Auttakaa Minua

En tiedä mihin tämä pitäisi kirjoittaa, joten kirjoitan nyt tänne.

Minulla on huonoja kavereita ja olen itsekin (varmaan) sellainen. Pelkään mennä kouluun, koska olen täysin varma, että jos minua vielä satutetaan, päätän elämäni tähän. En saa pyydettyä apua - enhän minä voisikaan sitä pyytää, olenhan neiti Täydellinen. Kuitenkin olen yrittänyt hieman vihjailla ongelmistani kavereilleni, eivät he tajua. Poikkeuksen tässä teki kuitenkin hyvä ystäväni, joka ei kuitenkaan ollut nähnyt minua vuosiin. Hän sanoi minulle näin: " Juuri tuollaiset täydellisyyden tavoittelijat, niin kuin sinä, sairastuvat syömishäiriöön, masennukseen yms. " Se oli vain heitto/arvaus, joka hänen tietämättään meni oikein. Minä en kuitenkaan myöntänyt.

No. Nyt olen mennyt siihen, että eilen illalla, täysin murheissani ollessani, kaiversin terävällä neulalla itseeni tekstiä ja erään erikoisen kuvion. Nyt sattuu, sattuu aivan vietävästi, mutta tunnen siitä pientä mielihyvää, ihan oikein minulle. Ehkä tein senkin sen takia, että joku huomaisi. En ole varma.

Kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat olleet jotenkin osallisena tähän. He eivät tiedä, että heidän sanojensa takia olen nyt tässä. Minua ei saa loukata! Minua ei saa kohdella, aivan kuin olisin muita astetta huonompi!

Lisäksi kadun kaikkea, mitä olen sanonut, vakka ei olisikaan mitään kaduttavaa. Minut voisi sulkea tyhjään huoneeseen, jossa en voisikaan sanoa kenellekään mitään. Siten minulla ei aina olisi katumuksen tunnetta.

Olisiko minulla enää ikinä mahdollisuutta palata siihen entiseen hymyilevään itseeni? Minä haluisin, koska en jaksa enää kauaa. Tukahdun omiin ajatuksiini.

I have lost the will to live
Simply nothing more to give
There is nothing more for me
Need the end to set me free
1310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan itketti... Tarinasi oli niin suoraan erään minulle hyvin, HYVIN rakkaan henkilön muutaman vuoden takaisia kokemuksia. En itse ole kokenut vastaavaa, mutta jos kerron, kuinka tämä rakas ystäväni selvisi tilanteestaan... ehkä se saattaisi jotenkin auttaa... Toivon niin...

Rakas ystäväni ehti olla useamman vuoden vakavasti masentunut ennen kuin asialle tehtiin mitään. Hänen tuntemuksensa ja kokemuksensa olivat melko lailla samanlaisia kuin sinulla: hän tavoitteli koulussa täydellisyyttä, oli ymmärtämättömien ystävien ympäröimä, pelkäsi koko loman ajan syksyllä alkavaa koulua ja satutti itseään saadakseen jonkun huomaamaan. Kesti muutaman vuoden ennen kuin hän sai kerrottua asiasta kouluterveydenhoitajalle, joka onneksi ymmärsi asian vakavuuden ja ryhtyi viemään asiaa eteenpäin.

Kouluterveydenhoitaja ohjasi ystäväni psykologille, jonka kanssa ystäväni ryhtyi käymään läpi masennukseen johtaneita tekijöitä - pyrkimystä täydellisyyteen ja siitä johtuvaa tyytymättömyyttä itseen, ongelmallisia perhe- ja kaverisuhteita jne. Vähitellen ystäväni sai rakennettua itselleen positiivisempaa (ja realistisempaa) käsitystä itsestään ja maailmasta. Pahimpina aikoina lääkäri määräsi hänelle masennuslääkkeet, mutta niistäkin luovuttiin tilanteen edistyttyä.

Rakas ystäväni selvisi pahimman yli... Ja tiedän, että Sinä pystyt samaan. Toivotan Sinulle voimia ja rohkeutta! Yritä kertoa jollekulle tilanteestasi - äidille, ystäville, opettajalle, kouluterveydenhoitajalle, koulupsykologille... Jokainen tarvitsee joskus muiden apua. Ei ole häpeä tai heikkoutta myöntää tarvitsevansa sitä! Päinvastoin, vaatii rohkeutta uskaltaa myöntää itselleen ja muille, että on avun tarpeessa.

Toivottavasti sinäkin löydät auringon elämääsi.

Toivotan parempaa kesää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zero kirjoitti:

En tiedä mihin tämä pitäisi kirjoittaa, joten kirjoitan nyt tänne.

Minulla on huonoja kavereita ja olen itsekin (varmaan) sellainen. Pelkään mennä kouluun, koska olen täysin varma, että jos minua vielä satutetaan, päätän elämäni tähän. En saa pyydettyä apua - enhän minä voisikaan sitä pyytää, olenhan neiti Täydellinen. Kuitenkin olen yrittänyt hieman vihjailla ongelmistani kavereilleni, eivät he tajua. Poikkeuksen tässä teki kuitenkin hyvä ystäväni, joka ei kuitenkaan ollut nähnyt minua vuosiin. Hän sanoi minulle näin: " Juuri tuollaiset täydellisyyden tavoittelijat, niin kuin sinä, sairastuvat syömishäiriöön, masennukseen yms. " Se oli vain heitto/arvaus, joka hänen tietämättään meni oikein. Minä en kuitenkaan myöntänyt.

No. Nyt olen mennyt siihen, että eilen illalla, täysin murheissani ollessani, kaiversin terävällä neulalla itseeni tekstiä ja erään erikoisen kuvion. Nyt sattuu, sattuu aivan vietävästi, mutta tunnen siitä pientä mielihyvää, ihan oikein minulle. Ehkä tein senkin sen takia, että joku huomaisi. En ole varma.

Kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat olleet jotenkin osallisena tähän. He eivät tiedä, että heidän sanojensa takia olen nyt tässä. Minua ei saa loukata! Minua ei saa kohdella, aivan kuin olisin muita astetta huonompi!

Lisäksi kadun kaikkea, mitä olen sanonut, vakka ei olisikaan mitään kaduttavaa. Minut voisi sulkea tyhjään huoneeseen, jossa en voisikaan sanoa kenellekään mitään. Siten minulla ei aina olisi katumuksen tunnetta.

Olisiko minulla enää ikinä mahdollisuutta palata siihen entiseen hymyilevään itseeni? Minä haluisin, koska en jaksa enää kauaa. Tukahdun omiin ajatuksiini.

I have lost the will to live
Simply nothing more to give
There is nothing more for me
Need the end to set me free

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu