Ihastuminen harjoittelijaan

työssäohjaaja

Huomasin olevani ihastunut työpaikallani olevaan työharjoittelijaan. Aluksi en pitänyt häntä mitenkään erikoisena, nyt huomasin että ajattelen häntä todella usein ja viihdyn hänen seurassaan todella hyvin. Huomasin että olen ihastunut häneen tavalla jota en ole kokenut PITKÄÄN aikaan. Silti yritän laittaa jäitä hattuuni ja unohtaa nuo tunteet. Olen hänen ohjaajansa ja muutenkin koen ettei kannata edes yrittää mitään. Itse olen kolmekymppinen ja hän kai n22v. Olen sinkku, hänen tilannettaan en tiedä. Haluan tarjota hänelle hyvän työharjoittelu mahdollisuuden josta hän saa mahdollisimman paljon irti, siksi pidän ajatukseni omana tietonani. En halua mutkistaa asioita. Silti en voi olla ajattelematta häntä, ja usein huomaan myös merkkejä hänen kiinnostumisestaa. Toki ne voivat olla vain omia toiveitani. Hän hakeutuu usein minun seuraan, juttelee kaikesta maan ja taivaan välillä, kyselee kaikkea ja kun näemme vaikka parinpäivän jälkeen taas hän tulee todella iloisena luokseni kun näkee minut.
Hänen harjoittelu loppuu kohta joten hän lähtee pois. Ennen sitä en ainakaan halua tehdä mitään, ja luulen että parempi muutenkin unohtaa koko juttu.

7

2043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harjoittelijana

      Olin joku aika sitten työharjottelussa. Tunsin samalla tavalla kuin yllä kuvailet. Halusta, toiveista huolimatta se ei olisi ollut oikein sopivaa. Ajattelin, että harjoittelusta jää ihana muisto. Kävi kuitenkin niin, etten saa "sinua" mielestäni. Olo on todella tyhjä, kaipaava ja huomaan liian usein ajattelevani tätä miestä.

    • kysynpähävuanjoo

      Oletko mies vai nainen?

      • harjoittelijana2

        Sillä ei ole merkitystä. Tämä palsta on vain loistava paikka purkaa tunteita loukkaamatta ketään. Säilyttääkseni anonyymiteetin ja jättäen tekemättä itsestäni täysin typerän muiden silmissä en koe tarpeelliseksi kertoa enempää asioita, jotka eivät tunteisiin liity.


      • harjoittelijana2
        harjoittelijana2 kirjoitti:

        Sillä ei ole merkitystä. Tämä palsta on vain loistava paikka purkaa tunteita loukkaamatta ketään. Säilyttääkseni anonyymiteetin ja jättäen tekemättä itsestäni täysin typerän muiden silmissä en koe tarpeelliseksi kertoa enempää asioita, jotka eivät tunteisiin liity.

        Mikä ei tietenkään tarkoita, etten hetkeäkään haluaisi kertoa. Toki vain yhdelle henkilölle...


    • miten kävi?

      Jos ketjun aloittaja vielä käy täällä, olisi mukava kuulla miten harjoittelijan kanssa kävi..?

    • huhuij

      wou..itselläni sama tilanne mutta päinvastoin, siis olen työharjoittelijana, työharjoitteluni loppuu kohta ja olen ihastunut työssäohjaajaani.. ihan sydän sykähti kun toivoin niin että olisit "pomoni" heheh, melkolailla vielä täsmäs toi sun kirjotus vaikka en kyllä tiedä hänen tarkkaa ikäänsä.. enkä usko että olet hän, mutta oli silti jotenkin lohduttavaa lukea, että jollain on käynyt puolestaan noin päin.. ihastuminen ei tunne sääntöjä tai rajoja :) Itse olen myös päättänyt olla toimimatta, työsuhdekontaktin säilyttääkseni, ollakseni sotkematta asiaan mitään muuta. Mutta outo tilanne jossa en ole ennen ollut!

    • No, voi hyvä ystävä. Tarkista SORMET. Ennekuin pyydät sitä treffeille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe