpasi vain seksi päätin ettei minulla ole sinulle aikaa.

Aina kun sinulla oli minulle aikaa, sinä vaadit seksiä, nyt se loppui!

Äänestä

Ehkä hän on alkanut seurustelemaan. Ei sussa mitään vikaa tietenkään ole, mutta näin voi joskus käydä.

Äänestä

Jos hän on varattu, namisissa oleva nainen,
joka EI alunperinkään halunnut kuin jutella kanssasi.
Kuis on?

Anna. Anna, Tuula tulla.
Anna.Anna, Tuula tulla.
Tulla. Tahdon tulla.
Sulla. Tahdon tulla.
Mulla. Alkaa tulla.
(avaa sepaluksen)

Tulla...taitaa tulla!
Mulla. Mulla taitaa tulla!!!!

T. Timppa MiesTinassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kunhan ihmettelen kirjoitti:

Miten toinen voi lopettaa kanssakäymisen yhtäkkiä ilman mitään erityistä syytä?
Tai ainakaan mitään erimielisyyttä ei ollut, varmasti oli syynsä häipyä.
Kunhan ihmettelen. Tuntuu niin tyhjältä kun huomaa ettei se toinen kaivannut lainkaan, en sitten varmaan edes ollut olemassa hänelle mitenkään kun ei yhtydenpito kiinnostanut.
Oltiin kuitenkin aika pitkään tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu