... on suuri syy siihen, miksi ihmiset ovat kasvaneet euroopan luterilaisissa maissa erittäin röyhkeiksi Jumalan vastustajiksi, kaikissa toimissaan ja opetuksissaan.
Parannussaarnaa (sanomaa epäuskoisten kadotustuomiosta), ei ole kuulunut enää vuosikymmeniin luterilaisten kirkkojen saarnatuoleista. Näin ihmisille luodaan mielikuva, että helvetti olikin vain jonkun pellen mielikuvituksen tuotetta. Asettamalla Jumalan sanan vastaisesti naisia papeiksi, kirkosta on annettu viesti että Jumalan sana ei ole pysyvä ja muuttumaton, vaan Sana on ikään kuin purukumi, jonka jokainen muotoilee omaan kitalakeensa sovaksi mälliksi. Röyhkeys vain kasvaa kasvamistaan, ihmisille elintärkeät elämää ylläpitävät ja sujelevat arvot romuttuvat pikkuhiljaa ja ihmisistä tulee ilman kaikkivaltiaan Jumalan sanaa todella onnettomia. Himot halut ja vietit ohjaavat elon purtta. Yleinen ilmapiiri koko maassa muodostuu kaikkitietäväksi ylimieliseksi ja Jumalaa halveksivaksi.
Mielestäni nimenomaan kirkko pappeineen ...
16
68
Vastaukset 16
- Jeesus on >Herra
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.- Lapsen asema tarjol
Joskus puhutaan predestinaatiosta. Ikäänkuin Jumala olisi jo etukäteen määrännyt toisen helv)ettiin ja toiset taivaaseen.
Näinhän ei asia suinkaan ole.
Kaikkivaltias Jumala näkee jokaisen ihmisen kuolinhetken jo hedelmöittymisen hetkellä, kun siittiösolu kohtaa munasolun.
Toisin kuin me ihmiset, hän tietää jokaisen ihmisen lopun jo tämän hedelmöittyessä. JUmala tietää jo hedelmöittymisen hetkellä kumman tien tämä syntyvä ihminen elämässään tulee valitsemaan.
Jumala ei siis valitse ketään kadotukseen, vaan ihminen itse tulee tekemään kadotukseen johtavan valinnan, - aikuiseksi tultuaan.
Kun tätä asiaa ei ole ymmärretty oikein, on tulkittu Jumalan sanaa väärin. Jeesus kuoli kaikkien pulesta, jokaisella on siis mahdollisuus valita iankaikkinen elämä taivaassa, tai iankaikkinen kuolema kadotuksen tuskassa ja ikuisessa vaivassa.
Tämä on ainut syy, miksi täälläkin parannusta julistetaan niin voimallisesti kun Jumala siihen voimaa ja viisautta antaa.
Ettei kenenkään tarvitse kadotustuomion kuultuaan sanoa,
"minä en tiennyt sinun tahdostasi Jumala!"
Tänäänkin kaikki on mahdollista, Herramme ja Vapahtajamme Jeesus elää. Jeesuksella on hyvä tahto antaa sinullekin elämä, - hänen elämästään. Hänen täyteydestään!!!
Tuntiessasi mahdottomuutesi menemään kaikkivaltiaan Jumalan eteen koko saastaisuutesi kanssa, paljaana, ilkosen alasti, sinulle tarjotaan tänään häävaatteet.
Ilmaiseksi annetaan Jumalan valtakunnan kansalaisuus, ei jää rahasta eikä omaisuudesta siis kiinni. Silloin tosin jää, jos alat tarjoamaan jotakin itsestäsi maksuksi armosta ja anteeksiantamuksesta, Jeesuksen nimessä ja veressä. - evankeliumi
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.
- ota kutsu vastaan
Lapsen asema tarjol kirjoitti:
Joskus puhutaan predestinaatiosta. Ikäänkuin Jumala olisi jo etukäteen määrännyt toisen helv)ettiin ja toiset taivaaseen.
Näinhän ei asia suinkaan ole.
Kaikkivaltias Jumala näkee jokaisen ihmisen kuolinhetken jo hedelmöittymisen hetkellä, kun siittiösolu kohtaa munasolun.
Toisin kuin me ihmiset, hän tietää jokaisen ihmisen lopun jo tämän hedelmöittyessä. JUmala tietää jo hedelmöittymisen hetkellä kumman tien tämä syntyvä ihminen elämässään tulee valitsemaan.
Jumala ei siis valitse ketään kadotukseen, vaan ihminen itse tulee tekemään kadotukseen johtavan valinnan, - aikuiseksi tultuaan.
Kun tätä asiaa ei ole ymmärretty oikein, on tulkittu Jumalan sanaa väärin. Jeesus kuoli kaikkien pulesta, jokaisella on siis mahdollisuus valita iankaikkinen elämä taivaassa, tai iankaikkinen kuolema kadotuksen tuskassa ja ikuisessa vaivassa.
Tämä on ainut syy, miksi täälläkin parannusta julistetaan niin voimallisesti kun Jumala siihen voimaa ja viisautta antaa.
Ettei kenenkään tarvitse kadotustuomion kuultuaan sanoa,
"minä en tiennyt sinun tahdostasi Jumala!"
Tänäänkin kaikki on mahdollista, Herramme ja Vapahtajamme Jeesus elää. Jeesuksella on hyvä tahto antaa sinullekin elämä, - hänen elämästään. Hänen täyteydestään!!!
Tuntiessasi mahdottomuutesi menemään kaikkivaltiaan Jumalan eteen koko saastaisuutesi kanssa, paljaana, ilkosen alasti, sinulle tarjotaan tänään häävaatteet.
Ilmaiseksi annetaan Jumalan valtakunnan kansalaisuus, ei jää rahasta eikä omaisuudesta siis kiinni. Silloin tosin jää, jos alat tarjoamaan jotakin itsestäsi maksuksi armosta ja anteeksiantamuksesta, Jeesuksen nimessä ja veressä.Ihmiset halveksivat kutsua Karitsan hääjuhlaan. Tulee tärkeämpiä asioita esteeksi kutsun vastaaottamiselle.
Niin hän sanoi hänelle: "Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta.
Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina.' Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään.
Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä.'
Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä.'
Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sentähden en voi tulla.'
Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen:
'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle.' Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa.'
Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi; sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani.'" - avaaja
evankeliumi kirjoitti:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.
Aamen!
Hallelujaa kiitos Jeesus!
- su
No sillä tavalla saarna on taas pidetty.
Avaajalle sanoisin, että ylimielisyys on teillä lestadiolaislla vaispappeutta vastaan. Ei se ole ylimielisyyttä jos nainen saa puhua kirkossa, se on suvaitsevaisuutta, mitä te lestadiolaiset vierastatte. - Bwana1
Homous on noussut valta-asemaan siksi, kun koko seksi-asiaa alettiin 60-luvulta lähtien ylikorostaa. Onhan seksi ihan mukavata, oman puolison kanssa, mutta kun nykyjään se on maaliman tärkeimmäksi asiaksi tehty. Sitten kun sitä harrastetaan teini-ijästä lähtien kenen tahojaan kanssa, eikä se sitten niin kummalliselta tunnukkaan, niin ne lapsukaiset kuvittelee että "jospa olenkin homo", ja ryhtyvät omaan sukupuoleensa. Oletteko muuten veljet ja sisaret huomanneet raamatusta, että ei siellä niin valtavasti seksistä ole varoituksia. Se on ihan siksi kun siihen aikaan oli suhtautuminen seksiin vielä normaalia. Se oli avioliitossa lasten tekemistä varten ja välillä ehkä vähän vaimon kanssa huvittelemiseksikin. Pitäisi palata taas siihen että pudotetaan koko seksi-touhu sinne normaalille tasolle. Maailmalliset nuoret menneett ihan sekaisin seksistä kun sitä markkinamiehet jokapaikasta niille tuputtaa. Siitä hullutuksesta niitä homoiksikin houkutellaan.
- näin se mänj
Ok Beana1
Mennääs paikallen. Bambuvuode parin alla ja teltassa 20 henkilöä käsittävä lähisuku paikalla joukossa paljon lapsiakin. Ketä tuossa tilassa panettas, saapiko kyssyy??
Vielä minun nuoruudessani oli olkipatjat ja koko perhe nukkui samassa huoneessa, ei ollut vessoja ja pippelien pesutiloja ollenkaan, yksi tai kaksi kakrua samassa sängyssä. Kyllä se oli hyvin harvoin kun tuossakaan tilassa pari pääsi kiksauttamaan. Mitään ehkäisyjä ei ollut, lapsi tuli joka iskulla.
Elikkä syy harvoin tapahtuvaan sukupuolielämään tuli nyt siulkii seleväks, - toivo mukkaan. :-))))))))))
- Kitalaki
Röyhkeys vain kasvaa kasvamistaan, ihmisille elintärkeät elämää ylläpitävät ja sujelevat arvot romuttuvat pikkuhiljaa ja ihmisistä tulee ilman kaikkivaltiaan Jumalan sanaa todella onnettomia. Himot halut ja vietit ohjaavat elon purtta. Yleinen ilmapiiri koko maassa muodostuu kaikkitietäväksi ylimieliseksi ja Jumalaa halveksivaksi.
Kerrotko nyt esikoislestadiolaisesta liikkeestä?- avaaja
Jumalattomien tavasta elää kirjoitin, kuten esimerkiksi sinä.
Etkö osaa lukea? - Lars Larssinpoika
Röyhkeys vain kasvaa kasvamistaan, ihmisille elintärkeät elämää ylläpitävät ja suojelevat arvot romuttuvat pikkuhiljaa ja ihmisistä tulee ilman kaikkivaltiaan Jumalan sana ymmärrystä todella onnettomia Himot halut ja vietit ohjaavat elon purtta. Ei auta lestadiolainen oppikaan, vaan raiskataan pieniä lapsia .Yleinen ilmapiiri koko seurakunnassa muodostuu kaikkitietäväksi ylimieliseksi ja Jumalaa halveksivaksi. Puolustetaan rikollisia uskonveljiä henkeen ja vereen, ollaan rikoskummpaneita Jeesuksen nimessä ja veressä.
- Jeesus pelastaa
Lars Larssinpoika kirjoitti:

Lestadiolaisuuteen ei kuulu minkäänlaisten seksisyntien hyväksyminen saatikka tekeminen. Ei homoseksuaaliset suhteet, ei avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet, nämä kaikki ovat syntiä. Lapsiin tai eläimiin sekaantumisesta puhumattakaan. Sellaiset ovat todella raskaita tuhoavia rikoksia.
Tässä yhteydessä on syytä huomioida tärkeä asia: Vanhoillislestadiolaisuus luopui alkuperäisestä lestadiolaisesta identiteetistä jo 1800/1900 lukujen taitteesssa. Mutta ei sieläkään mainittuja syntejä hyväksytä missään tapauksessa. Nämä synnit ovat uskostaan aikoja sitten luopuneiden henkilöiden tekoja. Metkaa kyllä liikkeessä voi pokkana näytellä uskovaista, rikollisesta elämästä huolimatta. Tätä en kyllä esikoislestadiolaisena ymmärrä ollenkaan.
Kristitty ei saisi untakaan tuollaisen teon tehtyään, unettomuus ja ahdiostus, pelko ja häpeä näkyisivät kyllä naamasta hyvin nopeasti.
Totuus on, että lestadiolaisuus sinänsä ei ketään pelasta vaan Jeesus Kristus.
- Ville.
Miksi etkö tiedä siitä jo kaikki .
- surullistaseon
Olen pitkästi samaa mieltä kanssasi.
Saman kuvan minä olen saanut kirkosta tai paremminkin sen edustajista ( papit -piispat- kirkolliskokoukset- uudet raamatut jne.).- sen siit saavat
Ev.lut. kirkon hallintokoneisto koostuu pääsaiassa uudestisyntymättömistä polittikoista, joiden ainoa motiivi kirkkoon kuulumiselle on hallinnoida kirkon runsaita rahavirtoja.
- kalle.
Visko mitekään mirttiä , kuinka paljon tärkeempiä olisi sielun virtaukset
Tuosta rahasta ei kannata niin kovin paljon välittää , sitä joko on tai EI,
Ja jos asia on Herrasta kiinni , Hän tekee sen asian kuin itse näkee
parhaahaaksi , itse en ole kuvitellut rahavirtoja isoiksi , mutta kaikki
on suhteellista , Mutta poliitikot ovat kaikki ahneita ..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1511103
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi330934- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 38644
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7611Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581