Oulussa ei ole mitään. Kaupunki rumine hökkeleineen sai minut muuttamaan takaisin länsirannikolle. Koko Pohjois-Pohjanmaa on vain joutomaata Keski-Pohjanmaan ja Lapin välissä. Mielestäni alueen voisi myydä Ruotsille kaatopaikkana. T: vaasalainen
Oulunkylä
HoviherraVaasasta
17145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olet oikeassa. Koko Pohjois-Pohjanmaa on pelkkää joutomaata. Sen arvo nousisi mikäli siitä tehtäisiin ruotsalaisille kaatopaikka.
Se on totta, että Vaasassa vaahterat loistaa. Mutta, jotain hyvää on Oulussa, jota ei löydy mistään muualta.
Kuten mitä? Itsekkin havahduin mietiskelemään, että mitä se hyvä on kunnes hoksasin, että eihän sellaista ole olemassakaan. Mielestäni kaupungissa on paljon puutteita ja etenkin päin persettä vedetty kunnallispolitiikka jonka vuoksi kaupunki laahaa muita Suomen kaupunkeja yli kymmenen vuotta jäljessä. Sen näkee kun käy katsomassa keskustan tilaa, joka on täysin ala-arvoinen. Täältä täytyy mennä Zeppeliniin mikäli haluaa ostaa vaatteita, kaikki kunnon merkkiliikkeet sattuvat olemaan siellä.
Juntit käy Zeppelinissä.
Niin käyn minäkin koska niin hullulta kuin se kuulostaakin, parhaat vaateliikkeetkin ovat Zeppelinissä. Oulun keskustassa ei ole mitään, pari sikakallista kauppaa ja ränsistyneitä, paskaisia puutaloja. Hölmö serkkuni jäi vaasalaisen miehensä kanssa asumaan tänne valmistuttuaan. Noh, kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä, tosin minä ainakin muutan takaisin länsirannikolle heti kun täältä joskus valmistun.
toimit aivan oikein. Ihmetyttää nuo muut Oulun vihaajat, jotka ei osaa/tajua vaihtaa maisemaa.
Oulsaa ei leipä lopu, kaupan hyllyt vain notkuvat erilaista pullaa. mutta jollain on huiman hyvä resepti, josta riittää leipää jonoon asti.
Talvisin Oulu on kylmä, pimeä ja hyvin ankea. Muualta tulleelle shokki. Kesäisin ihan OK. Ainolan puisto kesällä jopa aivan mahtava.
Minä kopistelen lumiset kengät Oulun kaupungin talon edessä, kun siinä sattuu olemaan harvoja sulia kohtia oulun mailla, josta lumikin on paennut ja varikset ylhäällä lentävät ihmeissään.
Oulu on koko pohjoissuomen junttien pääkaupunki. Siksi näin ankea, eihän metsässä kasvanut maalaisjuntti nyt ymmärrä miksi kaupungissa ei saisi olla puuhökkeleitä lahoamassa parhaalla paikalla ja tupakat ja kaljankin voi ostaa siwasta joten ei sitä keskustaa tarvitse kehittää tai uusia liikkeitä sinne houkutella.
Uudella reseptillä, mestarin juurella, mistä se tulee ja kuka sen taitavasti kypsentää? ei leipä lopu.
Eikö suurin osa Oululaisista olekkin näitä muualta tulleita? Asian ymmärtää jos katsoo että Oulussa oli vuonna 1995 satatuhatta asukasta, nyt jo yli 140 000. Täällä asuu melko paljon juurettomia ihmisiä Kainuun, Lapin ja osa Pohjanmaan pikkukylistä. Ehkä tänne ei ole kehittynyt sellaista kaupunkikulttuuria mitä muissa paikoissa on. Esim. Vaasalla on jo pitkät kaupunkilaisperinteet koska se ei ole kasvanut räjähdysmäisesti niinkuin Oulu on 90-luvulta 2000 luvulle.
Eihän se juurettomuus ole pahasta, päin vastoin: myöskään "tullista tulleiden" ei tarvitse ajatella kuin sitä, että heidän tulo tuo raikasta ilmaa ja uusia tuulahduksia tullessaan mutavyöryiseen sateen pieksämään aavikkohiekkaan, josta vanhaiki vaikku vaiko veljeskolmikko kaivaa esiin sen vanhan ketjulla varustetun hopeakellon ja järjestävät kohtauksen kaikkien pankissa kaikkien tullistakin tulleiden silmien sä nähden, eikä yhtäkään nolonyhtälöä matemaattisena havaintona ohikulkijaankaan nähden, edes piittaa.
Täysin paska paikka. Voitaisiin puolestani ihan hyvin myydä Ruotsille kaatopaikkana koko Oulu. T: Kokkolanmies.
Ehkäpä juuri sinä et asu Oulussa. Kerro mitä hyvää Kokkolassa on? Minun näkökulmastani ei mitään.
Kerroppa mitä hyvää Oulussa on? Minun näkökulmastani ei mitään. Kaikki on Oulussa paskaa, paitsi kusi.
Perheeni ja ystävät, ne riittävät minulle