saako vl tappaa itsensä, ja pääsee silti taivaaseen!?
Itsemurha?
26
1733
Vastaukset
- ei,
ei
- ei,
Siis tarkoitan, ei saa tehdä itsemurhaa. En sano mitään taivaaseen pääsystä- Älä tapa- on selvä.
- Omon
Mikäli vl yhteisö painostaa henkisesti tai hengellisesti ihmisen tilanteeseeen että henkinen kantti romahtaa ja hän sekoaa, ja siitä seurauksena itsemurha niin ennemmin hän taivaaseen menee kuin nämä painostajat, väärintekijöistähän jää kyllä valheellinen todistus "seurakunnalle" että heidän sielu kelpaa Jumalalle mutta se on harhaoppia. Pedofiilipuhujistakin on jäänyt tällainen todistus, se valheellinen oppi on ihmisestä. Vain sydämen uskolla voi pelastua, ei ihmisen todistuksella ja Jumala on ainoa joka näkee sydämiin. Jumala näkee ihmisen salaisimmatkin synnit ja teot, ellei niitä sovi niin eipä oo asiaa taivaaseen.
- neljäyksviitonen
Laitoitpa vaikean kysymyksen. Tämän asian suhteen kaikki ihmiset ovat täsmälleen samalla viivalla. Oli sitten VL tai ei. Raamattu suhtautuu asiaan hyvin yksiselitteisesti, mutta viime kädessä Jumala päättää tämän, niinkuin kaikki muutkin asiat. Itsemurha on "lopullinen synti", sitä ei voi saada anteeksi täällä ajassa. Toisaalta, jos Jumala on ottanut mielenterveyden pois, hän on myös etukäteen nähnyt tulevat tapahtumat.
Tämä(kin) on siis asia, joka jää yksin Jumalan haltuun.- kuullut.
No, kyllä sellaisestakin olen kuullut, että ehti pyytää anteeksi ennen kuolemaa. Jos ei heti kuole.
- Itse ajattelen näin
Minusta itsemurha ei ole "synti", vaan epätoivoon joutuneen ihmisen viimeinen hätähuuto. Meidän pitäisi tunnistaa lähimmäisen tilanne, että jos se on epätoivoinen ja hän ei näe toivoa missään. Itsemurha voidaan estää monissa tapauksissa, kun ihmisen hätä tunnistetaan ja häntä autetaan.
Hylkäämisen pelko ajaa usin itsemurhaan. Kukaan ei halua joutua hylätyksi. (Olen vl.) - M.S.
Itse ajattelen näin kirjoitti:
Minusta itsemurha ei ole "synti", vaan epätoivoon joutuneen ihmisen viimeinen hätähuuto. Meidän pitäisi tunnistaa lähimmäisen tilanne, että jos se on epätoivoinen ja hän ei näe toivoa missään. Itsemurha voidaan estää monissa tapauksissa, kun ihmisen hätä tunnistetaan ja häntä autetaan.
Hylkäämisen pelko ajaa usin itsemurhaan. Kukaan ei halua joutua hylätyksi. (Olen vl.)Rukoile PyhääHenkeä päivittäin elämääsi, niin huomaat olevasi Herran huolen pidossa.Olet Hänelle todella KALLIS. Käske itsetuhonhenget ulos itsestäsi Jeesuksen Kristuksen nimessä, HÄN ON VOITTAJA, ja Hän on maksanut sinussta kalliin hinnan, siis KALLIIN.Et ole mikä tahansa, vaan tärkeä Herralle. Voimia sinulle muista että Jumala ei ole sinua hylännyt, päinvastoin, Hän laittoi minutkin kirjoittamaan sinulle. Olet ainutlaatuinen Jumalan silmissä, et hylätty. Saanhan muistaa sinua rukouksissa?
- paljon kokenut
M.S. kirjoitti:
Rukoile PyhääHenkeä päivittäin elämääsi, niin huomaat olevasi Herran huolen pidossa.Olet Hänelle todella KALLIS. Käske itsetuhonhenget ulos itsestäsi Jeesuksen Kristuksen nimessä, HÄN ON VOITTAJA, ja Hän on maksanut sinussta kalliin hinnan, siis KALLIIN.Et ole mikä tahansa, vaan tärkeä Herralle. Voimia sinulle muista että Jumala ei ole sinua hylännyt, päinvastoin, Hän laittoi minutkin kirjoittamaan sinulle. Olet ainutlaatuinen Jumalan silmissä, et hylätty. Saanhan muistaa sinua rukouksissa?
Itsetuhohenkiä ei ole olemassakaan. Minäkin sairastuttuani mietin tuota vaihtoehtona. Sairas ihminen ei ajattele samoin kuin terve. Ja nuo ihmeelliset henget muka!!! Häpeä sinä joka niitä manaat!!!!
- Henkioppi:(
paljon kokenut kirjoitti:
Itsetuhohenkiä ei ole olemassakaan. Minäkin sairastuttuani mietin tuota vaihtoehtona. Sairas ihminen ei ajattele samoin kuin terve. Ja nuo ihmeelliset henget muka!!! Häpeä sinä joka niitä manaat!!!!
Nämä vl-uskonnon henkiopit ovat yhtä kaukana Raamatun opetuksesta kuin itä lännestä. Jos esimerkiksi syvään masennukseen sairastunut tekee itsemurhan, ei siinä mitään erillisiä henkiä tarvitse, vaan sairauden aiheuttama ylitsepääsemätön epätoivo. Kaikkien asioiden hengellistäminen vie vl-uskonnon ojasta allikkoon kerta toisensa jälkeen...
- ei hyväksyttävää
Synti on, kuten huorintekokin.
- Huoruuden synti
Keskustelu koskee itsemurhaa. Onko sinulla itselläsi kokemuksia huorinteosta, koska teit juuri tuon rinnastuksen? Olen tehnyt tärkeän huomion siitä, että monesti ihmiset puhuvat omista teoistaan.
- Syntirikokset?
Huoruuden synti kirjoitti:
Keskustelu koskee itsemurhaa. Onko sinulla itselläsi kokemuksia huorinteosta, koska teit juuri tuon rinnastuksen? Olen tehnyt tärkeän huomion siitä, että monesti ihmiset puhuvat omista teoistaan.
Olavi Voittonenkin rinnasti lastensa raiskaamisen ja avioliiton ulkopuolisen, kahden aikuisen välisen suhteen. Kun korkeimmassa johdossa ollaan todellakin noin pihalla, ei ihme jos rikokset ja synnit ovat sekaisin alamaisillakin!
- hätähuuto
Yhdyn täydellisesti edelliseen lausuntoon.silloin kun se pakkomielteissä tapahtuu. Kuitenkin meidän tulee elämän puolesta taistella ja vaikeistakin asioista selviää..Olen itsekin aikoinaan nuo syöverit saanut kokea,pakkomielteet taakse jääneet.tiedän mistä kirjoitan.
jos voi ,kannattaa kiireesti apua hakea, jospelkää tekevänsä itselleen jotakin. - 1450234
kukaanhan ei voi sitä täällä tietää. Mutta totuus on että kukaan ei mene synnittömänä taivaaseen. Me pääsemme sinne uskomalla, emme teoilla. Eikä syntejä saa täällä maan päällä anteeksi, ne on jo anteeksi annettu kristuksen sovintotyössä. Meidän tehtävämme on vain uskoa siihen..
- et sillee
Ei tuollaisia kannata kysellä meiltä ihmisiltä. Pääsee tai ei pääse. Joku pääsee ja ehkäpä toinen ei.
- 30
kukaan ei pääse
- et sillee
Taidat olla itse Jumala.
- valistunut
Ei itsemurhaa voi tehdä, sillä siinä kuolee vain viaton ruumis,
se on niinkuin ratsastaja sielu ampuis oman hevosensa omien vaikeuksiensa takia
Nuo vaikeudet on selvitettävä täällä maanpäällä ollessa, sillä kuoleman jälkeen se on liian myöhäistä
Taivas on tässä ja nyt - Uhrit helvettiin!
Useat lapsena raiskatut ja rippisalailupakolla vaiennetut uhrit ovat päätyneet elämänsä raunioilla ikävä kyllä lopulliseen ratkaisuun. SRK ja paikallisyhdistys tuomitsevat heidät helvettiin, koska eivät jaksaneet kantaa heille asetettua "kristuksen ristiä".
- M.S.
Tuohon on todella vaikea vastata, Raamattu sanoo:älä tapa, ja se koskee myös itsemurhaa, mutta voimme uskoa että meillä on oikeudenmukainen Ylituomari, joka ei syyttä tuomitse.
- M.S.
Oman hengen riistäminen on Raamatun mukaan synti, ja sitäpaitsi siitä saa kuolemantuomion jo täällä maan päällä. Älä tee sitä, se on peruuttamatonta. Rukoile Herraa avuksesi.
- 8+9
Minusta kannatta mieluummin mennä asiansa osaavan psykiatrin tai psykologin juttusille ja ehdottomasta ei vl-sellaisen. Tätä teidän jumalaanne ei pienen ihmisen asiat kiinnosta.
- Hengellistäminen:(
8+9 kirjoitti:
Minusta kannatta mieluummin mennä asiansa osaavan psykiatrin tai psykologin juttusille ja ehdottomasta ei vl-sellaisen. Tätä teidän jumalaanne ei pienen ihmisen asiat kiinnosta.
Vakavan masennuksen hengellistäminen on väärin, mutta näinhän vl-uskonnossa tehdään. Jos olet masentunut tai raha-asiasi ovat rempallaan, niin mene maallikkosaarnaajan luokse -hän kaikkien alojen asiantuntijana hoitaa ongelmasi evankeliumilla ja kaikki on taas niin helevetin hyvin.
Myös huumeriippuvuutta hoidetaan evankeliumilla, kuten eräässä tuttavaperheessäni. Eipä auttanut. Vasta kun "epäuskoiset" läheiset saivat vihdoin puhuttua vl-narkomaanin katkaisuhoitoon, alkoivat asiat korjaantua.
- valistunut
Syyn ja seurauksen laki maailmankaikkeudellinen laki joka toimii ajassa ja aineessa, ja on ehdottomasti oikeudenmukainen
Itsemurhakin voi olla tuon lain mukainen rangaistus, jonka syyt saattavat olla kaukana menneisyydessä, ja tulleet syntymässä
perisyntinä, joka toteutuu nyt,ilmentyen henkilössä ristiriitana ettei henkilö nä muuta ulospääsyä kuin itsari
Jos hän ymmärtäisi, että miksi tuo perisynti seuraa meitä elämästä toiseen, ja miten se on syntynyt paratiisitilan tapahtumien jälkeen, niin me vapautuisimme tuosta perisynnistä
ja se olisi ylösnousemus täällä ollessa ja kaikki kärsimykset ja
pelko päättysivät silmän räpäyksessä ja voisimme elää autuaallista elämä jo täällä maan päällä ollessa
Tämä mitä kijoitan ei ole teoriaa vaan kokemusta - 4
Vastaukset
- Saa, jokaisen oma asia. Toivottavasti kenenkään ei silti tarvi siihen turvautua
- Ei pääse. Taivaasta sen kummemmin kuin helvetistäkään ei ole ensimmäistäkään todistetta joten samaan paikkaan joudutaan jokainen.... Seurasin mielenkiinnolla ketjua, milloin tulee viittaus, mitä Raamattu sanoo?
Ei tullut. Olette hyvin sekulaaria kansaa, valitan.
Raamatussa mainitaan kuusi itsemurhan tehnyttä ihmistä: Abimelek (Tuom. 9:54), Saul (1. Sam. 31:4), Saulin aseenkantaja (1. Sam. 31:4-6), Ahitofel (2. Sam. 17:23), Simri (1. Kun. 16:18) ja Juudas (Matt. 27:5).
Näistä viisi heistä oli pahoja, syntisiä miehiä.
Saulin pyssynkantajasta vaietaan, sillä Hänen itsemurhan pelättiin haavoittavan Saulin mainetta.
Simson teki itsemurhan, mutta Simsonin tarkoitus oli surmata filistealaiset eikä itsensä. Raamattu rinnastaa itsemurhan murhaan – sitähän se on, itsemurha. Ainoastaan Jumala voi päättää, milloin ja miten ihmisen tulisi kuolla. (Tuom. 16:26-31)
Raamattu ei määrittele ihmisen pääsyä taivaaseen. Alkeellisenkin uskon omaava tietää sen, että jos pelastumaton ihminen suorittaa itsemurhan, hän on ainoastaan nopeuttanut matkaansa helvettiin. Näitä ihmisiä on kaikki muut, paitsi uudestisyntyneet (Joh 3,3). Kukaan ei kuitenkaan joudu kadotukseen itsemurhan vuoksi, vaan siksi, ettei ole ottanut vastaan Kristusta Herrakseen, eikä ole lähtenyt seuraamaan Häntä. Vasta se ratkaisee asian.
Jos itsemurha olisi kadotukseksi Pyhälle, se olisi mainittu Sanassa. Raamattu sitä vastoin opettaa, että siitä hetkestä alkaen, kun ihminen tulee aidosti uskoon, lupaa seurata Jeesusta ja seuraa, hänen pelastuu(Joh. 3:16). Käännöksessä on pieni virhe. > Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, ( on alkukielellä, elää USKOMASSA ) joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Oikeistaan tuo VL termi, oletko uskomassa on alkuseurakunnan ja apostolien mukaan oikein. Minä olen uskomassa, siis elän Herrassa.
Mikään yksittäinen maallinen seikka ei voi erottaa uskovaa Jumalan rakkaudesta. Jos ”mikään luotu” ei voi erottaa uskovaa Jumalan rakkaudesta, ja itsemurhan tekevä uskovakin on ”luotu”, silloin ei edes itsemurha voi erottaa häntä Jumalan rakkaudesta.
Tavallaan itsemurha ei ole luonnollista, mutta ihminen tekee sen tuskassa ja lopullinen akti tapahtuu alle 10 sekunnin harkinnan tuloksena ja viimeksi huudetaan Herraa, ei saatanaa, jos on uskossa, uskomassa, kuollaan myös uskossa. En suosittele, vaikka jokainen on elämänsä aikana ainakin kerran miettinyt sitä vaihtoehtoa. Itsemurha on kuitenkin vakava synti Jumalaa vastaan, se on kuitenkin murha.
Suurin syy usein on ulkoiset paineet. Oulun alueella nuoret VL;t tekivät itsemurhia 7 kappaletta viime vuoden aikana. Yksi vei mukanaan kaksi lastaan.
Kannattaa todella miettiä, kuka paineet pani, asetti. Ei ainakaan Jeesus. Kristitty on kutsuttu elämää, ei kuolemaan. Ikuinen elämä onkin vain Jeesuksessa, ei muissa.
Muutama kuukausi sitten, eräs VL nuori, joka murehti läheisen itsemurhaa ja kun lohdutin Häntä, kun molemmat tiesimme miksi Hän iestensä tappoi, että olisiko aika etsiä vain Jeesusta Kristuksena, Hän myöntyi ja alkoi miettiä?
Istuttuaan kannon nenässä, Hän pohdittuaan totesi – Ei, kyllä minä olen uskollinen!
Kysyin kenelle? Hän hämmentyi täysin ja lähti sanaa sanomatta ja uskaltautui puheilleni vasta kuukauden päästä?
Tämä ”uskollisuus” juuri aiheutti itsemurhan, joten Hän elää vaara vyöhykkeellä. Ei uskollinen Jeesukselle, vaan SRK;lle.
Olisi aina hyvä ottaa tartuntapintaa Raamatusta ensin, on jotain pohjaakin.
Muuten tuo kuolinvuoteella luettu - Synnit anteeksi, on vain ihmisen lööperiä ja välistä keskustelua, ei Raamatullista. Asiat sovitaan Jeesuksen ei lestadiolaisten kanssa.
Kes.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432478Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742457Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732352Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512112Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321857Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma821681Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211118Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40979Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864