Pankki, maksupäivä, kirjauspäivä arvopäivä. Minkä mukaan mennään

Kolme vaihtoehtoa

Pankin tiliotteella on kolmenlaisia päivämääriä, Maksupäivä, Kirjauspäivä ja Arvopäivä. Mikähän noiden tarkka merkitys mahtaa olla a) Suomessa ja b) EU-alueen tai kansainvälisessä maksuliikenteessä?

EU ei ole nyt tärkein, koska minun kysymykseni tosin rajoittuu vain kotimaan tapahtumiin. Pikkuisen eräästä korkolaskun päivämäärästä tuli kinaa, vaikkei ollut edes isoista rahoista tai koroista kyse.

Oma käsitykseni on että Kirjauspäivä on se kaikkein tärkein. Jos Tiliotteella Kirjauspäivä on 1.2.2012, niin se tarkoittaa että maksun saajan kannalta tuo 1.2.2012 on se maksun saamisen kriteeripäivä.

Maksupäivä ja Arvopäivä saa olla Tiliotteella mitä on. Mutta Kirjauspäivä olisi se kaikkein tärkein kriteeripäivä tässä tapauksessa, minun mielestäni.

11

29647

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • knwn

      Hieman googlettelullakin varmistaen maksupäivä on se kun maksetaan. Arvopäivä on se mille lasketaan esimerkiksi korkoa (pankkitilille) ja kirjauspäivä lopulta se joka vaikuttaa esimerkiksi tilisi saldoon. Yleensä, ainakin kuluttajien kohdalla maksu on maksettu maksupäivänä. Oli se kuinka pitkän ajan päästä tahansa saajan tilillä maksusta. Maksun siirron aikoja koskee sitten asetukset, kuten kotimaassa eri pankista toiseen saisi mennä enintään kaksi pankkipäivää.

    • lökölköö

      Se nyt on sanomattakin selvää, että maksupäivä ratkaisee milloin maksu katsotaan maksetuksi.

    • Vielä päivistä

      >>Arvopäivä on se mille lasketaan esimerkiksi korkoa (pankkitilille) ja kirjauspäivä lopulta se joka vaikuttaa esimerkiksi tilisi saldoon.>>

      Eteneeköhän nuo tosiaan aina tuossa järjestyksessä? Että Arvopäivä on aina sama tai ennen Kirjauspäivää oleva päivämäärä, ja se ei siis koskaan voi olla Kirjauspäivää myöhempi päivämäärä?

      Jos tiliotteella Arvopäivä on 31.1.2012 ja Kirjauspäivä 1.2.2012, niin onko kyseinen tapahtuma saajan kirjanpidon kannalta kirjanpidollisesti silloin Tammikuun vai Helmikuun tapahtumia?

      >> Yleensä, ainakin kuluttajien kohdalla maksu on maksettu maksupäivänä. >>

      Onkohan tässä sitten kuitenkin jotakin eroja yritysten välisen kaupan kohdalla? EU-yhteisökaupassa maksu voi makailla jossakin siirtoketjun sisällä helposti 3-4 päivääkin, usein enemmänkin.

      Onko tosiaan B to B kaupassa aina maksun saaja se joka maksaa nämä viivästyspäivät? Hän ei voi vaatia korkomaksuja Kirjauspäivän perusteella jolloin raha vasta faktasti on saajan tilille kirjautunut käytettävissä olevaksi rahaksi, vaan Maksupäivän mukaan aina korkolaskennassa pelataan, vai?

      Itse olin alun perin sitä mieltä että ainakin B to B kaupassa Kirjauspäivä olisi se päivämäärän kriteeri. Olisi ikäänkuin maksajan vastuulla maksaa lasku niin monta päivää etukäteen, että raha on saajan tilillä eräpäivänä.

      Siis onkohan tuo Tiliotteella näkyvä Arvopäivä tosiaan pelkästään pankkien omaan sisäiseen käyttöön tarkoitettu päivämäärä, vaikka pankin koronlaskentaa varten pankkitilille?
      Eikä sillä tiliotteella Arvopäivällä sinällään olisi merkitystä vaikka kiistakapulan selventävänä päivämääränä B to B kaupassa, vai onko sillä?

      • Anonyymi

        "Eteneeköhän nuo tosiaan aina tuossa järjestyksessä? Että Arvopäivä on aina sama tai ennen Kirjauspäivää oleva päivämäärä, ja se ei siis koskaan voi olla Kirjauspäivää myöhempi päivämäärä?"

        Ei etene. Minulla esim. Bank norwegianin vuoden lopun korko on kirjattu päivänä 31.12. mutta arvotettu vasta sen jälkeen 1.1.2019. Jolloin korko korolle lähtee juoksemaan.


    • Eri tapauksia on

      >>Se nyt on sanomattakin selvää, että maksupäivä ratkaisee milloin maksu katsotaan maksetuksi. >>

      Suomen sisällä ja kuluttajakaupassa asia saattaa tosiaan olla noin yksiselitteinen, eikä kannata sellaisesta alkaa Kuluttajaviraston kanssa kinaamaan.
      Mutta kun maksunsiirrot voivat EU:n sisällä kestää 3-4 päivää tai enemmänkin, niin päteeköhän kuluttajille tämä sama sääntö silti koko EU-alueen kuluttajakaupassakin?

      Minulla kyse on B to B kaupasta, että sikäli nuo kuluttajakaupan säännöt eivät suoraan sovellu. Hiukan on edelleen epäselvää että mikä näistä 3:sta päivästä on siellä korkolaskennan kriteerinä.
      Käsitykseni edelleen olisi että B to B:ssä Kirjauspäivä olisi se keskeinen kriteeri, ei siis Maksupäivä eikä Arvopäivä.

      • 853hq

        Hohhoijaa. Kuulutko meihin harvoihin jotka maksavat laskut sitämukaa kun posti niitä kiikuttaa? Luulen että maksat laskut just eräpäivänä jos rahat riittää. Niinpä lykkäät itse tuon viiveen toimittajillesi mutta sulle pitäisi maksaa vähän etukäteen.
        Kyllä terve järki sanoo että maksupäivä ratkaisee


      • Pyräilijä

        Mikäli tämänkin ajan, jonka tähän ketjuun tuhlasin, olisin käyttänyt bisinekseen ei tarvitsisi pohtia noiden päivien merkitystä.


      • Anonyymi
        853hq kirjoitti:

        Hohhoijaa. Kuulutko meihin harvoihin jotka maksavat laskut sitämukaa kun posti niitä kiikuttaa? Luulen että maksat laskut just eräpäivänä jos rahat riittää. Niinpä lykkäät itse tuon viiveen toimittajillesi mutta sulle pitäisi maksaa vähän etukäteen.
        Kyllä terve järki sanoo että maksupäivä ratkaisee

        Kyllä minä maksan sitä myöten kun niitä kiikutetaan, ihan käytännön syistä.
        teen ulkomaan keikkaa ja en ole aina täällä kotona eräpäiviä kyttäämässä.

        Kuulun ehkä harvoihin mutta näinkin outoja voi olla.

        Hohhoijaa


    • 25

      Onko tässä nyt jotain jota en ymmärrä. Kun lasku on maksettu eräpäivänä niin sillä selvä, maksajan vastuu päättyy siihen. Luonnollisesti jos eräpäivä on viikonloppuna niin viimeinen erääivä on ensimmäinen pankkipäivä eikä siihen ole nokan koputtamista, oli maksaja yksityishenkilä tai yritys.

      Se että rahat on yrityksen tilillä viikon kuluttua on yrityksen ongelma ei maksajan ongelma. Kirjanpitoon maksu kirjataan kun raha on saapunut tilille. Mikä ihmeen syy on näin yksinkertaisesta asiasta on tehdä numeroa.

    • Näistä päivistä vaan

      >Se että rahat on yrityksen tilillä viikon kuluttua on yrityksen ongelma ei maksajan
      >ongelma.

      No eikä ole lainkaan yksiselitteisesti noin kansainvälisissä laskutustapauksissa. Eikä myöskään silloin jos maksun saajana on esim. joku EU-tason tai kotimainen viranomaistaho kuten nyt vaikka verovirasto tms.
      Ja ihan kotimaassakin, edes kuluttajakaan ei voi olla *normaali lainanlyhennyksen* maksujen kanssa niin huoleton, että kunhan eräpäivänä vaan maksaa, niin hän on vastuista vapaa.

      Tässä Kuluttajaviraston ohjeistusta: http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajan-oikeudet/maksaminen-ja-laskut/laskujen-maksaminen/
      "Lasku on maksettu ajallaan, jos se maksetaan viimeistään eräpäivänä.
      Lainan lyhennyksissä pankit kuitenkin yleensä vaativat, että maksun
      on oltava perillä velkojapankissa viimeistään eräpäivänä."

      Myös jos lasku maksetaan eräpäivänä, mutta vasta 18:30 jälkeen, niin esim. Sammolla se kirjautuu maksetuksi vasta seuraavana pankkipäivänä, joka saattaa olla vasta seuraava maanantai. Ja silloin se voi näkyä maksun saajalla "Maksupäivä"-tiedon mukaan maksetuksi 3 päivää myöhässä.
      http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Yritysasiakkaat/Keskisuuri-yritys/Maksuliike-ja-kassanhallinta/Yhteystavat/Aineistosiirtopalvelu/Pages/Aikataulut.aspx
      "Jos lasku maksetaan viikonloppuna tai arki-iltana klo 18:30 jälkeen toiseen pankkiin, näkyy tilitapahtumissa maksun kirjauspäivänä seuraava pankkipäivä. Laskuttajan tilitapahtumissa näkyy maksupäivänä kirjauspäivä. "

      > Kirjanpitoon maksu kirjataan kun raha on saapunut tilille. Mikä ihmeen syy
      > on näin yksinkertaisesta asiasta on tehdä numeroa.

      No ihan siksi tehdään numeroa kun minä en mitenkään "nähdä" milloin se raha on oikeasti tullut tililleni. Onko se tullut sinne pankin slangia käyttäen Arvopäivänä vaiko Kirjauspäivänä.
      Edellä jo kysyin noiden Arvopäivän ja Kirjauspäivän merkitystä, mutta kukaan ei ole toistaiseksi vastannut mitään:

      ""Jos tiliotteella Arvopäivä on 31.1.2012 ja Kirjauspäivä 1.2.2012, niin onko kyseinen tapahtuma saajan kirjanpidon kannalta kirjanpidollisesti silloin Tammikuun vai Helmikuun tapahtumia?""

      Nämä ovat ehkä jonkun mielestä mitättömän pieniä ja merkityksettömiä eroavuuksia. Pohtia ja viilata nyt yhden päivän eroavuuksien suhteen.

      Mutta tällaisia asioita voidaan toteuttaa vaikka ATK-ohjelmaan jota sitten käytellään sadoissa yrityksissä. Silloin noissa sadoissa yrityksissä esim. viivästyskorkolaskentoja voidaan tehdä aivan väärin, väärien päivämäärien perusteella korkoja laskien.

    • Korkotuotot-pissii

      >>Mikäli tämänkin ajan, jonka tähän ketjuun tuhlasin, olisin käyttänyt bisinekseen

      Nykyään on rahalla niin vi-tunmoisen korkeat talletuskorot pankissa. Siinä mielessä kannattaa olla päivän päälle tarkka noista maksupäivistä, saa varmana kaikki ittellensä kuuluvat korkotuotot ja korkopäivät niistä omista rahoistansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554
    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe