EI pakolle

En alkuunkaan voi käsittää näitä ihmisiä, jotka kieltäisivät toiselta ihmiseltä päättää omaa elämäänsä niinkin isoa asiaa koskevaa asiaa kuin mitä lapsen synnyttämiseen tulee. En itse kylläkään voisi mennä todellakaan käskemään toista naisihmistä, että mitä hänen pitäisi tehdä asian suhteen.
Onneksi meidän valtioassame on virallinen laki aborttiinkiin, ja nainen saa vain ja ainoastaan oman elämänsä parhaiten tuntien päättää todellakin, kummin päin tahtoo elämäänsä jatkaa ilman lasta vaiko lapsen kanssa. Adoptiovaihtoehtoa melko harvat naiset edes pystyvät ajatuksensakaan tasolla edes funtsimaan, koska on kylmääkin kylmempää lasta kohtaan, jota on 9 kuukautta kantanut erinäisine vaivoineen ja antaa lopputulos eli lapsi toiselle naiselle, heittää kuin jokin esine kiertoon kirpputorille.

Nälkiintyneitä ja köyhiä lapsiparkojako nämä uskovaiset ja muut abortinvastustajat tähän pieneen valtioomme tahtoisivat lisää, lisää ja lisää vaan, sillä elämä ei tosiasiassa ole todellakaan sitä PELKKÄÄ LEIPÄÄ JA MANNAPUUROA mansikkahillosilmäkkeellä vaan aivan muuta.
19118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"En alkuunkaan voi käsittää näitä ihmisiä, jotka kieltäisivät toiselta ihmiseltä päättää omaa elämäänsä"

Sitten et varmaan käsitä sitäkään miksei lapset saa päättää KOKO elämästään.

"Adoptiovaihtoehtoa melko harvat naiset edes pystyvät ajatuksensakaan tasolla edes funtsimaan, koska on kylmääkin kylmempää lasta kohtaan,"

Ja vielä PALJON kylmemepää on heittää lapsi surmattuna viemäriin tai silppurimasiinaan.. Piste.

"Nälkiintyneitä ja köyhiä lapsiparkojako nämä uskovaiset ja muut abortinvastustajat tähän pieneen valtioomme tahtoisivat lisää, lisää ja lisää vaan,"

Höpö höpö ja blablablaa... tässä maassa ei oo vuoskymmeniin kukaan kuollu nälkään köyhyyden takia. Mikset sitten lähde jo sinne köyhiin maihin listiin niitä nälkäsiä lapsia jos se kuolema on niiiiin paljo parempaa?? Sunkaltaset ei halua antaa edes mahdollisuutta hyvään elämään!! Joten pelkkää tekopyhää jorinaa taas tursuaa.

Äänestä
  • on erittain viihdyttävää kertoo mitä tuhoa se "toimiva laki" saa vuosittain aikaan....

    Äänestä

  • Juuri sunkaltasille kirjoitti:

    on erittain viihdyttävää kertoo mitä tuhoa se "toimiva laki" saa vuosittain aikaan....

    "Juuri sunkaltasille"

    Mitähän tuhoa se saa aikaan?

    Äänestä

  • kerronpa minäkin kirjoitti:

    "Juuri sunkaltasille"

    Mitähän tuhoa se saa aikaan?

    vaan niitä yli 10 tuhannen surmantilastoja, tekijöiden mielenterveyskuluja, ja löytyypä osa sakkia lopulta sieltä itsemurhaluvuistakin....

    Äänestä

  • "Sittenhän löytyy
    syy sunkin tappamiselle."

    Ja mikä on sinusta hyväksyttävä syy juuri tämän tietyn henkilön tappamiselle?

    Äänestä

  • kaisuliini-69 kirjoitti:

    "Sittenhän löytyy
    syy sunkin tappamiselle."

    Ja mikä on sinusta hyväksyttävä syy juuri tämän tietyn henkilön tappamiselle?

    Ihan sillä sen omalla logiikalla, sehän SAATTAA ihan hyvin joku päivä ryhtyä eläinrääkkäjäks tai muuks rikolliseks ;))))

    Mutta jos ei, niin eipä riitä sitten syyks tappaa VIATTOMIA lapsiakaan.

    Äänestä

  • Ei siltä vaikuta kun kiihkoot lapsellisia nälvintöjäs..
    Mistäs mutupalloista sä sen näät mitä niistä tulis????

    Äänestä

  • liian rankkaa palaa taas kun se oma mätä logiikka kääntykin ittee vastaan ;DDDD jälkeen kerran... niin, noloohan se on!!

    Sinäkin saatat ryhtyä elintenrääkkääjäks tms. rikolliseks ja siks sutkin sais ihan OMALLA LOGIIKALLAS tappaa :)))) ottaako noin koville?? Ja näköjään täällä on taas suosintakätyri hommissa kun törkyt senku jätetään lojuun vaan...

    Äänestä

  • opettasit nekin varmaan murhaamaan jos joku viaton uhri sattuu oleen epämukavasti omannavan hinkuamisten tiellä.

    Äänestä

  • Onneks ei, kirjoitti:

    opettasit nekin varmaan murhaamaan jos joku viaton uhri sattuu oleen epämukavasti omannavan hinkuamisten tiellä.

    siis tolle "..." nälvinjänilkille.

    Äänestä

  • Katteleppa kirjoitti:

    vaan niitä yli 10 tuhannen surmantilastoja, tekijöiden mielenterveyskuluja, ja löytyypä osa sakkia lopulta sieltä itsemurhaluvuistakin....

    "katteleppa"

    Mielipiteitä on monenlaisia.....

    Äänestä

  • kerronpa minäkin kirjoitti:

    "katteleppa"

    Mielipiteitä on monenlaisia.....

    kertoo ihan puhdasta FAKTAA, ei mielipiteitä.

    Äänestä

Onneksi tosiaan kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa toista synnyttämään

Äänestä
  • Mutta "oikeus" pakottaa KUOLEMAAN??????

    Äänestä

  • Ei mitään rajaa kirjoitti:

    Mutta "oikeus" pakottaa KUOLEMAAN??????

    Kuka niin väitti?

    Äänestä

  • Joku raja kirjoitti:

    Kuka niin väitti?

    sit tehtäs jos (muka) ei voitas velvottaa synnyttään??

    Äänestä

ääliö. Abortti olisi lähes tarpeeton, kun huolehtisitte ehkäisystä.

Äänestä
  • Huom: Mikään ehkäisinmenetelmä ei ole 100 %:n varma, joten onhan nyt hyvänen aika hyvä, että on vielä yksi mahdollisuus estää ei-toivotun raskauden ja ei-toivotun lapsen syntymä ja se on abortti.

    Äänestä

No miksi he sitten väsäävät niitä lapsia, jos kerta abortti pitää tehdä. laittakoon piuhat niin kireelle ettei niitä synny niille jotka niitä inhoavat, ei niitä tarvitse tunkiolle heittää, monta on syliä joilla niitä taas ei ole.
Turhaa väkätystä ja abortteja kun eletään suhteesta toiseen eikä huolehdita ehkäisystä, tämä maailma on kyllä niin rappiolla etten muuta sano!
Ne jotka miehen kanssa makaavat ottakoon vastuun tekemisistään silloin ja ehkäisköön riittävän hyvin! tähän maailmaan mahtuu puolustelijoilta joilta on moraali hukassa jo ollut ja kauan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Liputan vaihtoehtoa kirjoitti:

En alkuunkaan voi käsittää näitä ihmisiä, jotka kieltäisivät toiselta ihmiseltä päättää omaa elämäänsä niinkin isoa asiaa koskevaa asiaa kuin mitä lapsen synnyttämiseen tulee. En itse kylläkään voisi mennä todellakaan käskemään toista naisihmistä, että mitä hänen pitäisi tehdä asian suhteen.
Onneksi meidän valtioassame on virallinen laki aborttiinkiin, ja nainen saa vain ja ainoastaan oman elämänsä parhaiten tuntien päättää todellakin, kummin päin tahtoo elämäänsä jatkaa ilman lasta vaiko lapsen kanssa. Adoptiovaihtoehtoa melko harvat naiset edes pystyvät ajatuksensakaan tasolla edes funtsimaan, koska on kylmääkin kylmempää lasta kohtaan, jota on 9 kuukautta kantanut erinäisine vaivoineen ja antaa lopputulos eli lapsi toiselle naiselle, heittää kuin jokin esine kiertoon kirpputorille.

Nälkiintyneitä ja köyhiä lapsiparkojako nämä uskovaiset ja muut abortinvastustajat tähän pieneen valtioomme tahtoisivat lisää, lisää ja lisää vaan, sillä elämä ei tosiasiassa ole todellakaan sitä PELKKÄÄ LEIPÄÄ JA MANNAPUUROA mansikkahillosilmäkkeellä vaan aivan muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu