Heippa! Olen ruvennut näkemään unia eksästäni, jonka kanssa olin yhdessä pari vuotta, hän oli väkivaltainen ja vainoharhainen, suoraan sanottuna suhde oli erittäin huonolla pohjalla. Hän keksi aina jonkun tekosyyn riitelylle (ts. keksi aina jotain, millä sai minut poljettua "jalkojensa alle"). Suhde päättyi siihen, kun hän petti minua, vaikka oli aina itse sitä mieltä, että minä en saa mennä minnekään, enkä tehdä mitään, koska hän ei voi luottaa minuun. Nykyään seurustelen onnellisesti täysin erilaisen ihmisen kanssa. Sitten niihin uniin: unissa olen ensin ihan rauhassa esimerkiksi kotonani, perheeni seurassa, sitten eksäni ilmaantuu paikalle ja minua rupeaa ahdistamaan. Mietin unissa, että minkä ihmeen takia tuo tänne nyt tuli.. Hän seuraa minua joka paikkaan ja hänellä on sellainen mielipuolinen katse silmissään, sitten kun yritän sanoa perheelleni, että en halua eksääni tänne, niin he eivät usko minua. Yhdessä unessa olin pedannut itselleni jossain vaiheessa sängyn, mutta kun menin huoneeseen, niin eksäni makasi jo siellä. Olen monta kertaa juossut häntä unessa pakoon, mutten silti pääse hänestä eroon, hän vain on joka paikassa.. Ahdistavaa, koska unieni takia heräilen välillä hiestä märkänä ja joudun hetken ihan miettimään, että olihan se varmasti unta.. Mitenhän tämäkin pitäisi nyt tulkita..?
Ahdistavat unet exästä..
1
211
Vastaukset
- ..
olet ulkoistanut exällesi tiettyjä omia piirteitäsi, joita ehkä pidät negatiivisina ja unesi kertoo, että sinun pitäisi ottaa ne itse käyttöön
rakkaussuhteissa voi joskus käydä niin, että rakastumiseen liittyvä todellinen sitoutuminen tapahtuu anima/animussuhteessa niiden negatiivisten puolien välillä tai että rakastutaan toistensa varjoihin
meissä on potentiaali kaikkeen, niin arvokkaaksi arvottamiimme ominaisuuksiin, kuin itseltämme kieltämiin vähemmän arvokkaisiin ominaisuuksiin - tunnista omat heikkoutesi ja vähempiarvoiset ominaisuutesi, myönnä ne itsellesi ja tuo uniteema lakkaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564