Öljylämmittäjät Ohoi !!! Huomio muutenkin !!

Huomasitteko Iltalehden jossa kerrottiin että Katainen & Co ovat vlamistautuneet siirtämään syksyn kunnallisvaaleja jopa vuoteen 2014 maailmanlaajuisen epävakauden vuoksi. Eli suomeksi: maailmansodan/kapinan/energian epävakauden.

Nyt on sitten viimeiset hetket ottaa tankit täyteen lämmitysöljyä ja kesällä, juhannusviikolla kun se on halvinta, ladata ne piripintaan.

On todennäköistä että maaliskuussa kun Israelissa alkaa kevät, USA ja Israelin Siionistit hyökkäävät Iraniin. Ja mahdollista on sekin, että sitä ennen Iran lopettaa öljytoimitukset eurooppaan. On siis odotettavissa sekä öljytoimitusten katkeilu että hinnan nousu. Joku jo julkisuudessa povasi nelinkertaista hintaa.

Muidenkin energiamuotojen kohdalle sattuu sama ongelma. Kun öljy loppuu, lämmitetään sähköllä. Ja siitä aiheutuu ylikuormitusta. Se taas tarkoittaa että sähköä säännöstellään. Ja se tapahtuu on-off tavalla, sekä hinnan noustessa öljyä vastaavalle tasolle.

On siis aika kerätä kaikki palava muovista lähtien nurkkiin. Painekyllästetyjen keräyslavat sekä maitopurkit ovat parhaita. Pahvikin palaa ja luo lämpöä.

Ei Suomesta ruoka lopu, energia täältä loppuu. Joten, vanhat öljytynnyrit siis hyötykäyttöön ja polttoaineita täyteen. Siitä se lähtee...
2208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällä tavalla millä nyt maailmassa elellään ja toimitaan, ahneus, bisnes ja muu kvartaalitaloustoiminta, on sillä vain yksi lopputulema. Kapina/sota, nälänhätä, energiakriisi. Näinhän se on historiassakin aina mennyt. Kun nälkä alkaa kolkutella ovella niin silloin rupee tapahtumaan.
Kaupungeissa tulee olemaan pahin hätä, maaseudulla pärjätään kun on puulämpöä ja perunamaata, näin oli pahimpina pula-aikoinakin.
Mitä valtio tekee sitten kun riittävästi ihmisiä irtisanotaan ja loppuu veronmaksajat?
Jos aina työtätekevien verotusta kiristetään niin jossain vaiheessa tullaan siihen ettei töissä kannata käydä, jäädään kunnan elätiksi, mitäs se sitten maksaa ja mistä siihen rahat? Kyllä Suomen päättäjien pitäisi jo herätä pikkuhiljaa ja katsoa mitä on historiassakin joskus tapahtunut. Lypsävää lehmää tapetaan.

Äänestä

Tätähän se on. Ihminen on niin omahyväinen ja lyhytnäköinen että ei osaa varastoida tulevaa varten kuten eläimet tekevät. Eikä kukaan halua luopua toisesta tai kolmannesta autostaan.

No, jahka Kyllönen pudottaa kilometrikorvauksen verottajan työmatkavähennyksen tasolle, niin silloin loppuu turha huruttelu. Ja polttoainetta jää hieman enemmän lämmityksen. Mutta se ei yksin pelasta.

On hauska nähdä kuinka kehä-III:n sisäpuolella roskikset tyhjentyvät palavasta materiaalista ja ihmiset jonottavat ruokaa. Maaseudulla ei arki juuri normaalista muutu: aamulla lämmitetään muurit, mennään päiväksi töihin ja illalla saunotaan. Ruokaa saa aina kun jaksaa kävellä maakellariin tai pakastimen luokse.

Saas nähdä, oppivatko ihmiset yhtään. Laittaako kukaan ryytimaata ensi kesänä. Jos jokainen mökkiläinen laittaisi vaikka perunaa ja keräisi omenat sekä marjatja sienet, olisi Suomella neljäksi kuukaudeksi vuodesta enemmän ruokaa. Tällöin ulkomaankauppa tyrehtyisi ja rahan ulosvirtaus lakkaisi.

No, itsellä on viljelmät tehty kuten aikaisempinakin vuosina. Uusia omenapuitakin on istutettu viisi kappaletta lisää joten jossain vaiheessa voi odottaa kunnon satoa. Jos ei muuta nuun järsitään sitten omenoita.Hampaat pysyy niilläkin suussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varustaudu nyt!! kirjoitti:

Huomasitteko Iltalehden jossa kerrottiin että Katainen & Co ovat vlamistautuneet siirtämään syksyn kunnallisvaaleja jopa vuoteen 2014 maailmanlaajuisen epävakauden vuoksi. Eli suomeksi: maailmansodan/kapinan/energian epävakauden.

Nyt on sitten viimeiset hetket ottaa tankit täyteen lämmitysöljyä ja kesällä, juhannusviikolla kun se on halvinta, ladata ne piripintaan.

On todennäköistä että maaliskuussa kun Israelissa alkaa kevät, USA ja Israelin Siionistit hyökkäävät Iraniin. Ja mahdollista on sekin, että sitä ennen Iran lopettaa öljytoimitukset eurooppaan. On siis odotettavissa sekä öljytoimitusten katkeilu että hinnan nousu. Joku jo julkisuudessa povasi nelinkertaista hintaa.

Muidenkin energiamuotojen kohdalle sattuu sama ongelma. Kun öljy loppuu, lämmitetään sähköllä. Ja siitä aiheutuu ylikuormitusta. Se taas tarkoittaa että sähköä säännöstellään. Ja se tapahtuu on-off tavalla, sekä hinnan noustessa öljyä vastaavalle tasolle.

On siis aika kerätä kaikki palava muovista lähtien nurkkiin. Painekyllästetyjen keräyslavat sekä maitopurkit ovat parhaita. Pahvikin palaa ja luo lämpöä.

Ei Suomesta ruoka lopu, energia täältä loppuu. Joten, vanhat öljytynnyrit siis hyötykäyttöön ja polttoaineita täyteen. Siitä se lähtee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu