Joskus tuntuu siltä että sitä on ikään kuin väärällä aaltopituudella tavoittaakseen muita ihmisiä sosiaalisessa mielessä. Eikä löydä itsestään sitä nappia josta voisi virittäytyä oikealle taajuudelle. Joutuu kuuntelemaan jatkuvaa yksinäisyyden kohinaa koko elämänsä läpi, pahimmassa tapauksessa. Mikä minussa on mennyt pieleen, miksi en voi olla niin kuin muut - iloinen ja eläväinen ihminen joka ui kuin kala seuraelämän suuressa akvaariossa?
Väärällä aaltopituudella - yksin
tuula-neiti
9219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletko koskaan kävellyt yökerhon ohi, ajatellen kuinka hauskaa sisällä olevilla onkaan. Menet sisään, ja yökerho on täynnä känniääliöitä, wanna-be-koomikkoja, pintaliitäjiä, ja kaiken lisäksi lattia on täynnä rikkinäistä lasia! Poistut.
Ei se seuraelämä aina ole niin hauskaa, kuin ulkopuolelta voisi kuvitella.
Ulkopuolella on kivaa, eikä oo ällöttäviä kulisseja ja rikkinäisiä laseja. Ugh
Sama juttu täällä.
Ei sinussa ole mikään vikana. Olet vaan erilainen. Ja se että on erilainen on hyvä asia.Miksi kaikkien pitäsi olla samasta muotista valettuja?. Eikö se olisi tylsää?Minulla on paljon niin sanottuja hyvän päivän tuttuja/kavereita, mutta ei ainuttakaan tosi ystävää.Ehkä siksi, että tykkään ajatella omilla aivoilla, enkä tuomitse ihmisiä esim.seksuaalisen suuntautumisen tai ihon värin perusteella, ennemminkin käytöksen. En myöskään perusta uskontoihin, vaan terveeseen "maalaisjärkeen". Mutta vaikka minulla ei olekaan yhtään kodin ulkopuolista tosi ystävää, niin minulla on ihana mies, joka pitää minusta juuri tälläisena kuin olen.
Niinpä niin taas.
Yksinäinen nainen, ei yhtään kaveria.
Mutta aina löytyy se mies.
Pönttö. Kunnollisen miehen voi löytää vaikka ihan netistäkin:)
Mäkin tunnen olevani väärällä aaltopituudella. Oudointa on kun yrittää vilpittömästi olla jollekki ystävällinen/huomaavainen, niin sitä katotaan heti oudosti. Ihan kun ei olis normaalia tässä maailmassa olla enää ystävällinen muille ns. kavereileen.
Noniin, tässähän meitä, eikun aletaan sosialisoimaan ;) No ei, itse en edes kaipaa ihmisiä sosialisoimaan, mutta tiedän kyllä, että en tule edes suurimman osan kanssa toimeen, kun tunnen myös olevani aivan väärällä taajuudella. Joskus yrittänyt väkisin ystävystyä, mutta eihän siitä mitään tule; kuin laskettelisi ylämäkeen.
Kammottavan ulkopuolinen olo koko ajan. On kuin katsoisi sivusta omasta elämästään kertovaa elokuvaa.