Ihmisellä, joka elää lapsuuttaan ilmapiiirissä, jossa hän on hyväksytty sellaisena kuin, on harvoin aikuisena narsistisia piirteitä.
Lasta voi moittia vääränlaisesta käyttäytymisestä sanomalla, että teko ei ole hyväksyttävä mutta hän itse on hyväksytty ja lasta rakastetaan kaikesta huolilmatta. Itsetunnon nujertaminen onkin narsismin syy.
Vältämättä tätä nujertamista eivät harjoita vanhemmat vaan myös opettajat sekä päiväkodissa työskentelevät voivat saada lapsen tuntemaan , ettei ole hyväksytty. Onkin hyvin tärkeää, että vanhemmat muistuttavat kerta toisensa jälkeen kuinka paljon lasta rakastaa.
Lasta voi moittia vääränlaisesta käyttäytymisestä sanomalla, että teko ei ole hyväksyttävä mutta hän itse on hyväksytty ja lasta rakastetaan kaikesta huolilmatta. Itsetunnon nujertaminen onkin narsismin syy.
Vältämättä tätä nujertamista eivät harjoita vanhemmat vaan myös opettajat sekä päiväkodissa työskentelevät voivat saada lapsen tuntemaan , ettei ole hyväksytty. Onkin hyvin tärkeää, että vanhemmat muistuttavat kerta toisensa jälkeen kuinka paljon lasta rakastaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin. Ja siltikin lopputuloksena voi olla narsisti... Samalla tavoin kuin jatkuvan kaltoinkohtelun alla kasvanut ihminen voi olla kasvamatta narsistiksi..
Enkä tarkoita sitä, että kirves pitää heittää kaivoon, neuvot olivat hyviä. Muistutin vain siitä, että aina kaikkensa tekeminen ei takaa hyvää lopputulosta.
Ja vaikka ympäristö kuinka tekisi kaikkensa, että toinen tuntee itsensä hyväksytyksi omana itsenään, sen toisen mielen kiemuroita ja kiinnekohtia, tapaa jäsentää maailma, sitä ei välttämättä se sanoma tavoita, vaan se voi syystä tai toisesta vääristyä matkalla.
Jotkuthan voivat kokea sellaisen niinkin, että kun nuo tuossa noin kovasti tsemppaa, niin sittenhän minussa on vikaa... ja elää sen kautta.
"Jotkuthan voivat kokea sellaisen niinkin, että kun nuo tuossa noin kovasti tsemppaa, niin sittenhän minussa on vikaa... ja elää sen kautta. "
Ei lapset ajattele noin!!!!!!!
Joo, jotkut lapset ei ajattele yhtään mitään, mutta ne tuntee ja kokee sitten sitäkin enemmän, jonka pohjalta myöhemmin aikuisen elämän ajattelumaailma saattaakin sitten olla persiillään ja reippaasti.
Eihän lapset välttämättä ajattele niinkään, että se olisi niiden syy kun äiti ja iskä eroaa, mutta se tunne on ja pysyy pitkälle aikuisuuteen sekin, kun huonosti menee.
Näitä narsisteja on suomessa paljon tällähetkellä aikuisena..jotka yrittävät elää normaalia eläää ja parisuhdetta..valitettavasti tälläiset ihmiset pönkittävät omaa itsetuntoaa väärin..jollain hänen läheiset kärsivät ja jää paljon isättömiä/äidittömiä lapsiperheitä..
Olisiko aihetta panostaa tähän huoleen/ongelmaan tässä maassa..???
Narsistin kanssa eläneenä tiedän elämän sellaisen kanssa olevan helvettiä maanpäällä. Pakoon oli lähdettävä niin kauan kuin järki vielä oli päässä.
Ainakin hänen kohdallaan oli kysymyksessä lapsena väheksytty, pahoinpidelty sekä henkisesti että fyysisesti kaltoikohdeltu lapsi.
Niin...tuo otsikko, narsismi on kehityshäiriö.
Sellaiseksi se kai luokitellaan, vuorovaikutukselliseksi kehityshäiriöksi. Vaikeaksi sen tekee se, että se ei näy päällepäin, tulee esiin vasta pitempiaikaisissa läheisissä ihmissuhteissa.
Alkuun minäkin luulin, että se on pelkästään tarkoituksellista ko. ihmisen ilkeyttä minua kohtaan, kunnes hain sitä tietoa, mitä narsismi on, millainen ihminen narsisti on, mistä syistä käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.
Niin asian osaa suhteuttaa ja käsitellä niin, että narsisti on mitä on. Hän ei voi/osaa/kykene olemaan mitään muuta.
On sitten sen toisen asia päättää haluaako olla suhteessa narsistin kanssa. Lähes aina ratkaisukeinoksi jää tuo suhteen päättäminen, pahimmissa tapauksissa pakoon lähteminen.
Kun toista ei voi parantaa/pelastaa/muuttaa toisenlaiseksi.
Vain itsensä ja oman elämänsä voi.
Jos pessimisti ajattelee että vuorovaikutuksellinen kehityshäiriö on 'pysyvä vamma' ja optimisti ajattelee että kehityshäiriö on 'kehitysviive'.
Voihan sitä periaatteessa olla viisikymppisiäkin kehitysviiveellisiä? Käytännössä onkin?
Tuntuu ettei tälläinen henkilö aikuistu koskaan..omat ehkä kokemusket puhkeaa lapsen saatuan..
Ja missä menee kehitysviiveen raja? Jos pitää vuosikymmeniä kuroa kiinni, voiko silti olla aikuinen kuollessaan?
No mitä lie se aikuisuus sitten onkaan, kun sanonnan mukaan
vanhana tulee lapseksi jälleen.
Palataan monesti siihen mistä lähdettiin jos kyllin kauan elää.