Yhden arvauksen mukaan varmaankin siellä naapurissa, mutta jos jätetään se maaninen ovikellon soittelu toiseen kertaan... ja, tämä ei ole deitti-ilmoitus vaan tilannekartoitus.
Etsin siis ihan tavallista n. 23-28 vuotiasta naista, jolla olisi elämänhallinta tallella, arvomaailma kunnossa ja tavoitteita tulevaisuuden varalle. Ulkonäöltään hillittyä charmia edustava, naisellinen ja sporttinen (ei siis mitään ylipainoista tatskattua ja lävistettyä tms). Arvostaisi perhearvoja ja olisi valmis sitoutumaan parisuhteeseen. Ei tarvitse olla koulutukseltaan akateeminen, mutta olisi mukavaa jos osaisi keskustella edes tavallisimmista aiheista (tämäkin on toki tulkinnanvaraista mikä kellekin on arkinen aihe). Kohtuullinen alkoholinkäyttö on ihan ok, mutta jokaviikonloppuinen baareissa juokseminen ei (eikä tietenkään muitakaan päihde- tai mielenterveysongelmia).
Onko tällaisia naisia vielä jäljellä? Ja jos on niin millaisia ominaisuuksia (niin ulkoisia kuin sisäisiäkin) toivotte kumppanilta?
Etsin siis ihan tavallista n. 23-28 vuotiasta naista, jolla olisi elämänhallinta tallella, arvomaailma kunnossa ja tavoitteita tulevaisuuden varalle. Ulkonäöltään hillittyä charmia edustava, naisellinen ja sporttinen (ei siis mitään ylipainoista tatskattua ja lävistettyä tms). Arvostaisi perhearvoja ja olisi valmis sitoutumaan parisuhteeseen. Ei tarvitse olla koulutukseltaan akateeminen, mutta olisi mukavaa jos osaisi keskustella edes tavallisimmista aiheista (tämäkin on toki tulkinnanvaraista mikä kellekin on arkinen aihe). Kohtuullinen alkoholinkäyttö on ihan ok, mutta jokaviikonloppuinen baareissa juokseminen ei (eikä tietenkään muitakaan päihde- tai mielenterveysongelmia).
Onko tällaisia naisia vielä jäljellä? Ja jos on niin millaisia ominaisuuksia (niin ulkoisia kuin sisäisiäkin) toivotte kumppanilta?
Vastaukset 34
Vanhimmat
-elämänhallinta tallella
-arvomaailma kunnossa
-tavoitteita tulevaisuuden varalle
Noihin kolmeen kompastuu varmaan helposti. :D
Tai no. Kaikki noista on vähän suhteellisia asioita, mutta tollain ilmoitettuna kuulostaa että rima olisi aika korkealla.
Tottakai rima on korkealla! ;)
Minusta elämänhallinta tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen on joko opiskelemassa tai jo valmistunut omalle alalleen, kykenee hoitamaan omat asiat ja käytännön kotityöt, välit vanhempiin ja kavereihin kunnossa. Toisin sanottuna huolehtii itsestään kokonaisvaltaisesti. Monesti tulevaisuuden tavoitteet seuraavat siitä, että ihminen haluaa kehittyä hyvästä nykytilanteesta vielä paremmaksi.
Arvomaailma onkin sitten toinen juttu. Tämä on paljon vaikeampi kysymys kuin poliittinen suuntautuminen (eikä sillä ole oikeastaan niin väliäkään). Itse arvostan hyvää terveyttä (siksi noudatan terveellisiä elämäntapoja), ystävyyttä (muutamia läheisiä kavereita), positiivista elämänasennetta (kieltäydyn valittamasta turhasta).
Olen käsittänyt, että suurin osa ihmisistä haluaa elää ihan "perustavallista tylsää arkea" mutta liian usein naisista pitävien naisten kanssa törmää näihin jatkuviin mielenterveys- ja päihdesekoiluihin, mitä en kyllä sinänsä ihmettele kun suurin osa nostaa yhteisestä kassasta rahat, ja yöt valvotaan baarissa tuopin äärellä... Käyttäydytään ihmeellisesti sen perusteella, että on sattunut homoseksuaalisiksi syntymään, vaikkei se nykykäsityksen mukaan ole sen paremmin synti, sairaus kuin vammakaan.
Mielenterveys ongelmista kärsivät eivät aina ole mitenkään massasta erottuvia. On sellaisiakin jotka ongelmistaan huolimatta kykenevät elämään aikalailla ns normaalia elämää. On suorastaan törkeää arvostella kaikkia siitä kärsiviä jotenkin sellaisiksi jotka eivät pystyisi mitenkään huolehtimaan itsestään ja toimimaan yhteiskunnassa. Voi hyvinkin olla etteivät he jaksa työelämän vaatimuksia mutta on paljon erillaisia tapoja kuinka voi silti hallita elämäänsä. Eikä kaikilla mielenterveyden sairauksista kärsivillä ole alkoholiongelmaa. Mielenterveyden sairauksista kärsivät ovat myös ihmisiä siinä misssä muutkin ja sairaudesta huolimattakin heillä joillain voi mennä ihan hyvinkin. Toki on sellaisiakin jotka eivät ole vielä hoidon piirissä ja joiden tilanne on vielä huono. Tai jotka syystä tai toisesta eivät hakeudu hoitoon tai eivät noudata sitä. Koskaan ei tiedä kuka saattaa seuraavaksi sairastua.
En minä väitä, että kaikilla, joilla on mielenterveysongelmia on myös alkoholiongelma tai päinvastoin. Monet läträävät viinan kanssa koko ikänsä sen kummemmin sairastumatta mihinkään. Toiset voivat kärsiä vakavistakin mielenterveydenhäiriöistä sortumatta päihteisiin.
Pointtini ei ole nyt kategorisoida elämän ongelmia, mutta kai jokaisella saa olla kriteereitä kumppanin valitsemiseksi? Väitän kuitenkin, että suurimmalla osasta suomalaisia ei ole sen paremmin todellisia mielenterveysongelmia (sen sijaan tilapäisistä, lievistä häiriöistä taitavat kärsiä ajoittain kaikki) tai päihdeongelmaa (edes satunnaisten kännien vetäminen, jos sen itselleen välttämättömäksi kokee ei tee alkkista).
Olen kanssasi samaa mieltä, että todellisiin mielenterveys- ja päihdeongelmiin tulee puuttua ajoissa, jotta tilanne ei pääse karkaamaan täysin käsistä. Kun välittäisimme enemmän toisistamme, auttaisimme naapureitamme pienimmissäkin haasteissa ja kysyisimme työkaverilta kuulumisia niin eiköhän Suomi muuttuisi taas vähän paremmaksi paikaksi elää.
Täällä on yksi naapurintytöksi itsensä tunnistava. Tai naiseksi pikemminkin kun ikää pian 25. Olen valmistumassa akt.tutkintoon ja löytänyt oman alan töitä. Jossain vaiheessa vielä jatkan opintoja jos niin käy ja haluan jonkin verran edetä "urallani". Olen hyvässä kunnossa, neutraalin näköinen ja naisellinen.
Kumppania ei myöskään ei ole vielä löytynyt. Toivon hänen olevan kiltti ja tavallinen, iloinen ihana oma itsensä, jolla arvot ja elämäntavat kohdallaan. Tietysti tärkeintä että mukava ja hyvä olla yhdessä. Semmosen kun vielä löytäisin niin :)
Dodiih. Ikää 30, mieleltään terve. Tai no, tänäänkin töissä kysyttiin, mitä nappeja olen vedellet. Paperitkin on taskussa, mutta tässä saadaankin sitten uusi keskustelunaihe. En ole tehnyt päivääkään alan töitä, ja ei minua välttämättä kiinnostaisikaan. Vierestä huomaan, kun minun pomojen (jotka tekevät niitä hommia, mihin minut on koulutettu) päät sauhuaa, ja siinähän vasta mielenterveys onkin koetuksella. Minulla riittää mukavat työkaverit, joiden ansiosta työvuorot kuluu kuin siivillä, ja kun 8 tuntia on plakkarissa, bye bye, ja ”toinen” elämä odottaa. Koulutus, yliarvostettua? (mutta ei keskustella nyt siitä). Uralla eteneminen vaan ei ole minun juttu. Perhesuhteita pidän tärkeänä, ja myös sitä, että olisi muutama todella hyvä ystävä, kuten minulla. Kumppanin huumorintaju merkitsee minulle todella paljon. Ei tarvitse olla mikään hölösuu ja sosiaalinen tyyppi, mutta että tajuaa ironiaa ja varsinkin minun. Sellainen pieni hymynkare huulissa, pidän siitä :). Eihän elämä koskaan ole ruusuilla tanssimista, ja kaikkea ei voi lakaista maton alle. Osaan myös keskustella asioista ”järkevästi” ja ottaa asioita tosissaan. Tosin minulle sanottiin, että olen tyhmempi kuin siskoni, mutta sehän ei kertonut teille vielä mitään. Minulla on viisas sisko :). Varokaa, odottelen sitä hymynkaretta tai oikeastaan hymyilkää.
Olen huomannu, että monessa ketjussa on tartuttu mielenterveysongelma asiaan ja suhtautuminen monella, ei kaikilla, on jotenkin epäinhimilistä.
Olen työssäni ratkonut ihmisten mielenterveydenongelmia ja mielestäni näiden ihmisten tulisi saada olla keskellä elämäämme. On paljon mielenterveysongelmaisia, joilla hoito toimii ja siten myös elämänhallinta toimii. Suurempi mielenterveysongelma ovat ns. "terveet" ihmiset, jotka lokeroivat mielenterveysongelmaiset ei-toivotuiksi.
Heiltä haluasin kysyä; Miten itse tahtoisit tulla kohdelluksi, jos sinulla on tai olisi mielenterveysongelmia? Entä jos itse sairastuisit tai läheisesti sairastuu?
Täällä olisi yksi naapurintyttö, joka olisi vailla toista samanlaista. Kaikki aloittajan kriteerit kuuluvat myös minun kriteereihin...
Itseäni ketuttaa suuresti, että lähestulkoon kaikista tuntemistani lepakoista löytyy seuraavia vikoja:
-Tatuointeja, lävistyksiä tai jollain kirkkaalla värillä, kuten pinkillä värjättyjä hiuksia (YÖK!) Miksi ei voi vain olla luonnollisen näköinen? Miksi pitää provosoida ympäristöä ulkonäöllä, vaikka sattuisikin tykkäämään omasta sukupuolesta.
-Masennus. Itse en halua enää koskaan suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on masennus. Heidän kanssaan ei vain voi elää, sitä paitsi masentuneet ihmiset tahtovat olla usein hyvin itsekeskeisiä ja laiskoja, koska he keskittyvät vähän liikaakin tuijottamaan vain omaa napaansa ongelmineen...
-Lihavuus. Miksi suurin osa lepakoista on niin läskejä, vai johtuuko se kenties juuri masennuslääkkeistä. Ei joku 10 kg ylipainoa vielä haittaa, mutta kaikki siitä eteenpäin on kuvottavaa.. Missä on itsekuri ja kuntoilu?
-Saamattomuus. Suurin osa lepakoista tuntuu olevan laiskaa sakkia, jotka tyytyvät johonkin paskaduuniin vailla minkäänlaista kunnianahimoa. Itse haluan että tulevalla kumppanilla olisi edes ylioppilastodistus, koska vain luuserit menevät suoraan yläasteelta amikseen.
-Kukasta kukkaan lentely. Uskollisia ja sitoutuvia lepakoita, onko heitä?
Toisinaan melkein toivon, että olisin hetero, ettei tämä parinvalinta olisi näin vaikeaa >:/
mäkin toivoisin ett oisit hetero. Sä olet typerä lapsellinen itsekeskeinen aivoton kasa lihaa ja luuta, sun älykkyys keskittyy siihen ett muistat hengittää. Sun arviot lesboista on yhtä perseestä kuin sun älyllinen tuote minkä samaisesta aukosta osaat tuottaa. Sun elämä ja rakkauselämä tulee olemaan täynnä pettymyksiä ja mä olen sitä mieltä ett sitä saa mitä tilaa. Sä olet tilauksesi sisään nyt laittanut, mä uskon ett karma palauttaa sullekkin ton vitun hienon ajatelman niin monessa muodossa ettet osaa ees laskea. Hyvää päivää.
Mistä hitosta sä niitä naisia bongailet? Mun tuntemista lesboista suurin osa on urheilijoita, okei niissäkin on kukasta kukkaan lentelijöitä, mutta nuo muut kohdat ovat harvinaisia.
Siitä masennuksesta, mäkin joskus sairastuin burn outiin ja vakavaan masennukseen liiallisen työnteon ja muun kiireen seurauksena. Vuosi - kaksi meni siinä itteensä "palautellessa", nykyään töitä tehdään jo ihan normaalissa määrin ja hyvin pyyhkii.
Mutta sitten tiedän kyllä ihmisiä joille masennus on tullut elämäntavaksi, masennuksesta toipuessa on tietyssä vaiheessa tärkeää löytää sitä mielekästä tekemistä ja näin päästä hiljalleen normaalielämään takaisin. Joillekin jää päälle se "olen masentunut ja siksi en ala harrastaa tai tehdä töitä, vaan menen baariin" -asenne. Ne tarvisi jonkinlaista ravistelua irti siitä asenteesta, ja ymmärrän hyvin että sellaisen ihmisen kanssa voi olla raskasta elää.
Masentuneitakin on erilaisia, toiset hakee (tai ylipäätään huolii) apua ja parantuu, toiset taas ei edes suostu mihinkään mikä voisi muuttaa tilannetta paremmaksi. Älä tuomitse kaikkia masentuneita yhden kokemuksen perusteella, sitäpaitsi mistä sä tiedät ettei sulle käy joskus samoin? En mäkään sitä itestäni olisi uskonut.
Tämä on melko surullinen malliesimerkki siitä, ettei seksuaalivähemmistöön kuuluminen automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen olisi empaattinen tai suvaitsevainen. Toivottavasti kuitenkin löydät jonkun kaltaisesi, niin me "kakkosluokan" kansalaiset säästymme turhilta sydänsuruilta.
Nimim. Loppuunpalamisenkin kokenut isoperseinen perusduunari, jonka äo on kaikesta huolimatta keskivertoa korkeampi
Olen kanssasi lähes samaa mieltä. Ainoastaan tuossa hiustenvärjäys/lävärijutussa voi olla ihan kyse kokeiluista, huomionhausta tai sitten ihan vaan siitä, että tykkää ja on sellainen vaihe päällä, että halutaan pinkit hiukset tai irokeesi sivusiilillä. Ei kuitenkaan aina välttämättä ol ekyse provosoinnista, jos vain kokee itsensä juuri sellaiseksi, että pitää olla pinkit hiukset ?Totta kuitenkin on, että moneen työhön ei voi pinkit irokeesit päällä mennä...
- Masennus. Se voi olla siitä systä niin yleistä, että on vaikeampi löytää kunnon naista vierelleen ja on muutenkin ehkä keskivertoa enemmän sydänsuruja plus se, että naiset ovat muutenkin luonteeltaan vaikeita.
- Lihavuus. Ei välttämättä johdu masennuslääkkeistä, mutta masennuksesta ehkä ja saamattomuudesta. Myös se, että ympäristö on sellainen, mikä ei kannusta reippauteen vaan laiskuudella pääsee monesti rimaa hipoen asioista läpi. Jos ei ole myöskään kunnon tavoitetta eikä kunnon motivoivaa asiaa, minkä takia pitäisi kropastaan huolta, niin sitä on niin helppo olla vaan laiskimus. Köyhemmällä on ehkä isompi hinku ostaa ruokaa, mikä ei ole terveellistä ja jos ei kovin fiksuissa piireissä pyöri, niin terveystietokin jää aika vajavaiseksi. On helppo myös syödä suruun, kun niitä sydänsuruja on ja jos ei ole naista niin voi syödä siihenkin suruun. Voi lähteä muutenkin sinne gaypubiin kittaa sitä kaljaa, jos sieltä vaikka löytyis joku.
- Saamattomuus. Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
- Kukasta kukkaan lentely. Suurin osa tuntemistani lepakoista ja bisseistä on ollut näitä playereitä, jotka eivät kunnioita omaa eikä toisten parisuhdetta, monta naista pyöritellään samaan aikaan ja valehdellaan päin naamaa mitä sylki suuhun tuo.
Masennus ja burn out, kaksi aivan eri asiaa.
eikös ne tuossa ollut erikseen lueteltukin?
15 7 kirjoitti että sairastui burn outiin ja vakavaan masennukseen, eli ei ainakaan kirjoituksessaan väittänyt, että kyse olisi samasta asiasta.
Burn outin saaminen voi johtaa masennukseen. Näitä kahta tulisi hoitaa kahden erillisen diagnoosin pohjalta vaikka usein kaveruksina valtaavatkin ihmisen koko henkisen ja fyysisen olemuksen.
Bingo!
Täälläkin yksi naapurintyttö. On maisterin paperit, nätti naama ja urheilullinen vartalo, hyvä terveys, harrastuksia sekä ihania ystäviä ja ikää 25. Oon yleensä elämässäni kunnianhimoinen ja teen yleensä kaikkeni saavuttaakseni tavoitteeni. Kuitenkin parisuhde on ollut haaveissa jo pitkään, ja se on varmaan ainoa asia, jota en ole uskaltanut kunnolla tavoitella. On todella vaikeaa laittaa itsensä likoon ja lähestyä kiinnostavia naisia, koska pelkään itseni saattamista naurunalaiseksi. Ehkä rohkeuden puute onkin mun suurin vika. Rohkeutta mä ihailenkin näissä tatuoiduissa, amiksen käyneissä, rellestävissä ja huonosti käyttäytyvissä naisissa, vaikka en sellaisen kanssa haluakaan suhteeseen. ;)
On kai ihan luonnollista etsiä stereotyyppisiä lesboja massasta ja sivuuttaa kaltaiseni naapurintytöt heteroina. Itse ainakin kuolailen lähinnä poikamaisten tapausten perään, mutta sitten paremmin tutustuttaessa ne eivät kuitenkaan ole ihan mua varten muiden seikkojen vuoksi. Mua kiinnostaisikin eniten joku ihana ja kiltti naapurinpoikatyttö, mutta sellaisia ei kai sitten ole olemassakaan.
Mitä tuumaisit sellaisesta naapurinpoikatytöstä, jolla olisi arvostettu akateeminen ammatti, hyvä terveys & kroppa, urheilullisuutta, kunnianhimoa .. ja joka olisi tehnyt kaiken elämässään käytännössä "nothing to lose" -mentaliteetilla eli syöksynyt tavoitteita kohti välillä onnistuen, välillä epäonnistuen, mutta koskaan luovuttamatta typerien tekosyiden takia?
Minusta riskinottokyky edellyttää vastuuntuntoa, ja juuri tämä vastuupuoli on ehkä se mikä erottaa minut näistä "amiksen käyneistä, rellestävistä ja huonosti käyttäytyvistä" naisista, toisin sanottuna olen ottanut vastuun ottamistani riskeistä ja elämästä ylipäätään.
Olen siis sopiva yhdistelmä periksiantamattomuutta ja lujaa työntekoa, mutta tiedän, että vain riskejä ottamalla voi päästä eteenpäin eikä naurunalaiseksi joutumiseen (runsaan käytännön kokemuksen mukaan) ainakaan kuole. Se mikä ei tapa niin vahvistaa... ;)
Tunnen naisen, jolla oli peruskoulun päästötodistuksessa 9,8 keskiarvo ja vielä kaupungin parhaasta koulusta. Hän olisi tuolla todistuksella päässyt mihin lukioon tahansa mutta valitsi amiksen, koska hän rakasti kokkaamista. Hän on nykyään keittiömestarina yhdessä kaupunkinsa arvostetuimmassa ravintolassa.
Toisin sanoen kyllä amiksen käyneistä löytyy myös noita menestyjiä.
Tottakai löytyy. Muistaakseni noin vuosi sitten mediassa oli paljonkin juttua ns. kympintytöistä, jotka menevät lukion sijasta amikseen. Mä itse kirjoitin yllä tuon kärjistyksen "amiksen käyneistä, rellestävistä ja huonosti käyttäytyvistä" naisista, mutta en tarkoittanut sillä loukata amiksen käyneitä yleisesti. Kyllä amiksesta toki vastuuntuntoista porukkaa löytyy ja käytännönläheinen ammatti voi taas akateemisen mielestä olla hyvinkin viehättävä piirre toisessa. ;) Vastaavasti yliopistoista ja korkeakouluista löytyy myös ihan idioottejakin tai muutoin hukassa olevia ihmisiä. Tän ketjun tarkoituksena oli kai vain kartoittaa queer scenen vähemmän näkyvää tai siitä kokonaan pudonnutta osaa, joilla on ne elämän perusasiat kunnossa riippumatta koulutuksesta. :)
Kyllähän mä sun kuvaukselle lämpenen. ;) Olet myös oikeassa tuon vastuuntuntoisuuden suhteen. En tosiaan ole sun kaltaisiisi, tavoitteidensa eteen töitä tekeviin tapauksiin kovasti törmäillyt.
Nyt tulee varmasti miinuksia mutta tulkoon. Kun luin tuon "spitten" kuvausta itsestään niin ensimmäisenä tuli mieleen hyvä mainoskirje, joka soveltuu paremmin työpaikan kuin tyttöystävän hakuun.
Tarkoitan siis kuvausta mille LanaDana lämpiää enkä spitten aloituspostia. Ottaisin spitten heti ainakin työhaastatteluun mutta deiteille en lämpenisi.
Sopiiko kysyä missäpäin Suomea vaikutat?
Sopiiko kysyä missäpäin Suomea LanaDana vaikuttaa?
... ja pakko kait se on kysyä M.Sc.:ltä minkä alan hommista on kyse? ;)
Mä oon pääkaupunkiseudulla. :)
Mua muuten hymyilytti sun vastaus M.Sc.:lle. Huumorintajuakin sulta sitten löytyy. ;) Tosi piristävää, varsinkin kun niin moni vain provosoituu kaikesta heti.
Konetekniikan ala, mutta firmassa myös muita hommia kuin inssin.
"Mua kiinnostaisikin eniten joku ihana ja kiltti naapurinpoikatyttö, mutta sellaisia ei kai sitten ole olemassakaan."
Aivan kun minä ;)
Sittenhän olet oikealta suunnalta :) jos susta tuntuu siltä, että ainakin tämän kerran uskallat tarttua älyttömältä tuntuvaan ideaan niin laita viestiä:
ticomob (at) hotmail.com
Ps. Alkuperäisen postauksen tarkoitus ei ollut muuta kuin kartoittaa valtakunnan tilannetta, mutta kiusaus tuli liian lähelle ;)
Samaa olen miettinyt, naisista pitäviä naapurintyttöjä ei ihan hirveästi tunnu olevan.. Varsinkin kun lämpenen huomattavasti helpommin hieman poikamaisempiin tapauksiin, mitä tulee sekä olemukseen että ulkonäköön. Korkokengissä ja hameissa liikkuvat naiset, tai "pikkuprinsssat", eivät saa päätä kääntymään vaikka miten olisivat lesboja.
Itse olen koulutettu, työelämässä, sosiaalinen, urheilua harrastava, terve, ok-näköinen, normikokoinen, minulla on arvoja, ajatuksia ja mielipiteitä, ei sitoutumiskammoja tai muita traumoja, ja silti olen sinkkuna. Huoh.
Ja ei, en pidä itseäni "muita parempana", mutta en voi kieltää etteikö toiveissa olisi kuitenkin suunnilleen tasavertainen kumppani mitä tulee elämänhallintaan ja -tilanteeseen yms, ja joka kaiken lisäksi veisi jalat alta. Taidan toivoa mahdottomia.. :(
Voi ei. Kuin lukisi omia ajatuksia. No "naapurista" näitä löytyy.
Ring, ring. Niin se on se ovikello. Jos kiinnostaa, ja et pelkää tv-lupatarkastajia, niin avaa ihmeessä [email protected].
ps. Tähän loppui minun rohkeuteni, mutta nyt on sitten kokeiltu ja odotetaan vastausta :)
Pidän itseäni suhteellisen maskuliinisena, enkä ehkä sen vuoksi allekirjoittautuisi "naapurin tytöksi", mutta muutoin kyllä. Ainakin mainittujen kriteerien perusteella. :)
Akateeminen tutkinto on pian hallussa. Rakastan opiskelua ja näen itseni jatkamassa opintoja myös tulevaisuudessa, kunhan ensin työskentelen jonkin aikaa. Unelmanani olisi päästä jatko-opiskelemaan ulkomaille.
Olen jo työskennellyt omalla alallani ja uskoisin työllistyväni nopeasti valmistumiseni jälkeen. Nautin työelämästä, joskaan en ajattele jatkavani samassa työssä loppuelämääni. Uuden oppiminen ja kehittyminen kiinnostavat.
Olen kokenut elämässäni rankkoja asioita, mutta myös käsitellyt ne. Koen, että olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä vaikeuksien myötä. Olen myös oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita ja olemaan niistä kiitollinen.
Pidän itsestäni huolta ja arvostan terveitä elämäntapoja. Luonnossa liikkuminen ja urheilu ovat osa elämääni. Olen kiinnostunut monista eri asioista. Nautin ihmisten tapaamisesta ja syvällisistä keskusteluista.
Kumppanilta odotan muun muassa kykyä kommunikoida ja käsitellä asioita rakentavalla tavalla, rentoa, mutta päämäärätietoista asennetta suhteessa omaan elämään ja tulevaisuuteen, luotettavuutta ja rehellisyyttä, sekä terveitä elämänarvoja ja tapoja. Älykkyys kiehtoo minua. Urheilullisuudesta ja luonnonläheisyydestä saa runsaasti plussia. Ymmärrys taiteita kohtaan lisää arvostustani.
Kumppanilta odotan myös maalaisjärkeä, sekä tietynlaista käytännönläheisyyttä: soppakauhan ja vasaran on syytä pysyä kädessä, vaikka mitään huikeita taidonnäytteitä ei välttämättä tarvitakaan. Koulutuksella ei ole minulle erityisen suurta merkitystä, sillä arvostan suuresti käytännönläheisiä ammattialoja. Kokemusteni kautta olen kuitenkin havainnut, että sellaiset naiset, joilla ei ole korkeakoulututkintoa, harvoin ymmärtävät yliopisto-opiskelun vaatimuksia, mikä tuottaa usein ongelmia suhteessa.
Itsevarmuus on kiehtovaa. Herkkyys ja vahvuus kiehtovat myös. Lasten kanssa toimeen tuleminen ja järkevät kasvatusmetodit ovat suoranaisia vaatimuksia. Elämässäni on rakkaita lapsia, jotka viettävät paljon aikaa luonani, enkä koskaan luopuisi lapsista naisen vuoksi. Toimeliaisuus, oma-aloitteisuus ja kiinnostus uuden oppimiseen ovat tärkeitä ominaisuuksia. Lojaalius ja halu panostaa parisuhteeseen, sekä kehittää suhdetta ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Kiltteys on enemmän kuin suotavaa.
Haluan myös toisen olevan tasaveroinen kumppani suhteessa: keskustelevan, tuovan esille omia näkökulmiaan, ilmaisevan omia toiveitaan ja halujaan, vaativan, väittelevän ja kritisoivan. Osoittavan tunteitaan, elävän, nauravan ja itkevän. Haluan inhimillisen, aikuisen naisen. En nauti suhteesta, jossa kierrellään ja kaarrellaan, enkä naisesta, joka ei tunne itseään tai omaa arvoaan.
Minä olen jo löytänyt omani, minulle täydellisen naisen, ja olen mielettömän onnellinen. Onnea etsintään!
Täällä moi! :)