Tappouhkaus-jutussa mullistava uusi käänne

Kaupungintalon tappouhkaus-jutussa oli jäänyt vähemmä'lle huomiolle Kotkan johtoryhmän virkamiehet, jotka järjestelivät tappouhkauksen kaupunginjohtajalle, jonka on täytynyt luottaa virkamiehiin.

Kaupunginjohtajaa on syyllistetty syyttä suotta liiaksi yksin, kun toimittaja Anttila on ollut päätekijä, ja ilman sitäkin Lindelöfin vastuuasema on rikosepäilyssä muuttunut (Kervisen vahvistus asiasta on kirjattu) tuntemattomalle tekijälle, jota saatujen tietojen mukaan rikospoliisi on selvittämässä.

Uusi käänne merkitsee mullistavalla tavalla mahdollista kaupunginjohtajan rikosepäillyn hylkäämistä, kun vastuu on enemmälti jakautumassa tai kokonaan siirtymässä tällä hetkellä tuntemattoman virkamiehen vastuulle.

Saatujen tietojen mukaan Kervisen asianmistaja-asema ei ole jutussa muuttunut.
11164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ja Lindelöf syyttää Kervistä tappouhkauksen tekijäksi, vaikka kyseessä on sisäpiirissä oleva toinen virkamies, joka haluaa Lindelöfin hengiltä ? Ja toimittajako edelleen syypää kun ei voi tietää sisäpiirin todella sairaita kähmintöjä ?

Äänestä
  • Sotkekaa vaan itsenne lopullisesti reikäiseen verkkoonne!

    Tervesin: Vihainen koululaisen huoltaja

    Äänestä

  • Kuules ny, tämä hovitoimittaja mikä lie on tasan tarkkaan tietoinen mitä virkamiehet koijaavat, samaa roskasakkia kaikki tyynni!

    Äänestä

  • Toimittaja tietoinen kirjoitti:

    Kuules ny, tämä hovitoimittaja mikä lie on tasan tarkkaan tietoinen mitä virkamiehet koijaavat, samaa roskasakkia kaikki tyynni!

    Kervistä on ainakin kymmenen vuotta lietsottu hallintohäiriköksi ja nyt akaakin kaikki tajuamaan mistä on ollut kysymys.
    Kaikki Kervistä haukkuneet ihmiset ovat olleet juorujen vietävissä kun ei ole haluttu antaa yksilölle periksi.
    Veikkaan että Kervinen saa kunnian palautuksen korkojen kanssa vielä moninkertaisesti eikä siinä kunnian kukko laula kaupungin edustajille.

    Äänestä

  • Viha sen teki kirjoitti:

    Näin kävi kun mopo karkasi.

    Äänestä

  • Just näi menee kirjoitti:

    Sotkekaa vaan itsenne lopullisesti reikäiseen verkkoonne!

    Tervesin: Vihainen koululaisen huoltaja

    Pekkasen Postilla kärysi käänit. Oli raivostunut suunnattomasti Meri Jormalle. Nyt asiaa puidaan kalteripöydän ääressä, elikkä munasiko Pekkanen raivopuuskalla poliittisen uran vai pystyyko sopimaan asian Jormasen kanssa?

    Tästä ei sitten puhuta, vai mitä sanoisi raivo-Pekka!

    Äänestä

  • Viha sen teki kirjoitti:

    Kervistä on ainakin kymmenen vuotta lietsottu hallintohäiriköksi ja nyt akaakin kaikki tajuamaan mistä on ollut kysymys.
    Kaikki Kervistä haukkuneet ihmiset ovat olleet juorujen vietävissä kun ei ole haluttu antaa yksilölle periksi.
    Veikkaan että Kervinen saa kunnian palautuksen korkojen kanssa vielä moninkertaisesti eikä siinä kunnian kukko laula kaupungin edustajille.

    Lukekaapa kirja ja kommentoikaa Herran Postin touhut ja Kervisen jahtaajat. Siinä sitä on Kervisen vastustajille nielemistä. Ja jos vilä käräjillä tulee kaupungille turpaan, niin soronnoo!

    Äänestä

Nyt kaikki tilaamaan iHerb.com kaupasta luontaistuotteita/vitamiineja yms. 5$ alennus tuotteista tämän linkin kautta http://www.iherb.com/?rcode=obo227

Äänestä

Koe oma sensuaalisuutesi tavalla, jota et ole ennen kokenut

Clitoral Stimulation Geeli on suunniteltu vain naisen seksuaalista mielihyvää silmällä pitäen ja näin ollen antaa erittäin palkitsevia tuloksia käyttäjälleen. Maailman ainoa silikonipohjainen klitorisgeeli, joka on toiminnallisesti testattu tuote!

Clitoral Stimulation Geeli on kaikille naisille, jotka haluavat nauttia enemmän ja kiihkeämmin. Käyttö on helppoa! Sipaise nupineulan pään kokoinen tippa geeliä klitorikselle ja vaikutus alkaa lähes välittömästi! Koe aivan uudenlainen tuntoherkkyys klitoriksessasi!

- Maailman ainoa silikonipohjainen klitorisgeeli.
- Toimivuus testattu!
- PH tasapainotettu, eikä sisällä hormoneja.
- Voidaan käyttää myös kondomin kanssa
- Riittoisa! Riittää jopa 50 käyttökertaa!
- 3 erilaista voimakkuutta.

Pakkauskoko 10ml. Valitse vahvuutesi.

Äänestä

lähde: http://www.kymensanomat.fi/Online/2009/09/22/Tappouhkaus kaupungintaloon/200937729888/4

Tappouhkaus kaupungintaloon
22.9.2009 4:00
Kotkan kaupungintalon kulunvalvonta ja vartiointi tehostuvat tästä aamusta lähtien.

EIJA ANTTILA

KOTKA. Kotkan kaupungintalossa työskentelevään henkilöön kohdistuva tappouhkaus tiukentaa kaupungintalon vartiointia tästä aamusta lähtien. Valtion viranomaisille lähetetyssä sähköpostiviestissä henkilö uhkaa nimeltä mainitsematonta kaupungintalon työntekijää.

Sähköpostiviestin lähettäjä on tuskastunut siihen, ettei hänen asiansa ole edennyt hänen toivomallaan tavalla. Kaupunginjohtaja Henry Lindelöfin mukaan viesti sisältää selvän tappouhkauksen.

Viestin lähettäjä toteaa, että koska hänen asiansa ei ole edennyt reiluun viiteen vuoteen, edistyisikö se, jos hän tekisi jotain sellaista. Lindelöfin mukaan viestissä puhutaan nimenomaan tappamisesta.

Viestin lähettäjän henkilöllisyys on tiedossa ja poliisi on häntä myös kuulustellut.

Tappouhkaus on otettu kaupungintalossa vakavasti. Tästä aamusta lähtien turvallisuuspalveluyritys Securitas valvoo tehostetusti kulkua kaupungintalossa. Jokaisen rakennukseen tulijan on ilmoittauduttava alakerrassa, todistettava henkilöllisyytensä, kerrottava asiansa ja se, kenen luokse on pyrkimässä.

Lindelöfin mukaan kaupungintalon turvallisuusasioita mietitään nyt kokonaisvaltaisesti, myös sitä, miten kaupungintaloa iltaisin käytetään. Omat turvallisuussuunnitelmat laaditaan kaupunginvaltuuston kokoustiloihin ja kokouspäiviksi.

Kaupunginjohtaja Henry Lindelöf kertoi uhkauksesta kaupunginhallitukselle maanantaina. Kaupungin tietoon uhkausviesti tuli poliisilta viime perjantaina, mutta se oli lähetetty jo 7.9

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Media - agentti kirjoitti:

Kaupungintalon tappouhkaus-jutussa oli jäänyt vähemmä'lle huomiolle Kotkan johtoryhmän virkamiehet, jotka järjestelivät tappouhkauksen kaupunginjohtajalle, jonka on täytynyt luottaa virkamiehiin.

Kaupunginjohtajaa on syyllistetty syyttä suotta liiaksi yksin, kun toimittaja Anttila on ollut päätekijä, ja ilman sitäkin Lindelöfin vastuuasema on rikosepäilyssä muuttunut (Kervisen vahvistus asiasta on kirjattu) tuntemattomalle tekijälle, jota saatujen tietojen mukaan rikospoliisi on selvittämässä.

Uusi käänne merkitsee mullistavalla tavalla mahdollista kaupunginjohtajan rikosepäillyn hylkäämistä, kun vastuu on enemmälti jakautumassa tai kokonaan siirtymässä tällä hetkellä tuntemattoman virkamiehen vastuulle.

Saatujen tietojen mukaan Kervisen asianmistaja-asema ei ole jutussa muuttunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu