Päätyöksi Pyhäjärven kehitys

työt tuloksiksi

Nyt kun pakkaset teki tehtävänsä eli saatiin valtuuston puheenjohtaja vaihdetuksi ja vieläpä puh.joht itsensä aiheuttamien asioiden vuoksi .Työskentely varmasti helpottuu ja askeleet kevenee. Jokaisen on nyt huolehdittava omat alueensa ja työskenneltävä annettujen luottamustehtävien puitteissa mahdollisimman hyvin. Annettava tukea myös kaupunginjohtajalle toivokaamme että saamme pitää hänet täällä. Hänen tieto taidoillaan saamme parhaan mahdollisen palvelurakenne ratkaisun kaupunkilaistemme parhaaksi. Me kuntalaiset tuemme häntä ,olemme nähneet hänen työ taidot ja ihmisenä hän kaikista olleista kaupunginjohtajistamme ykkönen ja jo nyt saavutetut tulokset ovat erinomaiset . Yhteistyötaidot eri yhteistyökumppaneiden kanssa on nähtävissä.ei kun eteenpäin.

19

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nipunapu

      helppo olla samaa mieltä!

    • pimeääää

      Nytkö vasta kun valtuutetut kadottanu kolme etsikkovuotta vaeltamalla yössä

    • taitamattomuus.

      En nyt kehuis,kaikki alkaa olla rempallaan.

    • pieni vinkki.

      Naisväki on "hieman" sokaistunut kun näkevät Paljon rahaa yhdellä kertaa: Muistakaa Kaupungin rahat ei ole teidän rahoja.

    • juuri näin

      rahat eivät ole naisten, eikä miesten.

      Mutta

      Rahat eivät ole myöskään haapajärvisten

    • tsekkaamista riittä

      Nyt vaan töihin ja jatkamaan hyvin alkanutta pyhäjärvisten edun mukaista työtä.Ei elämä tähän valtuustokauteen lopu vaan jatkuu uuden valtuuston toimin .Teille nyky hallitus ja enemmistö valtuutetuille povaan kovaa kannatusta .Suosta ootte nostaneet tämän kaupungin rämpimästä ja kaupunkilaisten edun olette etusijalle nostaneet.saitte syrjään oman edun ajajan ja vuosikymmenten jyrän..Tsekatkaa edelleen. Vain rehellisyys ja oikeudenmukaisuus vie eteenpäin tätä yhteiskuntaa. Myös heikoimmassa osassa olevien ihmisten huomioiminen on hoidettava.

    • siemen

      Uusi kuntakartta näyttää Pyhäjärven osalta sopivalta. Selänne-tynkä ei olisi ollutkaan mikään uudistus. Kun alue on laajempi, on sillä kokonaisvaikutusta. Lähdetään nyt yksissätuumin rakentamaan kuntakartan suunnittelemaa kokonaisuutta. Harkitkaa hyvät valtuutetut asiaa vakavasti.Jos Nivalakin katsoo oikeaksi tulla tähän, niin aina parempi. Nyt uutta tuulta purjeisiin ja vanhat jää taakse.

      • hilkka

        Ihan jees.


    • Irti näpertelystä

      Jokaisen kunnan on nopeassa aikataulussa lausuttava mielipiteensä ja esitettävä oma ehdotuksensa. Nyt on aika paneutua kuntakarttaan ja alueen tulevaisuuteen, jos aikoo olla vaikuttamassa itseään koskevaan päätökseen. Päätökset jokatapauksessa tulevat kiivaassa tahdissa, pääministerin kertoman mukaan.

      • eioovaikee

        Aika helppo nakki nyky päättäjille, ilmoittavat vain, että me ollaan Pyhäjärvi me tullaan toimeen omillaan ei tarvita köyhän valtion avustuksia, eikä me neuvotella mistään meillä on omat lakikirjat joita noudatamme. Meidän suomi 24 on näin päättänyt. huraa


    • kykyjen etsintä

      Jos noin on, niin kyllä valtio tietää, mitä tekee. Ei kannata sitten sanoa, että tuli yllättäen ja pyytämättä. Jossain päätöksiä kyetään kaikesta huolimatta tekemään.

    • savolais juntit

      Oikein, jonkun kyläpahasen on turha kuvitell itsestään liikoja.

      • työmyyrät

        Hiekkalaatikkoleikit on tullu tiensä päähän. Aika ruveta tekemään aikuisten töitä.


    • missä minu veroeuro

      Ollaan kuntalaisina kateltu tätä menoa liian kiltisti! Meillekin nauretaan vaikka ollaan viattomia koko lystin maksajia!

      • Parempaa odotetaan

        Tavallisesti maksajalla on sananvalta. Nyt asiat ovat kääntyneet siinäkin suhteessa päälaelleen.


    • Ed. itsekehu

      Kolme vuotta olette tuhlanneet ja turmelleet Pyhäjärven maineen. Siinä teidän saavutukset.Eikä ole yksistään JT: syytä.Kaupunginjohtajaa en kyllä kehuisi,on pohjanoteeraus kaikista edellisistä jopa Vaalivaarasta.

    • jälkijärjestäjä

      Oikaisu;
      tuhlarit ja maineen turmelijat löytyvät päättäjistä aikaa ennen 2008 ..(tosin osa heistä on mukana 2009-2012 just ne kokeneet ).

      Nykymeno on syiden jälkijäristyksiä sieltä jostakin harmaalta ajalta---.

      Rauhaoittukaa, kun tämä epäselvyyksien riihenpuinti on tehty, pusissa on vihdoinkin enemmän kuin pettuleivän tarpeet.

      Ja silloin ns. tämän päivän maineen pilaajat muuttuvat nips naps sankareiksi.
      oikeesti.
      Voi kuin on i......ha.......naa!

    • tervemenoa

      Tämän johtajan aikana niitä epäselvyyksiä vasta on ollutkin. Voi hyvänen aika mikä laittomuuksien meno jatkuu ja jatkuu.
      otan osaa heinolalaiset.

      • öölölöpo

        Pyhäjärven kehityskö ? minä olen minä , PP valtuuston puh.joh. kaupunginhallitus, kehityksen hallitus, minä voin tehdä pisnestä kun olen minä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe