nauraminen, puhuminen, syöminen, liikunta, hel******! tai nukkuminen taitaa olla ainut asia joka ei ahdista mutta siitä herääminen!
miksi kaikki asiat ahdistaa
yksineläjäävä
8330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tervetuloa meikäläisiin, et ole ainoa joka noin tuntee. Oli pitkään nukkuminen ainoa asia mistä nautti, myöhemmin sekin meni sitä vain odottaa et milloin tämä loppuu..
Jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa ajatuksiaan, niin tokihan se lisää omaa ahdistustakin?
Vaikka joitain puhekavereitakin onkin, niin omista olotiloista/tuntemuksista on vaikea keskustella.
On toki kelle jaksaa tuntemuksiaan, fiiliksiä.. Kyse on enemmänkin elämäntilanteen aiheuttamasta ahdistuksesta, johon periaatteessa ei mitään keinoa/parannusta muu kuin vain odottaa. Onhan tätä 6kk jatkunut onkohan edessä seuraavat sama vai kuusi vuotta, sitä ei kukaan tiedä..
turun rtyövimatoimistossa huoria ja nene aoainostaa minua pianostaa
Muakin ahdistaa kaikki asiat paitsi nukkuminen. Onko mun elämässä tosiaankaan mitään järkeä kun ei ole koskaan ollut tyttöystävää, en pysty käymään töissä enkä opiskelemaan. Kaikki on vaan yhtä helvetillistä ahdistusta ja samaa tylsää paskaa päivästä toiseen. Tuntuu että alkaa huimaamaan enkä saa henkeä ja kaikki asiat pelottaa. Toivoisin että tämä olis vaan painajaisunta josta heräisin ja kaikki olis hyvin. Ikävä kyllä tää on täyttä totta ja näin on jatkunut jo monta vuotta. Syystäkin ajattelen että pitäiskö lopettaa tällanen elämä ja tehdä itsari. En vaan pysty siihenkään.
Sama ongelma tosin minua se nukkuminenkin ahdistaa tai ehkä enemmänkin herääminen. Joudun joka ilta miettimään ja stressaamaan: 'Kuinka väsynyt olen, voinko mennä nukkumaan, nimittäin jos menen nyt nukkumaan olenko liian väsynyt enkä sitten jaksa herätä aamulla kouluun.' En nimittäin joskus ihan oikeasti herää, väsymys on niin kamala. Saatan avata silmät ja ne painuvat sitten väkisin kiinni.
En pysty siis enään nukkumaan edes. Tähän taas se yleinen kysymys - voiko tätä kutsua edes elämäksi?
Jos alakuloisuus on jatkunut jo kuukausia, voi sitä kutsua masennukseksi ja masennus on sairaus, siinä missä vaikkapa reuma tai syöpäkin, ja silloin tulee hakeutua hoitoon. Itse en sanoisi olevani masentuvaa tyyppiä noin muutoin, mutta yhtäkkiä kaikki vaan alkoi mennä elämässäni niin päin helvettiä, etten enää yksin jaksanut kantaa sitä taakkaa. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen, vahva ja toiset huomioon ottava, kuulemma nättikin vielä.. mutta yhtäkkiä tajusin, ettei kukaan, ei kukaan enää ymmärtänyt miten ahdistavia asioita olin kokenut, en oikeastaan minä itsekkään. Lopulta aloin sairastella fyysistesti niin kovasti, ettei minkäänlainen oma tsemppaaminenkaan auttanut ja menin lähes joka päivä valittamaan oireitani koulumme terveydenhoitajalle, joka laittoi minulle lähetteen terapeutille. Vaikkakaan fyysiset oireiluni eivät ole lakanneet kokonaan (sillä ehdin runnella itseäni aikalailla masennuskauteni aikana..) olen oppinut rauhoittelemaan itseäni sen verta etten ainakaan aiheuta itselleni enempää vauriota. Minusta on helpottavaa puhua ammattihenkilölle, koska tiedän, että se on heidän työtään. Vaikka tuntuu ettei jaksa mitään, ei usko että kukaan pystyy enää mitenkään auttamaan, kannattaa kokeilla terapiaa, sillä yrittänyttä ei laiteta! Suosittelen kaikille.. :)
Millasia fyysisiä oireita sulla oli. Mulla kun tuntuu että ois vaikka mitä kipuja ja sydänoireita, heikkoa olotilaa. Joten koko ajan ajattelen että onkohan mulla reuma, maksatulehdus, syöpä, sepelvaltimotauti.