tällasta

Olen luuseri isä. En voi taata elämän perusturvaa vaimolleni. Olen liian ailahtelevainen ja epävakaa. Välillä teen töitä kuin hullu välillä olen ihan masentunut. Koen että vaimoni hallitsee elämääni liikaa. Olemme pyöritelleet avioeroa jo pitkään. Nyt alkaa tuntumaan, että kait se avioero on sitte ainoa vaihtoehto. Vaimolle yksinhuoltajuus ja talo, annan oman osuuteni vaimolle ennakkoon elatusmaksuista. Vaimolle jää pieni loppuvelka, pitäis pärjätä mun mielestä. Jätän huonekalut, auton ja ihan kaikki. Tosin en ole mikään rikas, mutta silti. Jään nollille ja vaimo saa perusturvansa. Eipähän tarvitse murehtia. En halua mitään muuta kuin elää elämäni ilman mitään dramatiikkaa.

En jaksa enää elää jatkuvan epäilyksen alaisena, enkä myöskään perhettäni uhkaavana tekijänä. Vaikka olenkin ailahtelevainen, olen silti välittänyt heistä omalla laillani. Joskus olen ajautunut lähes "hulluuden partaalle" kun tuntuu että en saa mitään muuta kuin epäluuloa. Olen vaan jotenkin niin "putkinäköinen" tai muuten vaan uppoudun asioihin. Olen vaimoni mielestä jotenkin vaarallinen? epäilyttävä tms. En tajua mikä on vialla? En ole pettänyt, en juo, enkä hypi juuri ikinä missään... Mutta jos joskus lähden, tai haluaisin lähteä johonkin, joudun välittömästi epäillyksi. Tuntuu että minulla ei saa olla kavereita, tai en saa kuulua mihinkään miesten juttuun. Olen välittömästi epäilyksen alainen.

No nyt alan olla jo henkisesti vapaa, päässäni naksahti jotenkin kaikki kohdilleen. Aion irtisanoutua työstä, jätän kaikki omaisuuden vaimolle. Aion elellä elämääni jotenkin omalla tyylilläni. Persaukisena on joteski helppoa, ehkä? Pulloja keräilevä huru-ukko, juoppolalli, pummi tms. En osaa vielä sanoa. Olen luonteeltani todellakin kulkuri, seikkailija, haaveilija... Haaveeni on ollut aina elää jossain lämpimässä maassa. En pidä lainkaan talvesta ja pakkasesta.

Aattelin alkuun ostaa vaikkapa vanhan pienen puvun kirpparilta ja helvetin isot nahkakengät. Aamuisin purskuttelen suuni kossulla ja lataan taskumattiin kossua päivän tarpeiksi. Ripsuttelen kossua päälleni kuin hajuvettä. Viinalle haiseva puliukko... Aidoksi juopoksi en voi kuitenkaan ryhtyä kun en voi sietää olla humalassa, tai krapulaa ylipäätään. Kun kevät ja lämmin koittaa, lähden kävelemään etelää kohti. Tai sitten ehkä käyn muutaman kuukauden vielä töissä, ostan menolipun etelän maille ja katoan sinne? En vielä oikein ole hahmottanut ideaani.

Olen todennäköisesti pahasti tunnevammainen kun voin niin tehdä. Mietin miten lapset suhtautuu ja pärjää ilman isää. Toisaalta olen ollut niin ailahtelevainen, että parempi on poistua näyttämöltä etten pilaa enempää perhettäni. Ollaan tapeltu vaimon kanssa niin helvetin paljon etten edes jaksa enempää. On lapset joutuneet jo näkemään sellaisen suomalaisen perhehelvetin, että ymmärtävät varmaan itsekkin joskus että oli parempi ratkaisu. Olen pähkäillyt mikä vika minussa on? Todennäköisesti bibolaarinen mielialahäiriö, narsismi, aspergerin oireyhtymä tai joku aivovaurio? Tiedostan varsin hyvin, että en ole normaali. Toisaalta taas olen niin valtavan herkkä, utelias ja empaattinen?

No olen kuitenkin nyt elämäni käännekohdassa. Näillä eväillä jatketaan. En ymmärrä elämästä enää yhtään mitään, ennen luulin olevani kovinkin fiksu:) Voi kun olisin joskus tajunnut mikä on homman nimi? Mutta ei, en ole tajunnut enkä tajua vieläkään. Toisaalta olen elänyt kuin pullossa. Nyt jotenkin näen kaiken eri tavoin. Tälläinen olen, minun on kelvattava itselleni ja muille ihmisille tällaisena kuin olen. En kiistä ettenkö ole umpihullu. Minut saa kuitenkin eliminoida täysin vapaasti elämästä, en laita hanttiin jos joku sellaiseen päätelmään tulee.

Elämä on väärinkäsityksien summa... En ymmärrä naisia enkä naisten logiikkaa. En osaa selittää ajatuksiani yhtään selvemmin, enkä siltikään tule ymmärretyksi? Uteliaana jään seuraamaan miten minulle käy. Kas, kun en todellakaan enää tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Isät pois paitsiosta projektin tarkoituksena on sosiaalialan henkilöstön saada ymmärtämään myös sen tosiasian, että isän merkitys lapsille on erittäin tärkeää.

    Tasa-arvoa vanhemmuuteen -isät pois paitsiosta projektista löytyy tietoa tässä.

    http://www.lamk.fi/sosiaalijaterveys/tutkimus/hankkeet/tero.html
    -----------

    Äänestä

  • Tiedoksi. kirjoitti:

    Isät pois paitsiosta projektin tarkoituksena on sosiaalialan henkilöstön saada ymmärtämään myös sen tosiasian, että isän merkitys lapsille on erittäin tärkeää.

    Tasa-arvoa vanhemmuuteen -isät pois paitsiosta projektista löytyy tietoa tässä.

    http://www.lamk.fi/sosiaalijaterveys/tutkimus/hankkeet/tero.html
    -----------

    Lasten oikeuksien tki ry järjestö on perustettu ajamaan lasten oikeuksia isään ja isän oikeuksia lapsiin.

    Tutustu järjestööön ja toimintaan.

    http://www.lotry.fi/
    ---------------

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakkasuomies kirjoitti:

Olen luuseri isä. En voi taata elämän perusturvaa vaimolleni. Olen liian ailahtelevainen ja epävakaa. Välillä teen töitä kuin hullu välillä olen ihan masentunut. Koen että vaimoni hallitsee elämääni liikaa. Olemme pyöritelleet avioeroa jo pitkään. Nyt alkaa tuntumaan, että kait se avioero on sitte ainoa vaihtoehto. Vaimolle yksinhuoltajuus ja talo, annan oman osuuteni vaimolle ennakkoon elatusmaksuista. Vaimolle jää pieni loppuvelka, pitäis pärjätä mun mielestä. Jätän huonekalut, auton ja ihan kaikki. Tosin en ole mikään rikas, mutta silti. Jään nollille ja vaimo saa perusturvansa. Eipähän tarvitse murehtia. En halua mitään muuta kuin elää elämäni ilman mitään dramatiikkaa.

En jaksa enää elää jatkuvan epäilyksen alaisena, enkä myöskään perhettäni uhkaavana tekijänä. Vaikka olenkin ailahtelevainen, olen silti välittänyt heistä omalla laillani. Joskus olen ajautunut lähes "hulluuden partaalle" kun tuntuu että en saa mitään muuta kuin epäluuloa. Olen vaan jotenkin niin "putkinäköinen" tai muuten vaan uppoudun asioihin. Olen vaimoni mielestä jotenkin vaarallinen? epäilyttävä tms. En tajua mikä on vialla? En ole pettänyt, en juo, enkä hypi juuri ikinä missään... Mutta jos joskus lähden, tai haluaisin lähteä johonkin, joudun välittömästi epäillyksi. Tuntuu että minulla ei saa olla kavereita, tai en saa kuulua mihinkään miesten juttuun. Olen välittömästi epäilyksen alainen.

No nyt alan olla jo henkisesti vapaa, päässäni naksahti jotenkin kaikki kohdilleen. Aion irtisanoutua työstä, jätän kaikki omaisuuden vaimolle. Aion elellä elämääni jotenkin omalla tyylilläni. Persaukisena on joteski helppoa, ehkä? Pulloja keräilevä huru-ukko, juoppolalli, pummi tms. En osaa vielä sanoa. Olen luonteeltani todellakin kulkuri, seikkailija, haaveilija... Haaveeni on ollut aina elää jossain lämpimässä maassa. En pidä lainkaan talvesta ja pakkasesta.

Aattelin alkuun ostaa vaikkapa vanhan pienen puvun kirpparilta ja helvetin isot nahkakengät. Aamuisin purskuttelen suuni kossulla ja lataan taskumattiin kossua päivän tarpeiksi. Ripsuttelen kossua päälleni kuin hajuvettä. Viinalle haiseva puliukko... Aidoksi juopoksi en voi kuitenkaan ryhtyä kun en voi sietää olla humalassa, tai krapulaa ylipäätään. Kun kevät ja lämmin koittaa, lähden kävelemään etelää kohti. Tai sitten ehkä käyn muutaman kuukauden vielä töissä, ostan menolipun etelän maille ja katoan sinne? En vielä oikein ole hahmottanut ideaani.

Olen todennäköisesti pahasti tunnevammainen kun voin niin tehdä. Mietin miten lapset suhtautuu ja pärjää ilman isää. Toisaalta olen ollut niin ailahtelevainen, että parempi on poistua näyttämöltä etten pilaa enempää perhettäni. Ollaan tapeltu vaimon kanssa niin helvetin paljon etten edes jaksa enempää. On lapset joutuneet jo näkemään sellaisen suomalaisen perhehelvetin, että ymmärtävät varmaan itsekkin joskus että oli parempi ratkaisu. Olen pähkäillyt mikä vika minussa on? Todennäköisesti bibolaarinen mielialahäiriö, narsismi, aspergerin oireyhtymä tai joku aivovaurio? Tiedostan varsin hyvin, että en ole normaali. Toisaalta taas olen niin valtavan herkkä, utelias ja empaattinen?

No olen kuitenkin nyt elämäni käännekohdassa. Näillä eväillä jatketaan. En ymmärrä elämästä enää yhtään mitään, ennen luulin olevani kovinkin fiksu:) Voi kun olisin joskus tajunnut mikä on homman nimi? Mutta ei, en ole tajunnut enkä tajua vieläkään. Toisaalta olen elänyt kuin pullossa. Nyt jotenkin näen kaiken eri tavoin. Tälläinen olen, minun on kelvattava itselleni ja muille ihmisille tällaisena kuin olen. En kiistä ettenkö ole umpihullu. Minut saa kuitenkin eliminoida täysin vapaasti elämästä, en laita hanttiin jos joku sellaiseen päätelmään tulee.

Elämä on väärinkäsityksien summa... En ymmärrä naisia enkä naisten logiikkaa. En osaa selittää ajatuksiani yhtään selvemmin, enkä siltikään tule ymmärretyksi? Uteliaana jään seuraamaan miten minulle käy. Kas, kun en todellakaan enää tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu