Olen yrittänyt etsiä netistä tietoa insuliinishokista tai kohtauksesta. Sairastan epilepsiaa, ja n. pari viikkoa sitten sain yht'äkkiä ruokapöydässä uudenlaisen kohtauksen, jollaista minulla ei ollut ennen ollut. Yleensä ns. isot epilepsiakohtaukset ovat olleet symmetrisiä, eli kaikki raajat kouristelevat samaan aikaan, ja taju on kankaalla. Nyt jähmetyinkin istualtaan, vain toinen käsi teki hakkaavaa liikettä kahvikuppi kädessä pöytää vasten. En myöskään hengittänyt. Olin hengittämättä muutaman minuutin. Olin myöskin tajuttomana. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan, josta pääsin samana päivänä pois. Minulta mitattiin verensokeri, joka oli 2,1. Alhainen käsittääkseni. Nyt olen ollut uusissa verikokeissa, ja jotkut c-peptidiarvot olivat koholla. Menen verensokerirasitustestiin viikon kuluttua. Varsinainen kysymykseni on, että kuuluuko shokkiin hengityksen loppuminen? Tätä minulla ei ole ollut epilepsiakohtauksissani. Olisi kiva jos joku osaisi vastata, netistä en ole löytänyt tarvitsemaani tietoa.
Epilepsia+
Diabetes?
11292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Varsinainen kysymykseni on, että kuuluuko shokkiin hengityksen loppuminen?"
Minun ymmärtääkseni alhaisen verensokerin ja insuliinishokin oireet liittyvät siihen, että aivot eivät saa riittävästi/ollenkaan energiaa eli sokeria. Hengitys katkeaa siten ymmärtääkseni vain, jos aivojen toiminta lakkaa eli shokki johtaa kuolemaan.
En ihmettelisi, jos alhainen sokeri/insuliinishokki aiheuttaisi epileptikolle hieman normaalista poikkeavan kohtauksen, sillä aivojen toimintahan on alhaisen sokerin vuoksi jo häiriintynyt. Sellaisella, jolla ei epilepsiaa ole, tulee siinä vaiheessa muita oireita: käsien vapinaa, on "muissa maailmoissa", muisti ei toimi/järki ei pelaa...
Vilkaise Diabetesliiton sivuja, siellä on paljon infoa diabeteksesta:
http://www.diabetes.fi