Lahdessa myös kortinlukijarikoksia

Tarkkana siellä automaatilla ettei mene tili tyhjäksi ja huomaa myöhemmin että luottokorttia on käytetty tappiinsa. Vaikea noita on huomata mutta on nopeasti irroitettavia eli luulisi kun vähän ronskimmin kokeilee ensin kortinlukijan luukkua niin ei pitäisi normaalin jäädä käteen.

Keskusrikospoliisi kertoi torstaina rikossarjasta, jossa kolme bulgarialaismiestä oli kopioinut tuhansien suomalaisten pankkikorttitietoja Vaasan ja Rovaniemen välillä. Rikosylikomisario Martti Hirvonen Päijät-Hämeen poliisista kertoo Radio Voiman haastattelussa, että myös Lahdessa on tutkittu viime vuoden puolella ja tämän vuoden alussa skimmaus- eli kopiointitapauksia.
Hirvosen mukaan skimmauslaitteita on ollut asennettuna pankkiautomaatteihin. Eniten rikollisia ovat kiinnostaneet kaupungin keskustan automaatit, mutta ajoittain kopiointilaitteita on ollut eri puolilla Päijät-Hämettä, muun muassa huoltoaseman automaateilla.
Rikoksen uhreiksi on joutunut useita päijäthämäläisiä, koska vain yhden yön pankkiautomaatissa pidetty skimmauslaite ehtii kopioida jopa satojen ihmisten pankkikortit ja tiedot.
Jos kopiointilaite paljastuu, viranomaiset ottavat sen talteen. Yleensä rikolliset kuitenkin asentavat laitteen automaattiin vain hetkeksi ja siirtävät sen pian seuraavaan automaattiin ja seuraavalle paikkakunnalle.
Skimmauslaitteen huomaaminen on erittäin vaikeaa, koska rikolliset ovat rakentaneet paneelit aivan samanlaisiksi kuin automaattien oikeat etupaneelit ovat.
Rikolliset asentavat automaatin luo myös kameran, joka ottaa kuvia tunnusluvun näppäilystä. Rikosylikomisario Martti Hirvosen mukaan pankkiautomaatilla käyvä asiakas voi oikeastaan vain peittää huolellisesti näppäimistön kädellään, kun hän naputtelee korttinsa tunnusluvun. Tällöin tunnusluku ei näy kameran kuvassa.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bulgarian romanit kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu