lahjoituksen takasin saaminen

Olen antanut pojalleni 8 vuotta sitten osakehuoneiston, josta hän maksoi veron.
Hän on pitänyt huoneistoa vuokralla, koska omistaa oman asunnon.
Tilanteeni on muuttunu, olen menttänyt omaisuuttani osakekaupoissa ja takausmaksuissa. Poikani meinaa nyt myydä omistamansa(minulta saadun) osakehuoneiston rahoittaakseen rellestystään. Asun omistamassani huoneistossa ja elän eläkkeellä. Onko minulla enää oikeutta puuttua tähän kauppaan?
7269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oikeutesi pättyi silloin kun nimet olivat paperissa.

Äänestä

Uskoisin, ettet voi tehdä mitään. Jos olisit jättänyt itsesi haltijaksi, olisi sinulla päätösvalta. Hän omistaa, hän päättää.

Äänestä

Olisiko käänteisestä asuntolainasta ratkaisua tilanteessasi.

Äänestä

Lahjoitusta ei voi mitenkään enää tässä vaiheessa purkaa. Ainoa mahdollisuus olisi että poikasi vapaaehtoisesti lahjoittaisi osakehuoneiston takaisin sinulle, ja tämähän ei kyllä näytä mitenkään todennäköiseltä. Lisäksi, joutuisit tietysti maksamaan lahjaveron (eikä poikasi aikanaan maksamaa lahjaveroa tietenkään palautettaisi).

Sinulla ei siis ole mitään oikeuksia puuttua kauppaan ja poikasi elämään. Hän voi myydä asunnon ja käyttää kaikki rahat rellestämiseen.

Äänestä
  • Tämä on kiittämättömyyden palkka. Saa lahjan - alkaa remuta ja unohtaa sitten vanhempansa.
    Vielä 70-luvulle oli laki, että lasten piti huolehtuia vanhemmistaan. Kyllä sillä pojalla olisi jonkinlainen moraalinen vastuu pitää sinusta ainakin huolta, jos ei "turhaksi" katsomastaan asunnosta anna siivua sinulle.

    Tässä esimerkkki. Ei pidä liikaa hemmotella. Onkos pojalla mahdollisesti vaimo, joka yllyttäisi mahdollisesti "vähän" anoppia vastaan.

    Äänestä

  • Kiittämätön... kirjoitti:

    Tämä on kiittämättömyyden palkka. Saa lahjan - alkaa remuta ja unohtaa sitten vanhempansa.

    Minkä kiven alta näitä ihmisiä oikein putkahtaa joilla on näitä ihmeellisiä ajatuksia.

    Mistä tiedät miten holtittomasti tämä aloittaja on törsännyt omaisuutensa?
    Ihan hyvin voi olla tilanne että aloittaja itse on ryypännyt ja rellestänyt omaisuutensa ja nyt tarvitsee lisää rahaa.

    Mitä tulee vanhusten hoitovastuuseen entisaikoina todettakoon että 1852 määriteltiin seurakunnan vastuu vanhus va köyhäinhoidosta.
    1951 vastuu siirrettiin kuntien harteille.

    Jos sulla on esittää joku lakipykälä joka tukee sinun väitettä lasten vastuusta vanhempien hoidossa ole hyvä ja esitä se, muussa tapauksessa ole hiljaa.

    Moraalinen velvollisuus on sitten ihan eri asia mutta sitä ei ole lakiin kirjattu.

    Äänestä

  • Kiittämätön... kirjoitti:

    Tämä on kiittämättömyyden palkka. Saa lahjan - alkaa remuta ja unohtaa sitten vanhempansa.
    Vielä 70-luvulle oli laki, että lasten piti huolehtuia vanhemmistaan. Kyllä sillä pojalla olisi jonkinlainen moraalinen vastuu pitää sinusta ainakin huolta, jos ei "turhaksi" katsomastaan asunnosta anna siivua sinulle.

    Tässä esimerkkki. Ei pidä liikaa hemmotella. Onkos pojalla mahdollisesti vaimo, joka yllyttäisi mahdollisesti "vähän" anoppia vastaan.

    Olisikohan siitä remuamisesta jotenkin syyttämistä kenties kasvatuksessa?
    Aika leveään elämään sitä on totutettu, jos lahjaksi annetaan asunto...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harmaat hapset kirjoitti:

Olen antanut pojalleni 8 vuotta sitten osakehuoneiston, josta hän maksoi veron.
Hän on pitänyt huoneistoa vuokralla, koska omistaa oman asunnon.
Tilanteeni on muuttunu, olen menttänyt omaisuuttani osakekaupoissa ja takausmaksuissa. Poikani meinaa nyt myydä omistamansa(minulta saadun) osakehuoneiston rahoittaakseen rellestystään. Asun omistamassani huoneistossa ja elän eläkkeellä. Onko minulla enää oikeutta puuttua tähän kauppaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu