Itse koen tämän hyvin kliseiseksi tavaksi kirjoittaa. Tämä on niin kutsuttua venäläistä pitkäpiimästä –aika tylsää ja ei kovin inspiroivaa tyyliä.
Tästäkin sai 40 sivusen novellin kirjoitettua, mutta en syty siitä, suorastaan raivostun. –Tässä on alku, enempää en julkea paljastaa...
Nyt kysymykseni kuuluu, onko tämä kirjoitustyyli kuollutta.
tämä novellin jälkeen lähden kokeilemaan aivan uutta, en tiedä vielä millaista tyyliä.
"Esim. tsehov-maiset ärsyttävän kaunopuheiset fraasit, niin koreilevat dialogit, ei jumankauta!
Hän oli mennyt tanssiharjoituksiin tavoistaan poiketen, ja istahtanut salin takimmaiseen nurkkaan katselemaan, kuinka parit niin sulavan kevyesti liisivät pitkin vaalean parketin pintaa. Hän tunsi nimeltä kaikki nuo liikkeiden pikkuojennukset ja sivuaskeleiden manööverit, joissa löytyi aina mielenkiintoisia elementtejä ja piirteitä, joista tämä tyttö jaksoi aina innostua kovin kovasti. Kynä viuhtoi kädessään, kun muistikirjaan tallentui Paso doblen uhmakkaita vartalon heilautuksia, ja intohimon täyteisiä silmäyksiä. Erityisen kiinnostavaa oli tämä tanssille niin luonteenomainen desafío, jossa molemminpuolisena tehtävä oli sulauttaa raivokas sisimpänsä yhdeksi kesyyntymättömäksi matadorien taisteluksi. Tämä oli taistelu rakkaudesta, eikä kyyhkyläisten pinnallisesta elostelusta. Tämä oli hänen salainen pakopaikkansa, joka tarjosi ahdistuksen puuskiltaan turvaa ja mielenrauhaa. Kun musiikki loppui, tuntui siltä, että heille olisi kasvanut siivet. Opettaja kaiveli terhakkaasti taskuaan, kunnes löysi sen uumenista pastillin. Rohkaisevan maun siivittämänä hän syöksähti lavan keskelle, ja näytti sitten oppilailleen kuinka paksuissa kannikkoissaan kuohusi vielä kiihkeä villivarsa.
– Tänään, minä onneton, elin niitä synkkiä nuoruuteni aikoja, jolloin vanhempien käsitykset kasvatuksesta henkivät samaa kuivaa ja väritöntä maisemaa, kuin tämä onneton vipeltämisenne täällä tänään. Tanssi on jumalaista draamaa, siihen on heittäydyttävä koko sydämestään, sen eteen uhrattava verta hikeä ja kyyneleitä, että kasvaisitte taiteen vertaisiksi.
Mitä minä teidän kanssa oikein tekisin! Hän oli kovin onnettoman oloinen.
– Tyttö, sinä siellä nurkassa, sano minulle, miten minä, Anastasia Pavlova, suurien parkettien maestro, saisin tähän lässähtäneeseen henkeen pyhää tulta, semmoista joka sulauttaisi sielunsa suureen taiteelliseen pyrkimykseen toissijaisesta roskasta välittämättä.
"Tyttö, sinä siellä.." hämmentävän tuntemuksen alaisena hetkeksi pimeni. Sitten, en tiedä milloin, mutta käsi takertui
ranteestani kiinni, ja vaistomaisesti aloin pyristellä vastaan. – Mitä sinä täällä hupsu yksiksesi, ja hymyili leveästi tuo hetken tuntematon suu. – Täällä ei saisi oleskella, katsos, kun opettajat eivät pidä tuommoisesta.. He ovat niin niin.. ennakkoluuloisia tuommoisia hiiviskelijöitä kohtaan, hän kuiskaa korvaan
Tästäkin sai 40 sivusen novellin kirjoitettua, mutta en syty siitä, suorastaan raivostun. –Tässä on alku, enempää en julkea paljastaa...
Nyt kysymykseni kuuluu, onko tämä kirjoitustyyli kuollutta.
tämä novellin jälkeen lähden kokeilemaan aivan uutta, en tiedä vielä millaista tyyliä.
"Esim. tsehov-maiset ärsyttävän kaunopuheiset fraasit, niin koreilevat dialogit, ei jumankauta!
Hän oli mennyt tanssiharjoituksiin tavoistaan poiketen, ja istahtanut salin takimmaiseen nurkkaan katselemaan, kuinka parit niin sulavan kevyesti liisivät pitkin vaalean parketin pintaa. Hän tunsi nimeltä kaikki nuo liikkeiden pikkuojennukset ja sivuaskeleiden manööverit, joissa löytyi aina mielenkiintoisia elementtejä ja piirteitä, joista tämä tyttö jaksoi aina innostua kovin kovasti. Kynä viuhtoi kädessään, kun muistikirjaan tallentui Paso doblen uhmakkaita vartalon heilautuksia, ja intohimon täyteisiä silmäyksiä. Erityisen kiinnostavaa oli tämä tanssille niin luonteenomainen desafío, jossa molemminpuolisena tehtävä oli sulauttaa raivokas sisimpänsä yhdeksi kesyyntymättömäksi matadorien taisteluksi. Tämä oli taistelu rakkaudesta, eikä kyyhkyläisten pinnallisesta elostelusta. Tämä oli hänen salainen pakopaikkansa, joka tarjosi ahdistuksen puuskiltaan turvaa ja mielenrauhaa. Kun musiikki loppui, tuntui siltä, että heille olisi kasvanut siivet. Opettaja kaiveli terhakkaasti taskuaan, kunnes löysi sen uumenista pastillin. Rohkaisevan maun siivittämänä hän syöksähti lavan keskelle, ja näytti sitten oppilailleen kuinka paksuissa kannikkoissaan kuohusi vielä kiihkeä villivarsa.
– Tänään, minä onneton, elin niitä synkkiä nuoruuteni aikoja, jolloin vanhempien käsitykset kasvatuksesta henkivät samaa kuivaa ja väritöntä maisemaa, kuin tämä onneton vipeltämisenne täällä tänään. Tanssi on jumalaista draamaa, siihen on heittäydyttävä koko sydämestään, sen eteen uhrattava verta hikeä ja kyyneleitä, että kasvaisitte taiteen vertaisiksi.
Mitä minä teidän kanssa oikein tekisin! Hän oli kovin onnettoman oloinen.
– Tyttö, sinä siellä nurkassa, sano minulle, miten minä, Anastasia Pavlova, suurien parkettien maestro, saisin tähän lässähtäneeseen henkeen pyhää tulta, semmoista joka sulauttaisi sielunsa suureen taiteelliseen pyrkimykseen toissijaisesta roskasta välittämättä.
"Tyttö, sinä siellä.." hämmentävän tuntemuksen alaisena hetkeksi pimeni. Sitten, en tiedä milloin, mutta käsi takertui
ranteestani kiinni, ja vaistomaisesti aloin pyristellä vastaan. – Mitä sinä täällä hupsu yksiksesi, ja hymyili leveästi tuo hetken tuntematon suu. – Täällä ei saisi oleskella, katsos, kun opettajat eivät pidä tuommoisesta.. He ovat niin niin.. ennakkoluuloisia tuommoisia hiiviskelijöitä kohtaan, hän kuiskaa korvaan
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiivistä ja karsi adjektiiveja. Myös ns. sivistyssanat, joista kukaan ei tiedä, mitä ne tarkoittavat, otat pois.
Tyyli sopii novelliin, mutta romaania tällä tavalla kirjoitettuna voisi olla työslästä lukea. Eli se olisi sitten sitä ns. kirjallisuutta.
Kyllä, karsi adjektiiveja ja täytesanoja. Sivistyssanat ok. Vaikkei lukija tietäisi niiden merkitystä, ne kertovat henkilöhahmosta - pointtihan on kuitenkin kuvailla häntä eikä opettaa esim. tanssia.
Sekavuutta useassa kohdassa näkökulmassa, eli kenen näkökulmasta kerrotaan.
Anastasia on nainen, joten ei ole maestro vaan maestra.
Yksi tyylirikko sattui silmiin, eli valittuun tyyliin ei sovi sana vipeltäminen.
Noilla korjauksilla ok.
Tyylilleen uskollista tekstiä, toimii sellaisena lukukokemuksena kuin se on tarkoitettu.
Kysyt: onko tämä kirjoitustyyli kuollutta? Tällainen kirjoitustyyli ei ole kuollut, vaan se elää yhä Mielestäni olisi parempi kysyä: onko tällaisen kirjoitustyylin ihailu kuollut? Onko tällaiselle vanhahtavalle, ylevälle tekstille enää lukijoita?
Kirjojen lukeminen on viime aikoina jatkuvasti vähentynyt ja viihteellistynyt. Jokaiselle kirjoitustyylille löytyy aina pieni lukijakuntansa, mutta onko tällaisesta tekstistä suuren yleisön villitsijäksi? Tuskin.
Toisaalta esitettävä kysymys pitäisi olla: onko tällaisen kirjoitustyylin ihailu kuollut lopullisesti eikä enää palaa takaisin?
Tyylit ja teemat vaihtelevat ajasta toiseen. Se, mikä tässä hetkessä tuntuu kliseiseltä ja kiinnostamattomalta, voi kymmenen vuoden päästä olla menestys. Tällä hetkellä elämme pinnallista kulutuksen aikaa. Kaikki pitää olla tässä ja nyt, heti, mahdollisimman valmiina ja mahdollisimman dramaattisesti. Ehkäpä palaamme jälleen arvostamaan sitä minkä olemme menettäneet siirtyessämme tähän aikaan. Tähän en osaa antaa vastausta.
Ajattele tekstiä lukijan kannalta. Mitä helpommin sen voi ymmärtää, sen parempi. Vaikuta muodolla, rakenteella ja rytmillä! Yleensä paras tapa testata näitä on kokeilla käytännössä eli luetuta ääneen jollain ystävälläsi tekstiä. Tuntematon lukija parhaiten osaa kertoa, miltä tekstisi tuntui -itse kun pyörität samaa tekstiä koko ajan. Samoin ääneenlukiessa rytmin huomaa heti, jos se tökkii, tekstissä yleensä on muokattavaa! :)
Toi sun teksti on 95% todella hyvää luettavaa. Mä lukisin mielelläni tollasta elävää tekstiä vrt esim remes, joka on raportiomaista hyvin puisevaa tekstiä