Jotain outoa

Hei! Voiskohan mulla olla jonkin sortin pakko-oireinen häiriö, kun mun pitää monesti pakonomaisesti kuvitella että silmieni edessä olis joku esine, ja mun pitää sitten kuvitella pakonomaisesti et mä lyön sen esineen pois silmieni edestä?

Toinen juttu on semmoinen, että jos jossain asiassa on tapahtunut mulle selvennyt, niin mun pitää tässäkin pakonomaisesti ajatella niitä vaiheita, että miten se kyseinen asia selvis. Tai sitten jos oon tehnyt jotain, jonka tekemisestä on ollut hyötyä, niin mun pitää siinäkin ajatella pakonomaisesti ne vaiheet, mitkä on johtaneet tähän hyvään lopputulokseen.

Kolmas on sellainen, että mun pitää jossain vaiheessa alkaa pakonomaisesti kääntelemään silmiä kieroon jotenkin jännästi ja sillein,että alkaa hieman tuntumaan.

Ja sitten mulla sattuu olemaan mielestäni hyvä mielikuvitus sikäli, että pystyn esim. kuvittelemaan ja näkemään mielessäni tarkasti jotain, mitä milloinkin. Se voi olla ikiliikkuja-viritelmä (en meinaa sitä "oikeaa".), jotain viritelmä, miten joku elokuva tulee etenemään (suunnitelma), jne. Sitten olen myös luova kirjoittajakin, pystyn luovasti kirjoittamaan jonkun tekstin.


Onko tilanne nyt semmoinen, että pitäs hakea apua? Siis näiden pakkotoimintojen vuoksi?
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyseessä on ilmiselvästi perus pakko-oireet. Monilla on näitä. Jos sua rupiaa tosissaan ahdistamaan nämä pakko-oireet, suosittelisin siinä tapauksessa menemään jonkin ammattiauttajan luokse keskustelemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Buitöl kirjoitti:

Hei! Voiskohan mulla olla jonkin sortin pakko-oireinen häiriö, kun mun pitää monesti pakonomaisesti kuvitella että silmieni edessä olis joku esine, ja mun pitää sitten kuvitella pakonomaisesti et mä lyön sen esineen pois silmieni edestä?

Toinen juttu on semmoinen, että jos jossain asiassa on tapahtunut mulle selvennyt, niin mun pitää tässäkin pakonomaisesti ajatella niitä vaiheita, että miten se kyseinen asia selvis. Tai sitten jos oon tehnyt jotain, jonka tekemisestä on ollut hyötyä, niin mun pitää siinäkin ajatella pakonomaisesti ne vaiheet, mitkä on johtaneet tähän hyvään lopputulokseen.

Kolmas on sellainen, että mun pitää jossain vaiheessa alkaa pakonomaisesti kääntelemään silmiä kieroon jotenkin jännästi ja sillein,että alkaa hieman tuntumaan.

Ja sitten mulla sattuu olemaan mielestäni hyvä mielikuvitus sikäli, että pystyn esim. kuvittelemaan ja näkemään mielessäni tarkasti jotain, mitä milloinkin. Se voi olla ikiliikkuja-viritelmä (en meinaa sitä "oikeaa".), jotain viritelmä, miten joku elokuva tulee etenemään (suunnitelma), jne. Sitten olen myös luova kirjoittajakin, pystyn luovasti kirjoittamaan jonkun tekstin.


Onko tilanne nyt semmoinen, että pitäs hakea apua? Siis näiden pakkotoimintojen vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu