Onko niin, että ns "ufotutkija" Boprg luulee olevansa maailmannapa ja on täten kateellinen niille, jotka ovat jotain outoa taivaalla nähneet.
Esimerkiksi Lappeenrannan viimeaikaiset valoilmiöt hän leimaa surutta ns lentäviksi lyhdyiksi, jotka lentävät tuulen suuntaan ja tuulen mukanakynttiläliekin voimalla, kuten pienoiskuumailmapallot.
Lisäksi hän mainitsee että tuuli voi eri korkeuksissa vaihtaa suuntaa.
MIKSI BORG SITTEN ITSE MAAILMANNAVAN TAVOIN IHMETTELEE ITSE NÄKEMÄÄNSÄ JUTTUA SEURAAVASTI (pohjoiskarjalalehti):
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ufotutkijallakin on omia kokemuksia
Suomen Ufotukijoiden tutkimuspäällikkö Björn Borg kertoo itse nähneensä ainakin yhden ilmiön, jolle ei ole löytynyt selitystä.
- Pari vuotta sitten istuin Helsingin Hakaniemessä odottamassa vesibussia. Silloin kovassa pohjoistuulessa sivutuuleen tuli musta pallo, joka kovasta tuulesta huolimatta eteni tasaista vauhtia.
- Kohdallani pallo kääntyi 90 astetta ja lensi suoraan vastatuuleen ylitseni. Siinä ei ollut siipiä tai roottoreita.
- En tiedä, mikä se oli, muistelee Borg.
Mahdollisia ufohavaintoja voi ilmoittaa Suomen Ufotutkijoiden nettisivuilla. Havaintoja kerrotaan myös eri viranomaisille ja lentoliikenteestä vastaaville. Myös tiedotusvälineet on yksi keino välittää havaintojaan.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kyllä sitä B.Borg nyt on niin sitä mieltä että PALLO lensi jopa VASTATUULEEN!!!
Kas kun ei mieleesi tullut se, että tuuli liikkuu eri mkorkeuksilla eri suuntiin ja eri nopeudella.
Jos joku muu olisi nähnyt kuvatun ilmiön, olisi BORG väittänyt sitä MUSTAKSI JÄTESÄKIKSI JONKA ALLA ON LIEKKI tai lentäväksi lyhdyksi.
Kyllä Borg vielä jauhot suuhunsa saa.
B.Borg ei tiedä tuulen käyttäytymisestä
5
78
Vastaukset 5
- Tein huomion.
Jotenkin tuli tuota lukiessani mieleen eräs Kukkonen Nokialta. :D
Ei sillä etteikö tuossa asiaakin olisi ollut. - Beat it!
Mikä, mikä teilausmeininki täällä taas on meneillään? Asialla lienee sama, joka näitä juttuja on aikaisemminkin tänne huudellut. Ihminen on erehtyväinen. Joten annetaan erehdyksen mahdollisuus myös Borgille. Vai, kuulutko luonnostasi näihin kiusaajiin ja toisten teilaajiin?
- 5+20
Aloittajan viesti pitäisi ylläpidon poistaa koska sen sisältö täyttää herjauksen (joka on rikos) tuntomerkit. Henkilökohtaiselle edellä mainitulle tasolle menevät kirjoittelut ovat kiellettyjä S24:n säännöissä.
Ylläpito herätys! - Kikkiläinen VTF
juu, vähän niin kuin näin
vapaa suomennos nimimerkistä Mikkolainen EVP-MJ
Mikkolainen Ei Voi Parantua -Mielisairaudestaan Jurrissakaan - uytuyt65y64654654656
http://www.youtube.com/watch?v=nH3gheBxkEE
B. Borg on Katri-Helenan linjoilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100832
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361810- 76630
- 50615
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65595
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25540Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48537Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27532