Olen viime päivinä ihmetellyt kun öisin tuntuu olo todella sekavalta. Onhan se toki normaalia että unet on sellaisia ja että kun herää niin on vähän pöhnässä, mutta mulla jotenkin on niin vaikea selittää sitä oloa että ei mitään rajaa..
nääkin alkoi nää tuntemukset viinasta, ennen sitä ei ollut. Tulee semmonen tila kesken unien päälle et välil siihen herää ja on ihan psykoosissa niinkun kuvittelee kaiken ja pitää asioita loogisena ja sitte aamulla ku heräät niin et muista yhtään mitään mutta jokin alitajunnassa tiedostaa että tommosia oli ollut yöllä.
monasti ollut esim.että nielussa on joku juttu esim pallo ja se on siellä normaalia ja se ei saa tippua, valua kurkkuun ettei tukehdu jne.
Olen varma että olen sekoillut unissani niin että olen herännyt ja puhunut ääneen ja kummastellut kaikenlaisia epäloogisia juttuja jotka sen aikana tuntuvat normaalilta..
viime aikoina heränneenä olen pohtinut olemassaoloa maailmassa ja maailman olemassaoloa, se on ahdistanut. Unet ovat samalla menneet tommosiksi aina välillä.
Sekavuus yöllä
2
356
Vastaukset
ala raittiksi ja tekemään kävelylenkkejä. alkoholi ei sovi jos tulee noita oireita. jos ei auta niin lääkäristä lääkkeet . itse hoito on jonkun kokeneen ja raitustuneen kaverin seurassa paras. jos et itse raitistu ei kukaan sitä puolestasi tee.tilaa uusi elämä . heitä hallusin naatiot roskiin . kaverillani oli samoja oireita ,mutta niistä parannuttin, no niin aika lähteä töihin.
- kovia kokenut
Oikeesti viina ei sovi sinulle, edellinen teksti on totta joka sana , samaa sanon minä sinulle.... join yli 30 vuotta elämästäni tosi paljon ja kovasti kaduttaa, mutta nyt saan olla raitis ja iloinen kaikesta huolimatta .
Kävin yli 15 vuotta Aa.ssa ja sitten omillaan tai tuettuna kuitenkin auttaa
puhu jollekkin, jos haluat eroon viinasta, jos et jatka juomista
et häviä mitään jos kokeilet esim. aa.ta tai terapeuttia mtt.ssä. Hae apua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192146Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi362033Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä171902Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma461347- 731287
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46863Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?53751Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8721Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32678- 49671