Valehtelu on ihmisen luontainen kyky. Kaikki ihmiset valehtelevat. Parisuhteissa valehdellaan enemmän kuin yksin elettäessä. Ihminen saattaa valehdella 200 kertaa päivässä muille ja vielä enemmän itselleen.
Valehtelusta on hyötyä sekä työelämässä että työelämän ulkopuolella. Monet ammatit kuten markkinointi- ja mainostusala perustuvat valehteluun. Omaa tuotetta markkinoidaan parempana, vaikka se olisi samantasoinen kuin muutkin tai jopa huonompi. Esimerkiksi Applen tuotteet ovat ominaisuuksiltaan huonompia kuin muut mutta valheellisella mainonnalla ja mielikuvilla Apple on saanut ihmiset ostamaan.
Valehtelu on miljardi bisnes. Suomi hyötyisi selvästi, jos sen tasaväkiseet tuotteet menestyisivät markkinoilla. Toisaalta valehtelun opettaminen saisi ihmiset huomaamaan valehtelun ja valheiden varalle voitaisiin varautua.
Parisuhteessa tarvitaan valehtelua, jota kutsutaan myös myötäilyksi. Nainen kysyy: "Olenko kaunein maailmassa?" Mies valehtelee: "Tietysti olet, rakkaani." Nainen kysyy: "Onko tämä paita sinusta kaunis?" Mies myötäilee eli sanoo osatotuuden: "Tuo paita olisi parempi? (Hän ajattelee samalla: ihan hirveä paita.) Myötäilyn eli sujuvien puolitotuuksien opettaminen helpottaisi parisuhteessa elämistä.
Siis sopii kysyä: miksi kouluissa ei opeteta valehtelemaan?
Miksi valehtelemaan ei opeteta?
3
75
Vastaukset 3
- Ei omana aineenaan
Valehtelun opetus on luonnostaan rakennettu mukaan koulunkäyntiin, eikä sitä siksi tarvita omana oppiaineenaan:
"Onko läksyt tehty?", kysäisevät vanhemmat. "On tietysti!", vastaa pieninkin koulupiltti, vaikka ei olisi kirjaa avannut.
"Joko kotiaineesi on valmis?", kysyy opettaja. "Tein sen jo viime viikolla, mutta unohdin sen kotiin tänä aamuna. Tuon sen huomenna.", valehtelee oppilas ja manaa mielessään, että tuleva ilta menee kotiaineen väkertämiseen.
"Kyllä minä tämän jo osaan", uskottelee abiturientti itselleen kirjoituksiin valmistautuessaan ja valmistautuu kavereiden kanssa uloslähtöön. - 1+8
Opettaja sanoo luokalle: Olen viettänyt koko viikonlopun lukien onnettomia kotiaineitanne. Olette koko koulun historian surkein luokka.
Oikeasti ope on ryypiskellyt koko viikonlopun ja kadehtii lahjakkaita oppilaitaan.
Ope sanoo: Teistä ei koskaan tule mitään.
Oikeasti ope ei päässyt lääkikseen eikä oikikseen, joten hän tyytyi okl:n tarjontaa.
MOT: opetkin osaavat valehdella. - ....................
Töihin ei myöskään pääse ilman valehtelua. Työhaastattelussa täytyy kertoa olevansa NIIN innostunut siitä hikisestä paskaduunista, jota he tarjoavat ja suoltaa muuta paskaa, että saisi niitä töitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531353Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1221085Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33862Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216829En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64762
- 143754
- 47696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss63593