Vihdoinkin! Olen niin odottanut tätä! Aina ja kaikkialla ihmiset patistavat hulluja liikkumaan -ja toimimaan- oman mielenterveyden vuoksi. Tuore tutkimus osoittaa, ettei liikunnan ja mielenterveyden suhde ole niin selvä.
www.hs.fi/kotimaa/Väitös Liikunnan vaikutus mielenterveyteen ei ole kovin selvä/a1305555440050
Liikkuva ihminen on siis jo lähtökohtaisesti esim vähemmän masentunut. Masennuksessa taas ei ole kysymys liikkumisesta tai liikkumattomuudesta, vaan ihmisen persoonallisuudesta.
Täälläkin S24 mielenterveys-palstalla saa liian usein lukea noita "liikkumaan, ulkoilemaan, se-on-vaan-itsestä-kiinni"-kehotuksia. Nuo auttajat eivät tajua, että aiheuttajat jo noilla neuvoillaan riittämättömyyden ja ahdistuksen tunteita. Ja vielä, kun nyt tutkitustikin liikunta ei vaikutakkaan niin selvästi, neuvot ovat vailla perusteita.
Oletettavasti tuo tuore tutkimus ei saa median huomiota suuressa määrässä. Mielen ongelmat halutaan niin vahvasti nähdä sellaisina, että niihin voisi vaikuttaa potilas itse esim juuri liikkumisella. Minkään muun sairauden kohdalla ei ole niin voimakasta "syyllistämismentaliteettia": vallalla on ajatus, että esim masennuksesta voi parantua päättämällä parantua tai haluamalla parantua. Masennusta ei nähdä siis samalla tavalla sairautena kuin vaikka reumaa tai muuta somaattista sairautta. Kukaan ei sano reumaa sairastavalle, että:"paranemisen ensiaskel on, että itse haluat sitä." (Masennustakin on kroonista muotoa, kuten reuma on krooninen.)
Oma kokemus sairaana liikkumisesta on epämukava. Se saa vaan vihaamaan liikkumista. Sama kun kuumeinen ihminen laitettaisiin juoksemaan maratonia, todennäköisesti hän sen jälkeen vihaisi juoksemista loppuelämänsä.
Kun olen terve, nautin liikkumisesta. Sairaana en nauti mistään. Väkisin vääntäminen saa aikaan vain lisää pahaa oloa.
www.hs.fi/kotimaa/Väitös Liikunnan vaikutus mielenterveyteen ei ole kovin selvä/a1305555440050
Liikkuva ihminen on siis jo lähtökohtaisesti esim vähemmän masentunut. Masennuksessa taas ei ole kysymys liikkumisesta tai liikkumattomuudesta, vaan ihmisen persoonallisuudesta.
Täälläkin S24 mielenterveys-palstalla saa liian usein lukea noita "liikkumaan, ulkoilemaan, se-on-vaan-itsestä-kiinni"-kehotuksia. Nuo auttajat eivät tajua, että aiheuttajat jo noilla neuvoillaan riittämättömyyden ja ahdistuksen tunteita. Ja vielä, kun nyt tutkitustikin liikunta ei vaikutakkaan niin selvästi, neuvot ovat vailla perusteita.
Oletettavasti tuo tuore tutkimus ei saa median huomiota suuressa määrässä. Mielen ongelmat halutaan niin vahvasti nähdä sellaisina, että niihin voisi vaikuttaa potilas itse esim juuri liikkumisella. Minkään muun sairauden kohdalla ei ole niin voimakasta "syyllistämismentaliteettia": vallalla on ajatus, että esim masennuksesta voi parantua päättämällä parantua tai haluamalla parantua. Masennusta ei nähdä siis samalla tavalla sairautena kuin vaikka reumaa tai muuta somaattista sairautta. Kukaan ei sano reumaa sairastavalle, että:"paranemisen ensiaskel on, että itse haluat sitä." (Masennustakin on kroonista muotoa, kuten reuma on krooninen.)
Oma kokemus sairaana liikkumisesta on epämukava. Se saa vaan vihaamaan liikkumista. Sama kun kuumeinen ihminen laitettaisiin juoksemaan maratonia, todennäköisesti hän sen jälkeen vihaisi juoksemista loppuelämänsä.
Kun olen terve, nautin liikkumisesta. Sairaana en nauti mistään. Väkisin vääntäminen saa aikaan vain lisää pahaa oloa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.