Kun astuin kaupasta ulos kantamuksineni, niin aivan yllättäen kuului KAMALAN KOVAÄÄNINEN koiran haukkuminen. Pelästyin niin, että sain tilapäisen rytmihäiriön. Koira oli valkoinen ja se oli lumipenkan päällä, joten oli maastoutunut siihen ja haukku oli todella yllättävä. En mitenkään uhannut sitä, en mennyt kohti, en edes katsahtanut. Koiran ääni oli niin kova, että se kuului vielä toiselle puolelle kaupunkia saakka.
Kuinka joku ottaa kaupunkiin noin kovaäänisen elukan?
Kuinka joku ottaa kaupunkiin noin kovaäänisen elukan?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kauuheeta.
Hirveetä!
Pääsiks paukku? Tuliko peräti tilapäisesti housuihin? Kauanks rytmihäiriö kesti?
Oliks agentti valmiina kuuntelemassa toispual kaupunkki?
Kyl sää olet kovii kokenu.
Oikeassa olet sinä "pöhköjen kauhuja" muuten, mutta kuuntelemiseen en tarvitse agenttia enkä vielä edes kuulolaitetta. Kuulo on testattukin ja erinomaisen hyväksi todettu. Harmi että vaivaa tuo sydänvika korkean iän tuomana, vaikka en ole sitä itse omilla huonoilla elintavoillani aiheuttanut. Siis sitä sydänvikaa. Iän olen aiheuttanut, jos elintavat olisivat olleet huonommat olisin jo kuollut.
hyvä kun et katsahtanut edes, silti näit valkoisen lumikasan päällä, haamu
Koiria pitäisi kokonaan kieltää haukkumasta pakkasella. Silloin haukkuminen kaikuu inhottavasti ja ääni kantautuu läpi pitäjän. Pakkasella on muutenkin vaikeaa ja sitten vielä tuollainen jatkuva häiritsevä haukkumishäiriö.
Olen myös järkyttynyt aloittajan puolesta. Edesvastuutonta toimintaa koiralta maastoutua lumikasaan ja sitten pelotella kanssaeläimiään.
Itse huomasin yhtenä päivänä peltosaaren valintatalon edessä, kuinka joku nuorison edustaja sylkäisi pusikkoon. Soitin paikalle välittömästi poliisit.
Jos näen räksyttäviä koiria, syljeskelevää pipopäistä nuorisoa tai aina yhtä epäilyttäviä hippejä, soitan aina poliisit paikalle. Typerimmät nuorisorikolliset viedään suoraan pimpulanssilla kellokoskelle lataamoon, siitä lupaan pitää huolen.
OLisikohan jo aika opetella elämään siellä pellossa?
Mikähän ajatuksenjuoksu ihmisillä lienee kun palstan koira avauksissa kirjoitellaan nuorisosta ja päinvastoin.
Kaiketi ne syytökset on vaikea ottaa omalle möhlimiselle.
Onhan tietenkin mahdollista, että kurittoman huonokäytöksisen sottaavan ja haukkua räkättävän häiritsevän likaavan vaarallisen koiran omistaa joku nuori.
Koira pitäisi jättää kauppamatkan ajaksi kotiin haukkumisenestolaitteella varustettuna eikä tuoda kauppojen oville säikyttelemään asiakkaita.
Miksi kirjastossakin tuodaan ihan ovelle säikyttelemään asiakkaita, vaikka lähellä olisi puistoa jonne voisi jättää ja jossa koira viihtyisi.
Odottele rauhassa niin kyllä puistot hukkuu ennen kuin koirat
Katso peiliin. Ehkä viaton koira pelästyi sinua ja yritti haukkumisella pitää sinut mahdollisimman kaukana.
En taida uskaltaa katsoa. Jos elukka pelästyi näköäni niin kuinka mahdan itse pelästyä. Heikko sydän ei ehkä kestä.
Nyt olet tehnyt oikean huomion sydämmesi puolesta, ei kannata tressata turhista eikä kiivastua joutavista, se voi olla yliannosteltuna vaarallista
http://koirakoulukompassi.com/haukkuu.html
Siin on lukemist.
Piru kun ei tu miälenne sen sanonta jossa koira ei hauku.
"Jos laukkurin tappaa, ei koira perään hauku."
Ylesesti tarkoittaa että jos teki jotain vaikka luvatonta, niin ei joudu siitä tilille.
Mikälie tuo laukkuri sitten, mutta haittaaks se pääasiaa?
Samaa fnutsin.
kookkelissä käyty:
Hevonen, joka pilaa juoksunsa usein laukkoihin, ei kunnon ravuri.
"ei toi laukkuri tuu ikinä pärjäämään raveissa"
Miten koira heppaan liittyy tai olkoon, mulla muutakin puuhaa kuin
tuota alkaa miettiä.
Kiitos selvityksestä. Ajattelin että ehkä olis ollut kyse laukkuryssistä eli kulkukauppiaista. Eivät siis he ole niin arvottomia!
laukkuryssistä Kuuluuko nämä siihen joukkoon?
Eiköhän toveri S:llekin vaaleissa käynyt selville , että suurin osa suomalaisista halua maahamme minkäänlaista sosialismia.
Nykyinen on riittävä jos sen hyvät puolet pystytään säilyttämään.
Koulutus ja terveys.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Solidaarisuus tukea kreikkalaisen ay-liikkeen ja radikaalin vasemmiston taistelulle. On häpeä Suomen työväenliikkeelle, että SDP ja Vasemmistoliitto ovat hallituksen ja EU:n kautta vaatimassa Kreikkaa alistumaan julmaan kurjistamisohjelmaan.
...
Seuraavaksi moititaan EU:t, Suomet ja kaikki mikä liikkuen ja lentäen vie rahaa
Kreikkaan.
On se vaan vaikeeta toi SKP -toverien elämä, kun molempiin suuntiin nyitään.