Toiveissa olisi monipuolista kokemuksien vaihtoa erilaisista harjoittelupaikoista. Yritän hahmoittaa itselleni tulevien vuosien harjoitteluiden "must" paikkoja, sillä haluaisin mahdollisimman monipuolisesti nähdä ja kokea mahdollisia tulevaisuuteni työpaikkoja.
Olisi mukava kuulla ihan käytännönläheisesti kokemuksistanne ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden tasolla roolistanne harjoittelijana (eli mitä oikeasti olette tehneet, onko se ollut hyödyllistä, mitä olisitte tehneet paremmin jos...).
Mikä on yllättänyt, ollut erittäin haasteellista ja minkä koette täkeimmäksi kokemukseksenne tulevana tai työssä olevana sosionomina.
terveisin ensimmäisen vuoden sosionomi (amk) opiskelija, joka pohtii tulevaa
Sosionomi (amk) harjoittelut
1
439
Vastaukset
- nnnimimerkki
Kannattaa kokeilla vähän kaikkea, jotta saat monipuolista näkemystä ja kokemusta. Harkitse myös sellaisia paikkoja, joista ajattelet ettet ikinä haluaisi työskennellä niissä. Itse olin yhdessä sellaisessa ja se harjoittelu oli yksi parhaista juuri siksi, että ala alkoikin kiinnostaa. Kannattaa etsiä paikkoja silmälläpitäen myös mahdollisia kesätyöpaikkoja, joista saat myöhemmin tarvitsemaasi työkokemusta. Itse suoritin harjoitteluni paikoissa, joihin ei ollut mitään mahdollisuutta työllistyä (esim. pikkuprojektit), ja se kyllä harmittaa näin jälkikäteen.
Valmistuin viime kesänä sosionomiksi, jonka jälkeen olen tehnyt yhden 2,5 kk:n sijaisuuden vuoden vaihteessa, mutta pääasiassa olen siis ollut työttömänä. Ahkeruudesta se ei johdu, sillä minulla on paljon aiempaa työkokemusta ja olin koko opiskeluidenkin ajan töissä. Alan työkokemusta minulla ei juuri ole, mikä tuntuukin olevan esteenä työllistymiselle, vaikka työpaikkoja kyllä olisi. Nyt sitten suoritan työelämävalmennusjaksoja ilmaisena työntekijänä, jotta saisin työkokemusta. Jee...
Omien kokemuksieni myötä suosittelen siis, että yrität päästä harjoitteluihin esim. laitoksiin tai isoille työnantajille, joista olisi mahdollista saada kesätyö- tai varsinainen työpaikka myöhemmin. Tärkeää on myös se, että olet oikeasti kiinnostunut siitä, mitä tulet harjoitteluissasi tekemään. Vaikka omista harjoittelupaikoistani ei ole ollut hyötyä työllistymisen kannalta, voin ainakin sanoa, että ne olivat todella hyviä ja että harjoitteluajat olivat todella antoisia!
Itselläni harjoitteluissa oli haasteellisinta - mutta toisaalta antoisinta - asiakkaiden kohtaaminen. Yritä päästä itse tekemään mahdollisimman paljon esim. asiakashaastatteluja ja olla itse kahdenkeskeisessä vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa, sillä sitä ei koulussa opi ja sillä mitataan ammattitaito työelämässä.
Kyllä sitä myöhemmin töissä oppii kaikenmaailman raportointiohjelmia ym. mutta esim. rohkeus lähestyä asiakasta ja ottaa puheeksi vaikeitakin asioita, on sellainen taito jota harjoitteluissa on helppo ja tarkoituskin opetella. Vakuutan, että siten on helpompi jatkaa työelämään. Sosionomina teet työtä persoonallasi, joten opiskeluaikana olisi tärkeää oppia tuntemaan itsensä ja tapansa kohdata ihmisiä mahdollisimman hyvin.
Toivotan onnea opiskeluun ja harjoitteluihin! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532335Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271374Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut871106Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt551082Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me1761035- 98963
Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.13950- 68903
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22853Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10843